tiistai 26. huhtikuuta 2011

Ykkösen kausiennakko pt.3 (Jippo & PS Kemi)

Jippo

Vaivoin sarjapaikkansa uusinut joensuulaisryhmä lähtee vaikeista olosuhteista myös tähän kauteen. Valmentajaksi palasi Kokkolasta Jarmo Korhonen kolmen vuoden sopimuksella. Korhosta on kritisoitu liian puolustusvoittoisesta peluuttamisesta, mutta tulokset ovat silti olleet materiaaliin suhteutettuna hyvät.

Talvikauden suurimpia menetyksiä olivat Timo Tahvanaisen siirtyminen liigaviheriöille ja hyvän kauden pelanneen Antti Maltsinin siirto FC Espooseen. Etenkin Tahvanaisen kohdalla joukkue menetti pelaajan, joka kykenee pitämään palloa ylhäällä. Myös Santeri Sjöblomin loukkaantuminen heikensi joukkuetta. Tärkeimpiä jatkajia olivat kuitenkin maalivahti Mikko Ikonen ja topparikaksikko Korpela - Ekroos.

Tulijoiden lista on lyhyt. Sieltä löytyy kuitenkin yksi nimi, joka pystyy kääntämään otteluita Jipolle: Tarmo Koivuranta. Lisäksi Joensuuhun muutti John Keister, josta toivotaan maalintekijää.

Harjoitusottelut ovat menneet kohtalaisesti. Suomen Cupissa taasen joukkue jatkaa lentoaan. Peliesitykset eivät ole vakuuttaneet ja joukkueelta puuttuu maalintekijä. Leo Niemeläinen ja Toni Tahvanainen eivät ole vielä valmiita Ykkösen tasolle, eikä Keisterkaan vakuuta. Petteri Rönkkö on ainoa, joka pystyy ratkaisuihin vastustajan alueella.

Seuraa heitä:

Mikko Ikonen: Yksi ykkösen parhaista torjujista. Ohjaa hyvin peliä ja hakee hyvin keskityspalloja. Tarvittaessa Ikonen pystyy myös huikeisiin reaktiotorjuntoihin. On joukkueellensa korvaamaton ja loukkaantuminen suistaisi Jipon auttamattomasti sarjaporrasta alemmas.


Tuomas Korpela: Hyvä toppari, joka sijoittuu hyvin. On myös peloite erikoistilanteissa. On myös jalalla yllättävän taitava ja pallovarma. Ei juurikaan tee virheitä ja muodostaakin Ekroosin kanssa kivenkovan puolustuksen.


Tarmo Koivuranta: Keskikentän moottori. On kärsinyt loukkaantumisista, mutta jos ne ovat takanapäin, on Tare yksi Ykkösen kovimpia työmyyriä. Jää usein näkymättömäksi, mutta poissa olessaan sekä hyökkäys että puolustus kärsivät. Erinomainen kahden suunnan pelaaja, jolla on paljon kokemusta ja annettavaa nuorelle joukkueelle myös kentän ulkopuolella.








PS Kemi

PS Kemi sijoittui viime kaudella Ykkösessä yhdeksänneksi. Tavoitteena tälle kaudelle on sarjapaikan uusiminen. Joukkue jatkaa tutuissa käsissä Kalle Huuskon heiluttaessa piiskaa. Kokoonpano kuitenkin koki radikaaleja muutoksia. Tuomo Könönen siirtyi Rovaniemelle, kuten myös Jaakko Isteri, ja Ozeias Graciano siirtyi Hämeenlinnaan.

Tulopuolella onkin sitten Ykkösen ensi kauden kuumin nimi. Adriano palaa takaisin Suomeen. Adriano tuo Kemin hyökkäykseen oleellista juonikkuutta, kokemusta ja kenties maaleja. Myös kokenut Keijo Huusko saattaa nostaa tasoaan Adrianon vierellä. PS Kemin suurin ongelma on kuitenkin puolustus. Joukkueessa ei ole selkeää puolustuksen johtajaa ja kulmakiveä. Peleistä tullee runsasmaalisia. Kysymykseksi jääkin, pystyykö Kemi tekemään enemmän maaleja kuin päästämään. Maalivahtikolmikko on kuitenkin pätevä.

