lauantai 27. kesäkuuta 2020

Otteluraportti: Reipas - EPS 0-1


Lahden Reipas ja Espoon Palloseura ottivat yhteen helteisessä Kisapuistossa. Kuumia tunteita ja kovia kaksinkamppailuita sisältänyt ottelu päättyi EPS:n 1-0-voittoon. Ottelun ainokaisen viimeisteli Jere Ahopelto.

Reipas aloitti ottelun paremmin ja vierailija EPS joutui vetäytymään. Reippaan oikea laita toimi, mutta Sakari Jokinen jäi piikissä liian yksinäiseksi, joten viirupaitojen hyvät aihiot kuihtuivat kasaan. Vartin kohdalla vierailija sai otetta, mutta maalipaikkoja ei toisessakaan päässä näkynyt.

Ensimmäinen varsinainen maalipaikka nähtiin hieman puolen tunnin pelin jälkeen, kun Roope Suonion pitkä rajaheitto kaartoi rangaistusalueella. EPS onnistui purkamaan pallon puolittain alueen ulkopuolelle, mutta suoraan Reippaan FC Lahti -laina Arttu Auraselle. Aurasen tulinen kuti vastapalloon jysähti maalin poikkipuuhun ja tilanne säilyi maalittomana.

Aivan jakson lopussa Miska Verkko pääsi yksin läpi. EPS-vahti Otto Brusin tuli vastaan ja Verkko ampui päin häntä. Paluupallo kimposi kuitenkin takaisin Verkolle, joka pääsi huonosta asennosta yrittämään tyhjään maaliin. Nahkakuula kuitenkin lipui ohi maalin.

Ensimmäistä jaksoa leimasi enemmän tilanteiden jälkeiset torikokoukset. FC Lahdessakin olleet EPS-laituri Toni Sjöstedt ja Reippaan Antti Hukka ottivat ensimmäisellä jaksolla kertaalleen yhteen. Sjöstedt ajeli Hukan myöhässä kohti laitamainoksia ja kokenut lahtelainen kuumeni. Hukka kävi työntämässä Sjöstedtiä selästä, jonka jälkeen Sjöstedt puolestaan löi Hukkaa. Episodi jäi tuomarikolmikolta näkemättä, vaikka avustava erotuomari seisoi liki vieressä.

Ottelun toinen jakso oli vierailijoiden. EPS onnistuikin hieman ennen tuntia, kun nopeuttaan väläytellyt Zakaria Osman riisti pallon Suoniolta ja kirmasi karkuun. Hän laittoi pienen pystypallon Toni Sjöstedtille, joka kuitenkin ajautui pieneen kulmaan. Sjöstedt kuitenkin harhautti paikalle rynnänneen lahtelaisen helposti ja vippasi syötön takakulmalle yli Joona Tiaisen. Takakulmalle kirmasi ensimmäisenä Jere Ahopelto, joka puski pallon tyhjään maaliin.

Maalin jälkeen tunteet kuumuivat useaan otteeseen. Valmir Seferi ajoi kahden jalan pulkallaan Reippaan Kasperi Heinosen vaihtoon. Seferi selvisi tilanteesta ilman korttia. Hetkeä myöhemmin Seferi ajeli puolestaan Erik Heinosta jenkkifutistyylillä ja säkitti Reippaan pelintekijän varoituksen arvoisesti.

Reipas haki lopussa tasoitusta vimmalla ja loikin erikoistilanteista muutaman hyvän hässäkän. Viirupaitojen vedot kuitenkin kilpistyivät pitkälti espoolaisten puolustajiin. Ilman erikoistilanteita Reippaan kiri oli mielikuvituksetonta ja koska viirupaidat eivät onnistuneet rikkomaan kuparista, matkasi pisteet Espooseen lukemin 1-0.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

Otteluraportti: Kolmen Hirven derby Lahden Reipas - PK-35 2-1


Kisapuiston tuplan jälkimmäisessä osassa nähtiin kentällä paljon historiaa, nuoria lupauksia ja viihdyttävä jalkapallo-ottelu. Viipurissa perustetut Lahden Reipas ja PK-35 kohtasivat Kakkosen A-lohkon avauskierroksella helteisessä Kisapuistossa. Reipas vei Kolmen Hirven derbyn nimiinsä lukemin 2-1. Viirupaitojen maaleista vastasivat Roni Rinne ja FC Lahti -laina Eemeli Virta. Punamustan ainokaisen iski lahtelaistaustainen Niko Tirkkonen.

