Kannattajien kisat

Jalkapallon EM-kisat ovat nousseet otsikoihin ympäri Eurooppaa lukuisten tiukkojen pelien ja huikeiden yksilösuoritusten ansiosta. Sivuotsikoita ovat saaneet myös kentän ulkopuoliset tapahtumat, joita yritän hieman avata.

Ensimmäisenä puhuttaessa huliganismista, pitää se erottaa häiriökäyttäytymisestä. Olen avannut näiden eroja aiemmissa blogipostauksissani, mutta pääsääntönä on se, että huliganismiksi luetaan ennalta suunniteltu väkivaltainen toiminta.

Toiseksi pitää huomioida eri maajoukkueiden kannattajapohja. Suomessa usein oletetaan maajoukkueiden olevan koko kansan juttu. Useissa maissa kuitenkin seurajoukkueet ovat vahvemmin kannatettuja ja maajoukkueet ja niiden kannattajakaarteet ovat joko yhden tekeviä tai pienempien ryhmien leikkikenttiä. Lisäksi joissain maissa maajoukkueen kaarre on jonkun suurseuran kannattajien hallussa. Pääosalla maista kisat tarkoittavat karnevalistista elämysmatkailua (vrt. Suomi ja jääkiekon MM-kisat).

Kolmanneksi kisat ovat Ranskassa, jonka sisäinen liikehdintä on kiristänyt ilmapiiriä ja paikalliset ovat kyllästyneet jatkuvaan varpailla oloon. Myös muissa Euroopan maissa sisäinen liikehdintä ja ääriliikkeiden nousut ovat luoneet hedelmällistä maaperää nykyisille hulinoille. Kaikki kiteytyy valtaan ja politiikkaan.

Huligaani-uutisointi alkoi hieman ennen kisojen alkua, kun englantilaiset kannattajat saapuivat sikailemaan Marseilleen. Osalle matkaajista kävi suomalaisille tuttu Tallinna-efekti, eli poissa kotoa voi sikailla huoletta. Mukana oli silti myös tunnettuja firmoja(kannattajaryhmiä, jotka ovat taipuvaisia sponttaaneihin ja sovittuihin yhteenottoihin) ja heidän tunnuksiaan on näkynyt uutiskuvissa. Ennen venäläisten saapumista englantilaiset kerkesivät ottaa yhteen niin paikallisten ultrien kanssa (ns. reviirikiista), poliisin kuin katujengienkin kanssa. Osallisena näissä oli niin tavallisia kannattajia kuin vartavasten muistoja verestämään saapuneita firmalaisia.

Venäjän kannattajakulttuuri yhdistää hyvin paljon italialaista ultras-kulttuuria ja vanhaa brittiläistä huliganismia. Venäjän maajoukkue on erilaisessa asemassa Englantiin verrattuna. Englannissa kannattajakatsomoa miehittävät pääosin pienet seurat, kun taas Venäjällä kaarteen hallinnasta kilpailevat suurten seurojen suuret ryhmät. Pitää muistaa Venäjän valtion sisäisen politiikan muutos nationalistiseen ja länsivastaiseen suuntaan. Tämä näkyy väistämättä myös seurojen kaarteissa, joista suurimmat ovat verrattaen oikealla. Ei myöskään sovi unohtaa slaavikulttuureihin kuuluvaa voiman ihannointia.

Englantilaisten ja venäläisten välisissä yhteenotoissa kyse on kuitenkin vain ja ainoastaan vallasta. Englantilaiset loivat maineensa euroopan kovimpana kansana 80-luvulla, jolloin brittiseurojen kannattajat hyökkäilivät ympäri Eurooppaa myös sivullisten päälle. Osittain maineensa takia englantilaiset ovat saaneet sikailla kymmeniä vuosia ympäri Eurooppaa kehuen Euroopan herruudella. Venäläiset olivat päättäneet viedä valtikan saarilta.