Harjoitusottelut ovat sujuneet epätasaisesti. Joukkoon mahtuu tasapelejä niin liigajoukkuetta kuin Kakkosen seuraa vastaan. Välillä taas joukkue on ottanut 3-0 voittoja ja heti perään vastaavanlaisen tappion. Kaudesta tulee kemiläisille äärimmäisen haastava ja putoamista vastaan joudutaan taistelemaan vielä viimeisillä kierroksilla.

Seuraa heitä:


Adriano: 42 maalia Veikkausliigassa. Osaa siis maalin teon, mutta on siirtynyt enemmän alemmas rakentelemaan peliä. Adrianolla on loistava peliäly ja hyvä tekniikka. Jalka ei ehkä nouse enää entiseen malliin, mutta tuo kentälle kaivattua sähäkkyyttä.


Faith Friday Obilor: Nuori nigerialainen toppari. Hallitsee katkomisen ja on vahva ilmassa. Osaa pelata myös jalalla. Muodostaa erikoistilanteissa ison pelotteen ja on myös kokeillut Suomessa saksia.


Sami Mäkipörhölä: Joukkueen pitkäaikainen maalivahti ja seuraikoni. Saa hyvän kirittäjän Jusa Impiöstä. Hyvä perusvarma maalivahti. Ei loista, mutta ei myöskään petä. Kerran kaksi kaudessa totaalisia nukahduksia.

Ykkösen kausiennakko pt. 2 (FC Lahti & HIFK)

FC Lahti

Kausi 2010 oli FC Lahdelle raskas. Sarjataso tippui pykälää alemmas ja taloudellisella puolella tuli takkiin. Piiskuri Ilkka Mäkelä vaihdettiin entiseen FC Lahden pelaajaan Tommi Kautoseen, jonka meriittilista on olematon. Joukkue koki suurimmat menetykset keskikentällä, kun vahvuudesta poistuivat Jari Litmanen, Eero Korte ja Jukka Vanninen. Seuraavan kauden tavoitteeksi on kuitenkin asetettu nousu.

Lähtijöistä Jarkko Värttö on korvattu paluumuuttaja Mikko Hauhialla ja keskikentälle palasi Jukka Veltheim. Kokonaan uusia nimiä on keskikentän pommittaja Jani Bäckman ja KooTeePeen Teemu Turunen. Vanhoista luottopelaajista Drilon Shala, Kalle Eerola, Hugo Miranda ja Rafael jatkavat Lahdessa. Rafael on tosin sivussa alkukauden vammojensa takia.

Harjoitusottelut ovat sujuneet kohtalaisen hyvin vaikkakin pelillisesti joukkue ei näytä täysin yhteen hitsaantuneelta. Suomen Cupissa otettu voitto TPS:sta kuitenkin lupaa hyvää. Lahden ongelmana on kuten monella muullakin joukkueella maalinteon vaikeus. Hyökkäys lepää liikaa Rafaelin varassa ja Rafaelin ollessa sivussa on ratkaisijoiden löydyttävä muualta. Ihmiskuula Jonne Kemppinen tuo hyökkäykseen tarvittavaa liikettä, mutta kestääkö Kemppisen paikat. Pieni kysymysmerkki on myös asetettava maalivahteihin. Juha Tuomi torjunee valtaosan peleistä, mutta onko henkinen kasvaminen tapahtunut puolessa vuodessa?

Seuraa heitä:

Hugo Miranda: Miranda on yksi parhaista Suomessa esiintyneistä toppareista ja on pienoinen ihme, että hän jäi Lahteen. On hyvä ilmassa että jalalla. Saattaa joskus turhautua ja pujotella yksin kentän läpi. Saattaa kuitenkin kärsiä kauden aikana pikkuvammoista, jolloin Lahti on pulassa.


