torstai 31. maaliskuuta 2016

Veikkausliiga - parasta katsomosta!

Suuressa viisaudessaan Suomen Palloliitto sahaa jälleen oksaa, jolla se istuu. Uudet tulkinnat katsojien katsomosta poistumisesta herättävät kauden kynnyksellä useita kysymyksiä. Suurimpana kysymys siitä, onko tässä järkeä?

Suomen Palloliiton turvallisuusmääräyksiin oli talven aikana kaikessa hiljaisuudessaan ilmestynyt kohtaan 4.1.9 seuraava lisäys:

Katsojat eivät saa poistua katsomosta pelikentälle päin ottelutapahtuman aikana. Mikäli kulku katsomoon tapahtuu katsomon edestä, on katsojilla oikeus käyttää katsomon edessä olevaa kulkuväylää katsomoon saapuessaan ja poistuessaan stadionilta tai siirtyessään katsomosta yleisöpalvelualueelle. Kaikenlainen muu katsomosta pelikentälle päin poistuminen on häiritsevää käytöstä.

Asia nousi esiin Lapin Kansan nettiuutisesta (”Idioottimaisimpia asioita, mitä olla voi”) 30.3.2016. Samaisessa uutisessa SPL:n kilpailutoiminnon päällikkö Petteri Lindblom kertoo, että sääntö on ollut ennenkin voimassa ja että siihen on vain tehty turvallisuuden nimissä hieman täsmennyksiä. Uskoo ken tahtoo, sillä vielä viime vuonna kyseisessä pykälässä oli ainoastaan lause: Katsojien pääsy pelikentälle on estettävä ottelutapahtuman aikana.

Uutta pykälää voisi nimittää ”derby-pykäläksi”. Viime syksynä Palloliitto hävisi Urheilun Oikeusturvalautakunnan käsittelyssä (päätös nro 42/2015) HIFK:lle valituksen Helsingin paikallisottelun sakoista. Lautakunta katsoi HIFK:lle tuomitut sakot perusteettomiksi, sillä heidän kannattajansa olivat kyllä poistuneet katsomosta, mutta eivät pelikentälle sen turva-alueineen. Nyt säännöissä ollut ”aukko” on tukittu, mutta seuraukset voivat olla hirveitä.

Ensimmäisenä huolena mieleen derby-pykälästä nousee sen valvonta ja rajat. Saako siirtyessä katsomosta tehdä muuta, kuin siirtyä vai onko esimerkiksi pysähtyminen juttelemaan katsomon eteen häiritsevää käytöstä? Onko olemassa joku tietty sekunti - tai ihmismäärä, jolla poistumisesta saa sakot? Esimerkiksi jos kokonainen kannattajaryhmä ryntää katsomosta ulos maalia tuulettaen jatkaen matkaa välittömästi anniskelualueelle, ei kaiken järjen mukaan sakkoja olisi tulossa.

Valvonta ja sen tasapuolisuus pelottavat itseäni. Suomessa on vallalla käsittämätön katsojien jako muihin ja kannattajiin. Uuden pykälän myötä näiden kahden luokan katsojien välinen raja kasvaa, kun toisten tekemisiä ja menemisiä aletaan kyttäämään suurennuslasin kanssa, siinä missä toisen sääntörikkomukseen ei puututa. Toisaalta, jos tasa-arvo palaisi suomalaisiin katsomoihin, tietäisi se turvallisuushenkilöstön moninkertaistumista, sillä lähes jokaista katsojaa kohtaan pitäisi olla ”katsomostasaattaja”. Samalla uusi sääntö poistaisi ujot ”tolppanojailijat”, jotka ovat katsoneet vuosia nojaten ottelun ajan aitoihin tai pylväisiin. He ovat nyt sääntöjen rikkojia ja sakkojen hankkijoita.

Toiseksi mietityttää seurojen joutuminen epätasa-arvoiseen asemaan. Myös viime kaudella seurat olivat hyvin eriarvoisessa asemassa toisiinsa nähden, sillä joidenkin joukkueiden rikkeitä katseltiin sormien läpi (esimerkiksi HJK:n kannattajien kentän valtaus Kotkassa), kun taas toiset saivat samoista asioista sakkoja. Jos pykälää käytetään aktiivisesti ympäri Suomea, täytyy muistaa, että säännöt ovat voimassa myös alemmissa sarjoissa. Olisikin toivottavaa, että ne olisivat tällä kaudella selkeät, tasa-arvoiset ja johdonmukaiset, kuten myös rangaistukset. Pelkona on, että uutta ”derby-pykälää” hyödynnetäänkin vain derbyissä, jolloin tasa-arvo katoaa jälleen.

Kolmantena ja kenties vaarallisimpana asiana tässä tapauksessa on sen tiedotus. Kun kauden alku on enää tuntien päässä, asiaan herätään Lapin Kansassa. Liiton ja seurojen ohjeistukset antavat odottaa itseään. Lisäksi kolhun kokee myös Suomessa lapsenkengissä oleva SLO-järjestelmä. Kannattajien ja SPL:n välinen vuoropuhelu ei ole kantanut hedelmää, sillä sääntöä kiristettiin turvallisuuteen vedoten, vaikka viime syksyn derbyssä IFK:n kannattajien katsomosta poistuminen ei aiheuttanut turvallisuusuhkaa eikä edes pelin keskeyttämistä. Lisäksi on mietittävä seurojen SLO:ien tiedotuksen onnistumista, sillä vaikuttaa siltä, että ”derby-pykälä” yllätti jalkapallokannattajat ympäri Suomen.

Tullaanko Veikkausliigakausi 2016 muistamaan hitaasta dressman-kävelystä kohti anniskelualuetta sakkojen pelossa vai kenties erittäin ripeistä ryhmäliikkumisista? Vai tuleeko vuodesta 2016 sakkojen ennätysvuosi? Kaatuuko derby-pykälä omaan mahdottomuuteensa vai haudataanko se vähin äänin?

Veikkausliiga – parasta katsomossa!