Ottelun alku oli tasaista ja vauhdikasta. Vierailija PK-35 hallitsi näennäisesti, mutta varsinaisia maalipaikkoja ei Kisapuistossa nähty. Molempien erikoistilanteet olivat vaarallisia, mutta molemmissa päissä puolustukset kestivät. Puolen tunnin pelin kohdalla vierailijoiden erikoistilannepelaaminen koitui kotijoukkueen kohtaloksi. Kulmapotkun jälkitilanteessa Reipas rikkoi rangaistusalueella ja pallo vietiin pilkulle. Niko Tirkkonen upotti pallon varmasti oikeaan alakulmaan ohi toiseen suuntaan aavistaneen Joonas Merosen.

Maalin jälkeen PK-35 oli vaarallinen. Pirteästi esiintynyt Ville Salmikivi ja Niko Tirkkonen pääsivät kertaalleen kokeilemaan lähietäisyydeltä Joonas Merosen päivän kuntoa. Meronen kuitenkin hoiti molemmat tilanteet puolustuksen avustuksella. Tauolle lähdettiin vierailijoiden 1-0-johdossa.

Toisella jaksolla Reipas otti ohjat käsiinsä ja PK-35 joutui vetäytymään. Reippaan maali roikkui pitkään ilmassa. Mikko Tuomi alusti ja Roni Rinne pääsi kokeilemaan, mutta Toni Korkiakoski torjui vaivoin.

Hetkeä myöhemmin Rinne onnistui. Erik Heinonen antoi loistavan pystysyötön, jolla Rinne karkasi yksin läpi. Vaikka Rinnettä horjutettiin, onnistui hän sijoittamaan pallon maaliin ja nostamaan Reippaan tasoihin. Hetkeä myöhemmin Rinne oli jälleen onnistua, mutta pallo meni niukasti ohi maalin.

Reipas pääsi pelaamaan viimeisen vajaan kymmenminuuttisen ylivoimalla, kun kokenut Otto-Pekka Jurvainen nappasi toisen keltaisen korttinsa. Tässä vaiheessa yleisössä nähtiin jo varmana se, että Reipas kampeaa itsensä voittoon, sillä vierailija oli silminnähden väsynyt.

Ja kuten kauniissa italialaisessa oopperassa, myös jalkapallossa loppunäytös huipentaa kaiken. Lisäajalla Roope Suonio juoksi kentän toiselle puolen antamaan sivurajaa. Reipas nosti boksiin liki koko miehistönsä, kuin aina ennenkin. Liki koko Kisapuisto odotti pitkää ja tarkkaa rajaheittoa, paitsi FC Lahti -laina Arttu Auranen, joka teki pienen liikkeen laidalla pelatakseen itsensä vapaaksi. Suonion lyhyt heitto vapautti Aurasen, joka keskitti pallon maalille.

Pallo leijaili ilmassa ja aika tuntui pysähtyvän. Boksissa Eemeli Virta liikkui nuoren kesäisen Alppi-rinteen viiniköynnöksen lailla kohti kunniaa. Pallo leijaili kolmen vapaana olleen viirupaidan keskelle ja Virta sai kunnian iskeä viimeisen tikarin kärsivän Caesarin toogaan. Komea pusku ja Reipas otti omansa. Jalkapallo palasi Kisapuistoon.