Ibrahim Köse: Köse ei jätä ketään kylmäksi. Pystyy tarvittaessa pelaamaan paikkaa kuin paikkaa. Kehittynyt rikkovaksi pelaajaksi, joskin nuoresta iästä johtuvat ylilyönnit saattavat olla yleisiä. Taistelee aina loppuun asti, mutta on korttiherkkä. Syöttövarmuudessa on parantamisen varaa.


Rafael: Vaikka ikä alkaa painaa on Rafael kunnossa ollessaan Lahden hyökkäyspelin sielu ja sydän. Vahva, taitava ja napsii yllättävän hyvin pääpalloja. Alkukausi menee loukkaantumisen takia sivussa, mutta heinäkuussa on lupa odottaa maaleja. Seuraikoni!







HIFK

Paluu pitkän tauon jälkeen toiseksi korkeimmalle sarjatasolle oli kariutua kalkkiviivoille. Viime syksyn tiukka karsintasarja päättyi lopulta pelaajien ja kannattajien juhliin. Päävalmentaja Jani Honkavaara jatkaa toista kauttaan punapaitojen käskijänä. Joukkueen runko on pysynyt hyvin kasassa, mutta uusi sarjataso on vaatinut myös vahvistuksia.

Joukkueen tärkein palanen löytyy maalin suulta. Kellan Wilson joutunee tulevana kesänä pallosateeseen, mutta mies tullee olemaan silti Ykkösen mittapuut täyttävä vahti. Muusta joukkueesta ei voi sanoa samaa. Kun Ykkösestä tippuu useampia seuroja on helsinkiläisillä kova työ kammeta itsensä pois putoajien paikalta. Honkavaara pyrkii kuitenkin rohkeaan ja ennakkoluulottomaan peliin, joka saattaa alkukaudesta tuoda tärkeitä pisteitä.

Vahvistukset eivät päätä huimaa. Jiposta saapunut Kari Kuikka saattaa saada vastuuta puolustavassa roolissa ja on tässä roolissa vielä Ykkösen tasoa, mutta pallo pitää saada liikkumaan. Topparin tontille hankittu Anssi Tamminen tuo kokemusta kovemmista peleistä.

Harjoitusottelut eivät tulosten valossa ole sujuneet. Toisaalta IFK on kohdannut liigaseuroja ja esittänyt niissä rohkeaa ja ennakkoluulotonta futista. Cupista tuli noutaja luokattoman esityksen jälkeen, tosin vasta pilkuilla, EIF:ä vastaan. Valitettavasti joukkue häviää ottelut keskikentällä.

Seuraa heitä:

Kellan Wilson: Joukkueen kulmakivi. On voittava maalivahti ja johtajatyyppi. Hyvä pelin avaaja, mutta pompussa toivomisen varaa. Myös kommunikaatiossa välillä pieniä ongelmia viime kesänä.

Petri Heinänen: Kapteeni ja johtaja. Kovaotteinen toppari, joka osaa myös avata peliä. Ikää alkaa kuitenkin olla jo mittarissa, eikä nopeus ole enää entisensä. Tuo alakertaan kokemusta ja varmuutta, eikä tee juurikaan virheitä, vaan pelaa omien avujensa mukaan.

Jonas Britschgi: GrIFK:sta siirtynyt maalintekijä, jonka harteilla HIFK:n maalinteko kesällä lepää. Harjoituskaudella häkkejä syntyi kolme, joten kesälle jäi parannettavaa. Jaksaa tehdä töitä, vaikka palkintoa ei olisi tulossa. Kovakuntoinen ja on jo osoittanut pärjäävänsä Ykkösessä.