Venäläisten joukkueiden välisissä yhteenotoissa itänaapurin kaarteiden tappelukäyttäytyminen on muovaantunut organisoiduimmaksi ja organisoiduimmaksi. Venäläiset liikkuivat Ranskassa oman kaarteensa ryhmissä, jolloin yhteispeli oli hiottu äärimmilleen. Tämä näkyi etenkin spontaaneissa kaduilla tapahtuneissa tappeluissa. Osa venäläisistä kuitenkin otti kunnian omalle kaarteelleen tunnuksin, eli ei voida puhua maajoukkuekannattajista. Venäläiset käytännössä todistivat alakulttuurilleen olevansa Euroopan tämän hetkisiä herroja.

Ranskasta on myös kantautunut yhteenotoista pienempien ryhmien välillä paljon kuvamateriaalia ja viestejä epävirallisia reittejä pitkin, joita ei ole tarkoitettu medialle, vaan alakulttuurin edustajille muissa maissa. Syitä on ollut niin uskonnossa, kuin valtion välisissä kiistoissakin. Pienemmistä maista kannattaa seurata etenkin Unkarin katsomon symboliikkaa, joka voi suomalaiseen mielenmaisemaan olla hyvinkin provosoivaa. Kyse on voiman ja vallan osoittamisesta.

Kahdeksannen kisapäivän Kroatia – Tsekki -ottelu on kenties paras esimerkki kaarteiden voimasta ja sisäisestä hierarkiasta. Tässä vaiheessa on hyvä tietää kroatialaisten kaarteiden historiaa hieman laajemmin. Kaksi suurinta ja vaikutusvaltaisinta ryhmää ovat Bad Blue Boys (Dinamo Zagreb) ja Torcida Split (Hajduk Split) (ryhmien osallisuudesta Balkanin sisällissotaan, kts. Blogipostaus Arkanin tiikerit...). EM-kisojen soihtuepisodista aluksi epäilty BBB boikotoi seuransa pelejä, kun Zdravko Mamic johti seuraa. Mamicin aikana seurasta katosi miljoonia euroja rahaa ja hän laittoi rahojen perään kyselleet kannattajat ulos stadionilta. Lisäksi hänen sormensa olivat vahvasti pelissä myös Kroatian jalkapalloliiton päätöksen teossa, rahan voimalla tietysti.

Mamicin puuttuminen kaikkeen maassa tapahtuvaan jalkapalloon suututti lopulta myös Torcidan. Vaikka BBB sai toimillaan Mamicin eroamaan Dinamosta, siirtyi kannattajien mielestä hänen rahanpesunsa liiton siipien suojaan. Kroatian liitossa rehottavat korruptio- ja rahanpesusyytökset ovat saaneet kannattajat vaatimaan myös liiton henkilöstön eroa. EM-kisat olivat liiton toimia ja Mamicia ja Mamicin sätkynukkeja (kuten Davor Suker) vastustaneille kannattajille täydellinen ikkuna. Pelin keskeyttämällä Torcida voitti kolme asiaa. Ensimmäiseksi näkyvyys. Nyt koko Eurooppa puhuu Kroatian liitosta ja korruptiosyytöksistä. Toiseksi liitolle koituvat sanktiot, sillä kaikki mikä on pois liiton taskusta, on pois Mamicin taskusta. Ja kolmanneksi koko kirjoituksen teema: valta. Kannattajat saivat näytettyä valtaansa. Torcida teki vastaavan tempauksen kaksi vuotta sitten San Sirolla Italia-Kroatia-maaottelussa.

On myös hyvä muistaa Balkanin jalkapallolliset olot. Balkanilla monet jalkapalloseurojen ja kannattajaryhmien johtajat ovat mafian tavoin osallisena laittomaan huume-, ase- ja ihmiskauppaan. Kyse on myös osaltaan reviirikiistoista. Loppujen lopuksi väkivaltaisuuksissa on pääosin kyse vallasta, josta lopulta todella hyötyvät vain harvat. Kisat ovat kuitenkin vielä kesken ja on mahdollista, että kannattajaryhmiä saadaan vielä paikan päälle lisää, etenkin Serbiasta.