Reippaan pelin ongelmat näkyivät ensimmäisellä jaksolla. Viimeisen kolmanneksen ajoitukset ja syötöt olivat heikkoja. Reipas ei onnistunut ottamaan keskikentän pallonhallintaa haltuunsa ennen PK-35:n väsymistä. Kotijoukkue oli myös ajoittain suurissa vaikeuksissa nopeiden hyökkääjien kanssa. Toisaalta viirupaidat näyttivät jälleen, mitä asenne merkkaa. Reipas taisteli loppuun asti ja tälläkin kertaa se palkittiin.

FC Lahti -lainoista Teemu Jäntti pelasi 90 minuuttia topparina. Eemeli Virta pelasi liki kymppipaikalla ja pääsi ottelun edetessä paremmin ja paremmin sisään peliin. Etenkin yhteispeli Erik Heinosen kanssa oli paikoin timanttista. Arttu Auranen kellotti myös keskikentällä täyden ottelun syöttäen voittomaalin.

tiistai 9. kesäkuuta 2020

Otteluraportti: Velipuolten derby FC Kuusysi - Lahden Reipas 1-5




Lahtelainen jalkapallo palasi koronatauolta tiistaina, milläpä muullaan, kuin Velipuolten derbyllä. Ja symbolisesti tänä kesänä 80 vuotta Lahdessa majaillut Reipas vieraili FC Kuusysin isännöimässä Kisapuistossa. Kuten 80 vuotta sittenkin, Reipas oli tyly isäntä ja vei pelin nimiinsä lukemin 5-1. Viirupaitojen maaleista vastasivat Tino Villgren, Roni Rinne, Markus Hietala, Mikko Tuomi ja Valtteri Entola. Kyykän ainokaisen iski Lirinis Haziri.

Molempien otteissa näkyi pitkä tauko. Reipas oli ensimmäisen puolituntisen pallossa, mutta Kuusysi sai vaarallisemmat paikat. Etenkin Lirinis Haziri oli pelipäällä ja ampui pariin otteeseen niukasti ohi maalipuiden. Reipas ei onnistunut hyödyntämään Kyykän linjojen taakse, tai väliin jääneitä tiloja.

Hieman ennen puoltatuntia Reipas rikkoi kuparisen. Ensin Sakari Jokinen voitti pääpallon suoraan Kasperi Heinoselle, jonka veto blokattiin kulmaksi. Erik Heinosen antama kulma jäi pyörimään Kyykän boksiin ja lopulta Tino Villgren iski ottelun avausmaalin.

Maalin jälkeen Kyykkä romahti vartissa ja Reipas takoi numeroita taululle. 2-0-maali oli Kuusysin puolustuksen lahja ja Roni Rinne sai kuljettaa pallon tyhjään maaliin. Hetkeä myöhemmin hyvän ottelun keskikentällä pelannut Erik Heinonen antoi jälleen kulman, joka tällä kertaa putosi suoraan Markus Hietalalle, joka jatkoi sen maaliin. Kasperi Heinonen oli puolestaan avainasemassa Reippaan 4-0-maalin syntyyn. Heinonen riisti, Rinne alusti ja Mikko Tuomi viimeisteli kierteisellä laukauksella ensimmäisen jakson viimeisellä minuutilla.

Toisella jaksolla molemmat joukkueet vaihtoivat useita pelaajia ja peli muuttui sekavaksi. Kyykkä ei juuri paikkoja saanut ja irtopallot poimi Reippaan kassari Joonas Meronen helposti. Reippaan parhaat paikat tulivat Teemu Toukoselle ja Berat Köselle, mutta valmista ei syntynyt.

Ottelua oli jäljellä viisi minuuttia, kun Kyykkä onnistui. Lirinis Haziri sai jalkansa vapaaksi rangaistusalueen rajalla ja ampui. Veto painui komeasti oikeaan ylänurkkaan ja Joonas Meronen viirupaitojen maalilla oli voimaton.

Kyykän kavennus oli kuitenkin vain laiha lohtu, sillä ottelun lopussa Valtteri Entola rynni Kuusysi-puolustuksen läpi ja karkasi yksin läpiajoon. Tarkka sijoitus alakulmaan toi Reippaalle 5-1-voiton Velipuolten derbyssä.