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Ykkösen kausiennakko pt. 1 (FC Espoo & FC Hämeenlinna)

FC Espoo

1989 perustetun FC Espoon viime kausi oli menestys. Sarjanousija keikkui pitkään mukana nousukamppailussa ja sijoittui lopulta kunniakkaasti kuudenneksi. Toinen kausi ykkösessä tulee olemaan vaikea, sillä joukkueen pitkäaikainen päävalmentaja Rami Luomanpää jätti seuran. Uudeksi piiskuriksi hankittiin Sinimustista Jussi Nuorela. Nuorela on asettanut taivoitteeksi sarjapaikan uusimisen. Valitettavasti Nuorela ei ole vielä todistanut kykyjään valmentajana.

Pelaajisto koki myös suurta muutosta. Joukkueen paras maalintekijä Fidan Seferi siirtyi Veikkausliigaviheriöille. Luottotoppari Sixten Björkstrand poistui alemmalle sarjatasolle. Lisäksi joukkueen rinkiä saattavat kaventaa asepalvelusta kärsivät Claudio Matrone ja Max Thibault. Uusia tulijoita puolustukseen ovat mm. poikamaajoukkueissa esiintyneet Yusuf Jaman ja Samuel Carter. Etenkin Jamanin nimi kannattaa pitää mielessä.

Harjoitusottelut ennen kauden alkua eivät ole sujuneet hyvin. Joukkue on pystynyt ainoastaan kahteen voittoon ja maalinteko on ollut suuri ongelma. Espoolaiset ovat tehneet vain kahdeksan maalia, kun omassa verkossa taas on pallo käynyt 11 kertaa. Maalinteko jäänee liikaa nopean Francis Tshibasun harteille. Huonojen tulosten lisäksi Suomen Cupista tuli noutaja FC Lahtea vastaan kuudennella kierroksella.

Seuraa heitä kauden aikana:

Shpetim Kamberi: Nuori Hongan kasvatti, joka viime kaudella yritti tehdä läpimurtoa FC Hämeenlinnassa. Läpimurto jäi tekemättä, mutta nyt taitavalle laiturille on kaavailtu roolia, jossa läpimurto on vain miehestä itsestä kiinni.

Samuel Carter: Klubi-04:sta Espooseen siirtynyt nuori puolustajalupaus. On osoittanut, että taso riittää Ykköseen ja nyt on aika ottaa seuraava askel uralla. Hyvä kausi Ykkösessä edistäisi uraa ja poikisi lisää maajoukkuekomennuksia. Oli myös talvella JJK:n testissä, mutta ei saanut sopimusta.

Juuso Rantanen: Myös Klubi-04:n riveissä palloillut keskikenttämies, joka on tehnyt jo liigadebyyttinsä. Poikamaajoukkuekomennuksiakin on miehen uralla tullut. Rantanen viihtyy oikealla laidalla.






FC Hämeenlinna

Teini-ikä on ohi ja 20-vuotias seura valmistautuu juhlakauteen. Viime kaudella joukkue säilyi vaivoin Ykkösessä. Valmentaja Teuvo Palkki jätti pitkäaikaisen joukkueensa ja uudeksi käskijäksi tuli hyvissä ajoin Jussi Lempinen. Muutos ei ole suuri, sillä Lempinen on ollut joukkueen mukana jo Palkin aisaparina.

Kauden päätyttyä joukkueen legenda Olli Lehtimäki lopetti uransa ja seuran historian paras maalintekijä Pekka Sihvola palasi lainasopimuksen päätyttyä Lahteen, josta matka jatkui Hakaan. Muuten joukkue pysyi hyvin kasassa. Tulopuolella taas Hämeenlinna sai jättipotin. Hämeenlinnaan palannut Jukka Vanninen tuo keskikentälle taistelua ja kokemusta. Lehtimäen jättämää aukkoa paikkaamaan on hankittu tukku kärkimiehiä. Lisäksi hankittu Jarno Eränen pystyy pelaamaan keskikentän ohella hyökkääjänä. Tulevallakin kaudella FC Hämeenlinnan ongelmat ovat maalinteko, puolustuksen ollessa yksi sarjan parhaista.