Loppuun ajattelin vielä koota pienen sanaston, sillä mediassa on välillä ollut käsitteet hieman hukassa. Listaus ei tietenkään ole absoluuttinen totuus, mutta käytin sitä itse kandissani ja gradussani ja se peilaa hyvin kansainvälistä tutkimusta. Lue myös muut kannattajuutta käsittelevät blogitekstit, sillä niissä termejä avataan vielä laajemmin.

Fani: Fani on kannattajaa vähemmän sitoutunut ihminen. Fanitus kohdistuu usein pelaajaan tai ulkomaalaiseen seuraan, jota kuitenkin voi seurata suurellakin intensiteetillä.

Ultra: Ultra ei ole synonyymi ääneenkannattajalle. Ultran arvojärjestys on aina seuraavanlainen: 1. kannattajaryhmän etu; 2. kaarteen etu; 3. seuran perinnön etu; 4. kannattajien yhteinen etu (yli rajojen); ja vasta 5. seurajohdon etu. Ultralle muutamaa poikkeusta lukuunottamatta pelaajat ja valmentajat ovat vain numeroita ruletissa.

Capo: Capo on kannattajakatsomon tärkein hahmo. Hän organisoi, hän päättää, hän johtaa, kerää kunnioituksen. Hän on suurin mielipidevaikuttaja ja usein suurin hyötyjä laittomuuksista.

Lanciacori: Hän johtaa laulua, seisoo kuin riivattu kaiteella ja saa intohimollaan muut laulamaan. Hän on se, joka aloittaa laulut, se, joka suurissa kaarteissa käyttää megafonia tai jopa mikrofonia.

Tifo: Tifot ovat katsomokoreografia. Näkyvimmät tifot ovat usein koko katsomon peittäviä lakanoita, overheadtifoja. Toinen yleinen Suomessa nähty tifotyyppi on kaaostifo, jossa paperisilppu, serpentiini ja ilmapallot vievät pääosan. Lisäksi yleisiä ovat mosaiikki- ja kenkä-tifot. Myös pyrot ovat tifoja. Usein tifo koostuu useasta elementistä.

Gemellaggio: Kahden eri seuraa kannattavan ryhmän ystävyyssuhde, joka virallistetaan siten, että molemmat joukkueet kiinnittävät toistensa banderollit tai selkeät ryhmätunnuksensa toistensa katsomoihin.

SLO: Supporters liaison officer. Kannattajaryhmän jäsen, joka tuntee kannattajat ja kannattajat tuntevat hänet ja ennen kaikkea luottavat häneen. Hän toimii viestinviejänä kannattajilta seuralle ja toisin päin. Suuressa maailmassa myös osallistuu vahvasti lippujen hoitoon. Pakollinen Suomessa.

Kannattaja: Kannattajat voidaan jakaa neljään eri tasoon sitoutumisensa perusteella. Ensimmäiseksi kannattaja on osana suurta yleisöä, kannattajia ja seuraajia. Kiinnostuksen, kiintymyksen ja kiehtomisen kautta kannattaja voi edetä kiintymysvaiheeseen. Kiintymysvaiheessa olevat kannattajat ovat seuranneet lajia pitkään ja se on ollut merkittävässä asemassa heidän elämässään. Tässä vaiheessa kannattajalla on hyvät tiedot lajista ja hän on omistautuneempi lajille ja seuralle kuin muissa vaiheissa olevat kannattajat. Toisaalta he kokevat olevansa toisinaan muita kannattajia ylempänä, koska he ymmärtävät peliä paremmin ja heillä on hyvät tiedot lajista. Seuraava askel on olla ”ammattilainen”. Ammattilaiskannattajat tuntevat hyvin toisensa ja uusien pääsy ryhmään on hidasta ja vaikeaa. He pyörittävät kannattajaryhmiä ja toimittavat fanzineja - luovat kulttuuria. Viimeinen vaihe, joka harvalle tulee eteen, on päätyä osaksi koneistoa. Tällöin kannattaja on töissä seuralla.