Reippaan kaudessa 2020 on symboliikkaa. Edellisen kerran, kun Suomessa on alkanut poikkeustila, saapui Reipas Lahteen ja kohtasi Lahden Pallo-Miehet ja oli lahtelaisille isännille tyly vieras. Samana vuonna Reipas järjesti viipurilaisten seurojen urheilukilpailut Lahdessa Kivimaan kentällä ja yhtenä lajina oli jalkapallo. Tulevana lauantaina Reipas isännöi Viipurissa perustettua PK-35:tä Kolmen hirven derbyssä.

Jätetään se vielä arvoitukseksi, miten Reippaalle kävi vuonna 1940 jalkapalloturnauksessa!

maanantai 9. maaliskuuta 2020

Jalkapalloa aavan meren tuolla puolen: FCI Levadia - FC Kuressaare 1-0


Viro ei ehkä ole jalkapallomatkailun ykkösmaa Euroopassa, mutta jos kohdalle osuu ottelu, niin miksi ei. Jalkapallo on jalkapalloa jokaisessa maailman kolkassa ja näkemäni Meistriliigan, eli A. Le Coq Premium Liigan avauskierroksen FCI Levadia – FC Kuressaare -ottelu muodostui varsin viihdyttäväksi tapahtumaksi.

Joukkueiden maskotit.
Ottelu pelattiin lauantaina alkuiltapäivästä A. Le Coq Arenan takapihalla olevalla tekonurmella Sportland Arenalla, jossa oli pieni, mutta jyrkkä ja sympaattinen katsomo. Yleisö valui paikalle hiljalleen Levadian DJ:n soittaessa paikallisia hittibiisejä, kunnes hieman ennen ottelun alkua paikalle pamahti liki 50 juhlatuulella ollutta vierasjoukkueen kannattajaa, joista suuri osa oli matkannut paikalle aina Saarenmaalta asti. Lisäksi kuressaarelaisilla oli matkassa viihdyttävä maskotti, joka otti yhdessä kotijoukkueen maskotin kanssa jähmeän yleisön haltuun.

Levadian ottelu valikoitui matkaohjelmaan siitä syystä, että Levadian riveissä pelasi useampi entinen Veikkausliiga-pelaaja. Kotijoukkueen kokoonpanossa olivat Trevor Elhi, Brent Lepistu ja Markus Jürgenson. Vierailijoiden nimilistasta ei löytynyt edes etäisesti tuttuja nimiä.

Itse ottelussa Levadia nappasi heti alkuun komennon, vaikkakin Kuressaare meinasi siirtyä onnekkaasti johtoon Levadian käsittämättömän huonon maalipotkukuvion seurauksena. Ensimmäisellä jaksolla Kuressaaren tehtäväksi jäi puolustaa tiukasti ja roiskia palloa pois kohti kärkipelaajia. Levadia pyöritti peliä varsin näyttävästi, mutta viimeiset, murtavat syötöt karkasivat usein yli päätyrajan.

Tästä lähti FCI Levadian kausi.
Levadia onnistui noin 20 minuutin pelin jälkeen kulmapotkusta. Ukrainalaisen Yuri Tkachukin kierteinen kulma löysi vitosen kulmalle rynnänneen maanmiehensä Oleksandr Safronovin, joka puski kotijoukkueen johtoon ja herätti uneliaan kotiyleisön.

Takaiskusta huolimatta vierasjoukkueen kannattajat pitivät hyvää tunnelmaa yllä. Kentällä nähtiin varsin fyysistä kamppailua ja puolen tunnin pelin jälkeen kortit alkoivat lopulta viuhua. Kotijoukkueen sankaritoppari Oleksandr Safronov nappasi itselleen nopeaan tahtiin kaksi varoitusta ja siirtyi etuajassa suihkun puolelle. Taukoteelle lähdettiin kotijoukkueen 1-0 -johdossa.