Harjoitusottelut ovat olleet mollivoittoisia ja Cupista tuli noutaja. Peli on ollut tahmeata, eikä Lempinen ole ollut tyytyväinen esityksiin. On kuitenkin ajan kysymys milloin topparipari Ozeias Graciano - Tatu Mäkelä löytävät yhteisen sävelen. Ongelmana tulee olemaan kuitenkin selkeän ykköshyökkääjän puuttuminen. Daut Kuqista ei ole kymmenen maalin mieheksi.

Seuraa heitä:

Jukka Vanninen: Puolustava keskikenttämies, joka ei jätä ikinä tilannetta kesken ja lähes aina poistuu kaksinkamppailuista pallon kanssa. Pelaa aina joukkueelle ja onkin ollut kannattajien suosikki jokaisessa seurassa, jossa on pelannut. Lisäksi johtajatyyppiä ja osaa kannustaa ja kantaa vastuuta vaikeissa tilanteissa. Ykkösen TOP-5 pelaaja. Iän myötä kuitenkin loukkaantumis- ja korttiherkkyys on kasvanut.

Tatu Mäkelä: Toppari, joka pääsi viime kaudella haistelemaan liigaviheriöitäkin. Valitettavasti joutui pelaamaan väärällä pelipaikalla. Ei ole iällä pilattu ja tulevaisuus näyttää hyvältä. Sortuu ajoittain liian suuriin riskeihin, mutta pelaa silti hyvää perusvarmaa peliä.

Jussi Heikkinen: Jos vammakierre on selätetty, tulee Heikkinen tarjoamaan Ykkösessä hyviä laitanousuja puolustuksesta ja näin ollen pitämään Hämeenlinnan hyökkäyksen leveänä. Nyt on Jussin näytön paikka. Ottaa tänä vuonna paikkansa Ykkösen aatelissa tai vajoaa divarijyräksi. Ei ole iällä pilattu, mutta kehitystä pitää tapahtua nyt.

torstai 14. huhtikuuta 2011

Hyvästi!

Hyvästi Tampere United! Palloliiton tuore päätös sulkea TamU kaikesta liiton toiminnasta ulos oli kuolinisku tamperelaisseuralle. Mitä päätös sitten merkitsee?

Ensinnäkin uskottavuutensa kanssa taisteleva suomalainen jalkapallo ei kestä ainuttakaan korkean sarjatason seuran kaatumista. Kuka tahtoisi sijoittaa futikseen, kun et voi olla varma siitä, ketkä pelaavat, koska pelaavat ja miksi pelaavat. Ottamatta kantaa siihen, oliko päätös oikea vai väärä, tekee päätös kuitenkin hallaa muidenkin seurojen uskottavuudelle.

TamUlla on kuitenkin ollut uskollinen katsojakunta. Ei iso, mutta uskollinen. Osa näistä katsojista on seurannut TamUa, osa taas jalkapalloa. Osa katsojista varmasti löytää uusia seurattavia, osa taas keksii parempaa tekemistä. Vanha sananlaskukin sen tietää, että mies voi rakastaa useampaakin naista, mutta vain yhtä jalkapalloseuraa.

Työttömäksi jäävät pelaajat ja heidän perheensä kärsivät myös päätöksestä. Näin lähellä kauden alkua ei kaikille löydy enää pelipaikkoja ja sopimuksen tuoma taloudellinen turva on poissa. Lisäksi Tampereelle jää huippujoukkueen kokoinen tyhjiö. Voi olla, että tämä tyhjiö ei täyty kovin äkkiä.

Mitä tampereella sitten tehtiin väärin? Lyhyesti voisi todeta, että toiminnasta puuttui pitkäjänteisyys. Menestystä haettiin liian suurella riskillä ja kassan ollessa tyhjä, turvauduttiin ensimmäiseen kelluvaan miinaan. Ei voi muuta sanoa, kuin: Nyt kävi näin! Ja osanottoni kaikille, joille TamU jotain merkkasi! Pahoillani olen myös el Plastikon puolesta.

torstai 7. huhtikuuta 2011

SKANDAALI!