Kaarre: Kaarre on yleisnimitys kannattajien katsomolle. Kaarteessa ovat usein ”ammattilaiskannattajat” ja kiintymysvaiheessa olevat kannattajat. Suurissa kaarteissa on useita kannattajaryhmiä, jotka voivat käydä sisäistä valtataistelua kaarteen hallinnasta. Vahvin ryhmä pyörittää kaarretta ja pyrkii muokkaamaan sen ilmapiiriä mieleisekseen.

Viisi vuotta kulisseissa

Keväällä 2011 FC Lahden Kannattajien ja FC Lahden seurajohdon tapaamisessä heitettiin yön pikkutunneilla ajatus, että entä jos kannattajat kirjoittaisivat talkoilla otteluennakoita köyhän seuran sisältököyhille nettisivuille. Esimerkkinä käytettiin keskustelupalsta Futisforum2:lle kirjoitettuja ennakointeja FC Lahden otteluista. Seurajohto lupasi harkita ja kokeilla muutaman ottelun kohdalla.

Alussa kirjoittajakaarti oli suuri ja jokainen sai kirjoittaa kerran. Itselleni napsahti toivomani Jippo-FC Lahti, sillä asuin Joensuussa ja tunsin omasta mielestäni molemmat joukkueet ja pelitavat hyvin. Myös heikkoudet ja vahvuudet olivat molempien joukkueiden osalta hallussa. Jälkikäteen luettuna teksti on aivan hirveää ja sisältää vielä muutaman virheenkin, mutta vastaanotto oli positiivista.

Syksyllä kirjoittaminen väheni, sillä kannattajien ja seurajohdon sukset olivat lievästi ristissä. Hoidin kuitenkin oman vuoroni, kuten kesällä oli sovittu. Talvella FC Lahden silloinen toimitusjohtaja Ari Koskinen kutsui minut ja toisen ennakoita kirjoittaneen henkilön, Miko Heikkisen kahville Lahden kauppahalliin. Kysymys oli suora: Haluatteko jatkaa ennakoiden kirjoittamista ja pystyttekö kirjoittamaan myös raportit?

Tartuimme molemmat tehtävään. Nyt, tasan viisi vuotta ensimmäisestä ennakostani, kirjoitan yhä niin ennakoita kuin raporttejakin. Tämän lisäksi olen päässyt sukeltamaan seuran historiaan ja kirjoittamaan muun muassa seuran historiikkia, työstämään käsiohjelmaa, joka on kahden viimeisen kauden aikana ottanut harppauksia eteenpäin. Mutta ennen kaikkea tämä viisivuotisjakso on tarjonnut unohtumattomia elämyksiä, uusia tuttavuuksia ja tuhansien kilometrien varrella tuhansia ja tuhansia tarinoita.

Alkuaikoina raporttien tekeminen oli haasteellista, sillä ottelut eivät näkyneet mistään ja näin ollen oli pakko olla paikalla, jos halusit kirjoittaa raportin. Tosin, pidän tätä itselleni edelleen ohjenuorana, että ainoastaan paikanpäällä olemalla pystyy huomioimaan kaiken oleellisen. Toisaalta taas ilman hidastuksia kirjoitettuihin raportteihin on päätynyt joitakin kardinaalivirheitä, kun tilannetta ei ole nähnyt hyvin. Yksi suurimmista virheistä lienee Liigacupin finaali-raportti, jossa puskumaali oli todellisuudessa jalalla tehty sijoitus. Vastakkaisesta kulmasta vasta-aurinkoon katsottuna tilanteet näyttävät joskus erikoisilta.