Toisella jaksolla ottelu tasoittui ja Kuressaare pääsi peliin jälleen mukaan. Kuressaaren nuori hyökkääjä Joonas Soomre loi juoksuillaan hyvin tilaa, mutta Kure ei kyennyt lopulta hyödyntämään sitä. 20 minuuttia ennen loppua myös Kuressaare joutui vajaalle, kun Marco Lukka nappasi itselleen toisen lapun. Suora punainenkaan ei olisi ollut vääryys varsin holtittomasta taklauksesta.

Molempien pelatessa vajaalla, kykeni Levadia luomaan puolenkymmentä maukasta maalipaikkaa. Levadian Karl Rudolf Õigus oli onnistua heti vaihdosta tullessaan, mutta turha haltuunotto ja rehellinen hutipotku tyhjästä maalista veivät supersubin tittelin. Myös kentälle vaihdetulla Marcelin Gandolla oli paikkansa, mutta Gandon yritykset saivat lähinnä katsomossa istuneet Levadian pelaajat naureskelemaan.

Lopulta toisen jakson sykähdyttävimmiksi hetkiksi jäivät kentän ohiajavat junat, joista osa antoi äänimerkin ohittaessaan stadionia ja sytyttivät parisataapäisen kotiyleisön hetkeksi. Myös maskottien iloinen veljeily jätti tapahtumasta lämpimän kuvan, vaikka peli ei varsinaiseksi klassikoksi ulkopuoliselle muodostunutkaan.

Yhden ottelun otannalla peli on huomattavasti fyysisempää eteläisessä naapurissa, mutta taitotaso ja pelikäsitys on heikompaa. Palvelut puolestaan toimivat varsin hyvin, vaikka vessassa pääsi kokemaan vanhan kunnon bajamajaelämyksen lukon ollessa rikki. Vahva suositus myös Viron jalkapallomatkailulle.



Peli oli erittäin fyysistä.


lauantai 29. helmikuuta 2020

Otteluraportti: Lahden Reipas - Kultsu FC 5-2


Lahden Reipas ja Joutsenon Kultsu FC pelasivat karkauspäivälauantaina maalirikkaan harjoitusottelun Mukkulan kuplassa. Reipas vei ottelun nimiinsä lukemin 5-2. Viirupaitojen osumista vastasivat Jussi Hauhia, Tino Villgren, Roni Rinne, Roope Suonio ja Kasperi Heinonen. Vierailijoiden osumat merkittiin Miko Lötjöselle ja Aleksi Sainiolle.

Reipas nappasi ottelussa pallonhallinnan heti alussa. Kultsu puolestaan yritti hyökätä maalivahti Saku Pesosen nopeilla avauksilla Reippaan linjan taa. Kultsun taktiikka tuottikin tulosta, kun Aleksi Sainio ja Miko Lötjönen pääsivät ylivoimahyökkäykseen. Sainio pelasi lopulta avopaikan Lötjöselle, joka onnistui ohittamaan Reipas-vahti Joonas Merosen.

Reipas kuitenkin tasoitti ottelun vielä ensimmäisellä jaksolla. Miska Verkko ja Roope Suonio pelasivat hyvin yhteen oikeassa laidassa ja Suonio pääsi keskittämään maalille. Paikalle oli hiipinyt keskikentän pohjalta Jussi Hauhia, joka puski pallon elegantisti verkon perukoille. Tauolle siirryttiin näin ollen tasatilanteessa.

Toinen jakso alkoi vauhdilla ja molemmat joukkueet vaihtoivat jakson edetessä pelaajiaan runsaasti. Ensimmäistä maalia ei Mukkulassa kauaa jouduttu odottelemaan. Joutsenolaisten Markus Kyläheiko pelasi Aleksi Sainiolle avopaikan, eikä Tampereelta itärajalle siirtynyt Sainio erehtynyt, vaan ohitti Reippaan maalille vaihdetun Tom Hellqvistin vain vajaan viiden peliminuutin jälkeen.

