Taas on tullut aika laittaa yksi
jalkapallovuosi pakettiin. Laitetaan heti alkuun numerot: 80 nähtyä
ottelua paikan päällä, 302 kirjoitettua juttua. Otteluita tuli
hieman enemmän kuin viime vuonna, tekstejä puolestaan muutama
vähemmän. Käsiohjelmia kertyi taas mukavasti ja talven pimeyteen
on varattuna vielä kaksi nippua arkistoitavaa (Käsiohjelmakauden
arvostelut voit lukea tästä). Uusia stadioneita tuli kaksi, Kokkolan keskuskenttä ja Mikkelin Urheilupuisto.
Kisapuistossa vietettyjä tunteja kertyi jälleen. |
Otteluista mieleen jäivät muun muassa
TUL-cupin ottelut, joissa oli mahdollisuus nähdä Rafaelin
paukuttelevan maaleja vanhaan tahtiin, Pekka Lagerblomin jäähyväiset
ja Rafaelin jäähyväiset Päämajakaupungin derbyssä.
Junnuotteluista mieleen jäivät B-junnujen ottelut Lahden
herruudesta, jossa ei säästelty tippaakaan. Alasarjoista puolestaan
nostaisin Kuusysin ja Nopsan välisen kamppailun, jossa Nopsa
hallitsi ottelua 80 minuuttia ja johti, kunnes nastolalaiset väsyivät
ja Kyykkä purjehti hetkessä voittoon.
Henkilöistä jäi mieleen etenkin
komean uransa päättänyt Mikko Hauhia ja hänen viimeinen
haastattelunsa. Tunnelma oli lämmin, mutta samalla haikea. Liki
kymmenen vuotta olen aloittanut kauteni haastattelemalla Hauhiaa,
mutta nyt on aika uudelle.
Veikkausliiga pelattiin jälleen
uudella sarjajärjestelmällä. Vaikka työtahti oli kevyempi, en
kuulu järjestelmän faneihin. Loppukauden pelit ylä- ja
alasarjoineen ja pudotuspeleineen eivät sytyttäneet. Toisaalta
sarjajärjestelmää ei pitäisi tuomita yhden kauden perusteella,
mutta olen valmis vaihtamaan kaksinkertaiseen sarjaan välittömästi.
Kaksinkertainen sarja mahdollistaisi ymmärrettävissä olevan
otteluohjelman, jossa jokaisen pelin merkitys on yhtä suuri ja
jokaiselle joukkueelle tulee yhtä monta ottelua. Lisäksi kausi
päättyy tiettynä päivänä, eikä omia menemisiä tarvitse arpoa.
Kuulostaa konservatiiviselta, mutta jos se on toiminut toista sataa
vuotta, miksi vaihtaa?
Mikkelin derby |
Suomen Cupin uudistukset olivat
kosmeettisia. Olen useaan kertaan kirjoittanut Cupin ongelmista, eikä
nykyinen ”alempien sarjojen huomioiminen” ollut kuin heikko
yritys kiillottaa omaa kilpeä. Nykyinen Cup on suunnattu vain ja
ainoastaan liigajoukkueille, eikä se suunta ole oikea.
Kuopiossa juhlittiin mestaruutta ja se
oli hienoa nähdä, kuinka KuPS sai liikkeelle koko kaupungin ja
sudeettisavolaiset. Yhteisöllisyyttä parhaimmillaan. Onnea Kuopio!
Suomi puolestaan eteni miesten
EM-kisoihin. A-maajoukkue ei kiinnosta edelleenkään, mutta
kisahuuma antaa aiheita uusiin blogikirjotuksiin etenkin
kannattajuudesta ja kannatuskulttuurista. Uskon, että maajoukkueen
huuma ei juurikaan näy kotimaisessa liigassa, sillä sitouttamistyö
on pitkäjänteistä ja tehdään ruohonjuuritasolla. Buumit ovat
kaivoon kannettua vettä.
Mutta oli kuluneessa jalkapallovuodessa
hyvääkin. Lahden Reipas palasi liiton sarjoihin ja hätyytteli
kärkisijoja. Kortteliliiga täytti pyöreitä vuosia ja liikutti
tänäkin vuonna itseni lisäksi satoja ja satoja lahtelaisia
jalkapallon parissa. Vaikka Raittiusseura Kiveriön Pullo jäi
maalierolla mitalipeleistä, voi kautta pitää onnistuneena.
Itselläni jäi maalitili avaamatta, mutta syöttöpisteitä napsui
mukavasti. Lahtelaisseurat säilyttivät paikkansa Kakkosessa ja
Kolmosessa, joten ensi kesäksikin riittää tekemistä. Lisäksi
lahtelainen Jasse Tuominen iski uransa ensimmäisen maajoukkuemaalin
ratkaisuottelussa.
Jasse Tuominen FC Lahden käsiohjelmassa 2003 |
On ollut hienoa viettää taas vuosi
kentän laidalla, milloin kirjoittaen, milloin vain katsellen ja
keskustellen. Jalkapallo on siitä hieno laji, että ei ikinä tiedä,
kenen kanssa päätyy juttelemaan, koska laji yhdistää ympäri
maailmaa. Nähdään taas tulevana vuonna, nyt luon koneelle kansion
2020!
Jalkapallon hienous yhdessä kuvassa |