Raporteissa ja ennakoissa on oikoluvusta huolimatta välillä kirjoitusvirheitä. Joskus kirjoitusvirhe voi muuttaa lauseen sisältöä melko erilaiseen suuntaan. Jaakko Lepola loukkaantui kesken pelin ja hänet vaihdettiin pois. Lepolan Lahden vierailu ei ollut muutenkaan mikään menestystarina. Kirjoittamassani raportissa luki, että Jaakko Lepola jouti pois kentältä. Yhden u-kirjaimen puuttuminen muutti lauseen merkitystä, freudilainenko?

Ennakoissa loin itselleni aivan ensimmäisestä ennakosta asti oman tyylini. Se on saanut sekä kiitosta, että haukkuja. Vuosien mittaan se on kuitenkin alkanut kääntyä itseään vastaan ja ennakoista on tullut liian kaavamaisia. Kenties olisi aika uusiutua.

Ennakoiden kirjoittaminen kuitenkin lähtee aina taustatöiden teosta. Käytän keskimäärin noin kymmenen tuntia vastustajaa kohden selvittääkseni pelityylejä, pelaajia ja pelaajen taustoja ja muuta sälää. Välillä kuitenkin ennakot ovat syntyneet hirveällä kiireellä mitä omituisemmissa paikoissa. Esimerkiksi kerran olen kirjoittanut ennakon keskellä Ruotsia Burger Kingissä matkalla Göteborgiin. Suomessa vastaava paikka lienee Viitasaari tai Kyyjärvi, joissa molemmissa on kirjoitettu yksi ennakko.

FC Lahdella on ollut tänä aikana kolme toimitusjohtajaa ja niiden lisäksi monta muuta henkilöä, jotka vastaavat seuran mediasta. En tässä ketään erikseen kiittele, sillä kaikki ovat tehneet oman arvokkaan panoksensa seuran eteen. Samalla ajan jaksolla Lahdella on ollut kolme päävalmentajaa, joista yksi, Tommi Kautonen sai potkut kesken sopimuskauden. Muistan yhä Kautosen palopuheen hänen viimeiseksi jääneen ottelun lehdistötilaisuudessa. Joskus on vain suljettava omat tunteet taka-alalle ja keskityttävä työhön. Myös Juha Malisen ja Toni Korkeakunnaksen kanssa on koettu niin ilon kuin surun hetkiä.

Vastustajan valmentajat ovat myös muutamaa poikkeusta lukuunottamatta olleet mukavia keskustelukumppaneita. Pidin erityisesti Job Dragtsman ja Pekka Lyyskin tyyleistä. Pelaajien kohtaamisia on myös ollut lukuisia. Niistä ehkä mieleenpainuvin oli Jyväskylässä, jossa kirjaimellisesti törmäsin Eero Markkaseen. Katselin aivan toiseen suuntaan kävellessäni ja vaihtaessani kuulumisia Eero Kortteen kanssa, kun Markkanen tuli kulman takaa vastaan ja jysäytin poskeni Markkasen varsin lihaksikkaaseen rintaan.

Tärkein viiden vuoden aikana oppimani asia on kuitenkin se, että sitoutuminen antaa niitä suurimpia tunteita. Olen tänä aikana tavannut lukuisia vapaaehtoisia, jotka eivät laske seuransa eteen käytettyjä tunteja. Niitä talkoolaisia, jotka huolehtivat pikkuhommista lähtien puitteet kuntoon Suomen suurimmalle lajille. He tuskin koskaan saavat ansaitsemaansa kiitosta, mutta joskus se suurin kiitos on saada olla osana yhteisöä.

Ja loppuun vielä hieman itsensä korostamista. Laskin huvikseni itse käyttämäni tunnit viime viikolta, jolloin FC Lahdella oli kaksi peliä, toinen kotona ja toinen vieraissa. Alkuviikko sisälsi vielä käsiohjelman viimeistelyä ja pari haastattelua. Lisäksi torstain pelistä kirjoitin ennakon ja raportin. Laskin vielä historiikkiin käytetyn ajan ja lopputulos hipoi lähes sataa tuntia. Yksi sana: INTOHIMO!