Tällä hetkellä koko Suomen jalkapallon huippu käy läpi omaa Via Dolorosaansa. On AC Oulun lisenssiepäselvyydet, TamU:n talousongelmat, RoPS:n ja Oulun lahjontaepäilykset. Kauden alkuun on enää viikkoja ja kahdella ylimmällä sarjatasolla ei tiedetä vieläkään sitä, ketkä pelaavat ja missä. Seuroille tämä tarkoittaa auttamattomasti tulonmenetyksiä, sillä otteluita ei pystytä myymään sponsoreille, koska ei tiedetä milloin se pelataan. Myös sarjajärjestelmästä on epäselvyyttä.

AC Oulu tiputettiin taloudellisin perustein pykälää alemmas Ykköseen. AC Oulu ei saanut toimitettua lisenssikomitealle tarvittavia asiakirjoja määräaikaan mennessä ja sai siitä ainoan oikean ratkaisun. Tämä pisti uuteen uskoon myös Ykkösen ja osittain myös liigan otteluohjelmat. Sama kohtalo saattaa odottaa myös TamUa, sillä lahjontajupakka on saanut osan tamperelaisten yhteistyökumppaneista vetäytymään ja seuran talous on heikossa kunnossa. Eikä kukaan vielä tiedä, missä TamU seuraavan kautensa pelaa. Jos siis edes pelaa.

On hyvä, että lisenssikomitea on vihdoin ruvennut toimimaan siten, ettei rahoitusskandaaleita rupea tippumaan kesäkuussa, mutta päätöksien venyminen koskettaa myös niitä seuroja, jotka ovat noudattaneet määräyksiä ja yrittäneet pitää taloutensa kunnossa. Hyvän esimerkkin talouden tervehdyttämisestä antaa VPS, joka menestyshuumassa 1990-luvun lopussa eli yli varojensa. Tämän jälkeen talous oli kuralla ja seura tippui sarjaporrasta alemmas. Talous laitettiin rauhassa kuntoon ja VPS nousi takaisin kotimaisen jalkapallon pääsarjaan. Samankaltaiset projektit ovat käynnissä tällä hetkellä Valkeakoskella ja Pietarsaaressa.

RoPS taasen sai kokea sen, miltä tuntuu olla pienenä pelinappulana kansainvälisessä rikollisuudessa. RoPSille tämä tosin saattoi tehdä hyvääkin, sillä joukkuetta on ollut pakko suomalaistaa ja omat juniorit ovat saaneet näytön paikkoja. On toki totta, ettei Rovanimen oma pelaajatuotanto ole riittänyt enää vuosiin pitämään kilpailukykyistä joukkuetta, mutta halvat ulkomaalaiset eivät olleet RoPSin kohdalla avain onneen. RoPS on kuitenkin siinä mielessä hyvässä asemassa, että seuralla on kiinteää omaisuutta ja tarvittaessa sitä voidaan realisoida. Halutessaan rovaniemeläiset saisivat erittäin kilpailukykyisen joukkueen, mutta siellä on eletty talouden ehdoilla, eikä haettu hetken tuhkimotarinaa.

Kotimainen jalkapallo on ollut otsikoissa harvinaisen paljon ennen kauden alkua. Valitettavasti otsikot ovat olleet varsin negatiivisia. Todellinen vaikutus tulee kuitenkin näkymään vasta kesällä ja silloin kärsijiksi joutuvat kaikki seurat. Tänä keväänä on myös pelattu Suomen Cupia, mutta siitä ei ole kukaan jaksanut tiedottaa. Mielenkiintoinen kesä siis tulossa.

Tässä blogissa on myös tarkoitus julkaista Liigan ja Ykkösen kausiennakot, kun tieto siitä kuka pelaa ja missä pelaa julkaistaan. Edellisiin kilpakysymyksiin ei tullut yhtään oikeata vastausta. Kuusysi-kysymyksen vastaukset olivat aikajärjestyksessä HJK ja MyPa. Toisen kysymyksen vastausta en nyt tähän hätään muista, mutta kaivan sen esiin, jos joku sitä pyytää.