Reipas kuitenkin kuittasi itsensä jälleen tasoihin. Roope Suonio antoi kulmapotkun ja topparina luutinut Tino Villgren puski vapaasti pallon maaliin. Reippaan tasoitusmaalin jälkeen vierailijoiden hyökkäykset tyrehtyivät kerta toisensa jälkeen, mutta Reipas jatkoi maalitehtailuaan. Kasperi Heinonen pelasi Roni Rinteen yksin läpi ja Reipas siirtyi ensimmäistä kertaa johtoon.

Kymmenisen minuuttia ennen loppua Kasperi Heinonen hankki Reippaalle vapaapotkun rangaistusalueen rajalta. Roope Suonio asteli pallon taakse ja sijoitti pallon kauniisti Kultsun maaliin. Loppulukemat 5-2 iski Kasperi Heinonen ottelun viimeisellä sekunnilla. Heinonen uitti pallon maaliin Jussi Hauhian esityöstä.

Sarjanousija Kultsu onnistui alussa yllättämään Reippaan nopeilla vastaiskuilla, mutta kun Reipas pudotti hieman linjaansa, ei Kultsu enää päässyt maalipaikoille. Reippaan esitys puolestaan oli taktisesti erittäin kypsä ja etenkin laitapelaaminen toimi. Keskikentän moottorina toimineet Erik ja Kasperi Heinonen pyörittivät peliä mallikkaasti. Kärjessä viilettänyt Sakari Jokinen jäi läpi ottelun pimentoon.

sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Otteluraportti: Nopsa - FC Kuusysi 1-3


Nastolan Nopsa ja FC Kuusysi mittelivät sunnuntai-iltapäivän ratoksi harjoitusottelussa Mukkulan kuplassa. Paikallispelin voittajaksi kampesi Kyykkä lukemin 3-1. Kyykän maaleista vastasivat Lirinis Haziri ja kahdesti osunut Nicola Kuokkanen. Nopsan ainokaisen iski Tero Kinnunen.

Kyykkä otti ottelussa ohjat heti käsiinsä, piti palloa ja laittoi itälahtelaiset juoksemaan pallon perässä. Nopsa puolestaan pyrki iskemään nopeilla pistohyökkäyksillä Kyykän linjan taa. Nopsan taktiikka olikin tuottaa tulosta ensimmäisen vartin aikana, kun Janne Niukkanen murtautui laidalta ja ampui lähes päätyrajalta tulisen kudin. Pallo viisti kuitenkin vain yläputkea.

Nopsan linjojen etäisyydet olivat koko ottelun ajan varsin suuret ja Kyykkä onnistui ajoittain hyödyntämään tätä. Ensimmäisen jakson lähestyessä puoliväliä Kuusysi onnistui myös maalinteossa. Lirinis Haziri haastoi vasemmalta laidalta ja pääsi vetopaikkaan. Veto blokattiin, mutta paluupallo putosi suoraan vapaana olleelle Nicola Kuokkaselle, joka nosti pallon takakulmaan.

Nopsan nopea hyökkäys oli tuottaa tulosta heti avausosuman jälkeen. Joonas Survonen ampui terävästi, mutta lopputuloksena oli vain kulmapotku Kyykän maalivahdin torjunnan jälkeen. Ensimmäisen jakson loppupuolisko oli varsin fyysistä kamppailua, eikä maalipaikkoja syntynyt.

Toisella jaksolla asetelma kääntyi, sillä Nopsa nappasi pallonhallinnan ja Kuusysi pyrki iskemään nastolalaisten linjan taa pallonriistojen jälkeen. Ensiminuuteilla Nopsa oli onnistua kulmasta, kun pallo tuli Janne Niukkaselle tarjottimella. Kokenut pelimies kuitenkin laittoi avopaikasta ohi.

Kymmenen minuutin jälkeen Kyykkä onnistui jälleen. Puolustuksen purkupallo tavoitti linjan taakse hiipineen Nicola Kuokkasen ja Kuokkanen tyylitteli tsippaamalla pallon maaliin ja Kyykän 2-0-johtoon. Hetkeä myöhemmin Kuokkanen oli lähellä onnistua hattutempussa vastaavassa tilanteessa, mutta pallo kumahti molempiin pystypuihin ennen kimpoamistaan väljemmille vesille.

Vajaa 20 minuuttia ennen loppua Nopsa alkoi väsyä selvästi ja Kyykkä sai peliä haltuun enemmän. Lirinis Haziri karkasi läpi ja sijoitti päivän kolmannen maalin. Ottelun loppulukemat 3-1 viimeisteli Tero Kinnunen Eetu Heleniuksen esityöstä muutama minuutti ennen ottelun loppua.

Samassa lohkossa pelaavat Kyykkä ja Nopsa hakivat jo ennakkoasetelmia kesälle. Ottelussa nähtiin varsin paljon varoituksia, vaikka peli oli suhteellisen siistiä paikallisotteluksi. Kyykkä oli selkeästi taitavempi joukkue, mutta Nopsa hoiti useita tilanteita ja kaksinkamppailuja kokemuksellaan. Kesäksi on siis odotettavissa tiukkoja kamppailuja Lahden kummallakin reunalla.

lauantai 22. helmikuuta 2020

Otteluraportti: Lahden Reipas - PEPO 0-1


Lappeenrantalainen PEPO kaatoi Lahden Reippaan harjoitusottelussa Mukkulassa lauantaina lukemin 1-0. Ottelun ainoan maalin iski vierailijoiden Markus Koistinen. Molemmat joukkueet pelaavat kesällä samassa Kakkosen lohkossa.

Reipas oli ottelun alussa suurissa vaikeuksissa ja viirupaidat sortuivat helppoihin virheisiin. PEPOlla oli ensimmäisellä kymmenminuuttisella paikat jopa kolmeen maaliin. Ensin Markus Koistinen ja Joona Viskari pääsivät ylivoimahyökkäykseen, mutta Viskarin veto liki tyhjään maaliin kolahti vain sivuverkkoon. Hetkeä myöhemmin Samu Suoraniemi keskitti ja Reippaan puolustaja Roope Suonio ohjasi pallon oman maalin yläputkeen ja Reipas selvisi jälleen vastaiskusta säikähdyksellä. Lopulta Suoraniemen matala keskitys löysi maalin edustalta Markus Koistisen, joka jatkoi pallon ohi Joonas Merosen ja vierailijat siirtyivät johtoon.

Maalin jälkeen ottelu tasoittui ja Reippaan keskiakseli Riku Heini – Kasperi Heinonen pääsi hyrräämään. Vaarallisille paikoille kotijoukkue ei kuitenkaan päässyt, vaan viirupaitojen parhaaksi paikaksi ensimmäisellä jaksolla jäi Heinin roikotusyritys liki puolesta kentästä. Aivan jakson lopussa Reippaan Eetu Sassila pääsi vielä kokeilemaan vastapalloon, mutta tällä kertaa otsikot jäivät saavuttamatta ja veto karkasi räikeästi ohi. Tauolle siirryttiin vierailijoiden johdossa.

Toisella jaksolla PEPO aloitti vaihtoruletin, joka pudotti ottelun tempoa. Vierailijat loivat silti vastaiskuista ja tilanteenvaihdoista muutaman maukkaan paikan. Paul Obi tykitti, mutta Joonas Meronen torjui pallon kulmaksi. Vartti ennen loppua Obi petasi paikan Nikke Veikkaselle, mutta Meronen venyi jälleen.

Reipas oli onnistua toisella jaksolla erikoistilanteista. Riku Heinin kierteinen kulmapotku oli lähellä painua suoraan sisään. Kymmenen minuuttia ennen loppua Roope Suonion pitkä rajaheitto jäi pyörimään lappeenrantalaisten maalin eteen ja Miko Sederholm otti triplatorjunnan. Näin ollen PEPO nappasi 1-0-voiton tasapainoisella esityksellä. Reipasta vaivasi läpi ottelun pieni huolimattomuus, sillä syötöt karkailivat liian useasti vastustajan jalkaan.