Joskus toisen epäonni on toisen onni. Kuopion Palloseura joutui evakkoon kotikaupungistaan aina Helsinkiin asti, joten sain idean yhdistää käynnin Helsingin Olympiastadionilla ja kuopiolaisten europelin. Edellisestä vierailusta kyseisellä stadionilla olikin vierähtäny reilut kaksi vuosikymmentä.
Ja heti alkuun, on pyydettävä anteeksi kuopiolaisilta ystäviltäni. Varsinaisilla olympialaisten päänäyttämöillä jalkapallo-otteluissa vieraillessani en ole ikinä nähnyt kotijoukkueen voittavan. Saldo pysyi myös tämän illan jälkeen puhtaana, sillä 1. FC Union Berlin nappasi vakuuttavan 4-0-voiton. Taiwo Awoniyi iski kaksi osumaa, Max Kruse ja Andreas Voglsammer yhdet mieheen.
Ottelusta lienee kirjoitettu kaikki analyysit ja pelilliset seikat auki, joten tiivistän pelilliset seikat yhteen kappaleeseen. Union rankaisi armotta virheistä ja huonoista ratkaisuista. KuPS:n pelirohkeus ei riittänyt alussa ja Union pääsi katkaisemaan kuopiolaisten selkärangan. Lopun paineettomassa tilanteessa KuPS sai luotua puolittaisia maalipaikkoja ja yhden yläriman.
Koska pääsen harvoin vain katsomaan jalkapalloa ilman pelillisiä analyysilaseja tai ylipäänsä raporttien kirjoittamista, nautin torstaista vain tapahtumana. Kumpikin kannattajaryhmittymä loi stadionille hyvän tunnelman. Pääkatsomon valtakielenä oli savo. Oli myös ilahduttava nähdä ikähaitarin molemmista päistä olevia ihmisiä KuPS:n huivit kaulassa. Vaikka ilta jäi silti plussalle, jäi muutama miete askarruttamaan tapahtumanäkökulmasta.
Ensimmäisenä kiinnitin huomiota kenttäkuulutukseen. Pääkatsomon reunassa oleville paikoille kenttäkuulutus puuroutui osin kaiun, osin kuuluttajan ylinopean puhetyylin ansiosta. Jalkapallossa myös rauhallisuus voi nostaa tunnelmaa, eikä jokaisessa kuulutuksessa tarvinne selostaa satasen finaalia.
Toinen mieleen jäänyt seikka oli tarjoilut. Pääkatsomossa pisteitä tuntui olevan liian vähän, tuotteita niukasti ja sivukorvalla kuultuna laatukaan ei vastannut hintaa. Tavallaan korona-aikana ja pikaisella aikataululla kyhätty tapahtuma toisessa kaupungissa olisi uskottava selitys. Toisaalta taas nakkimuki ainoana ruokaa muistuttavana tuotteena kuulostaa huonolta vitsiltä. Arki-iltana pelattu peli sai monet tulemaan stadionille kiireellä ja kenties nälkäisenä suoraan toimistolta. Lähikaupat kiittivät ottelun jälkeen paistopistetuotteiden ja valmissämpylöiden ja -patonkien myynnillä.
Ongelma on kuitenkin tuttu pelkästään kotoisesta Veikkausliigasta. Peleissä käyvä massa on liian pieni, että myynti ei kata investointeja. Toisaalta, lisämyyntiä ei tule, koska myytävää ei ole. Kyseessä on omanlaisensa muna-kana-dilemma, jossa jonkun tarvitsisi ensin tehdä jotain. Seurojen on joko hiljalleen vastattava vähäisten kuluttajien toiveisiin tai kasvatettava peleissä käyvää massaa, jotta ottelutapahtumien oheispalveluista voidaan tehdä kannattavasti viihtyisiä.
Kolmas asia, joka nousee esiin liki jokaisessa suomalaisessa tapahtumassa, jossa on paikalla yli tuhat ihmistä on vessojen riittämättömyys. Stadion suojeltuna rakennuksena on oma murheenkryyninsä. Todellisuudessa luulin, että remontissa stadionin vessoille olisi käynyt, kuten Berliinissä liki vastaavan ikäisellä kaimalla. Luulin väärin. Vessat olivat ahtaat ja äärimmäisen epäkäytännölliset. Jouduin jonottamaan liki vartin vessaan pääsyä ja poistuessani vessasta oviaukko tukkeutuu sisäänpäin jonottavista ihmisistä. Jalkapallo-ottelussa suurin ongelma on juuri se, että aikaikkuna, jolloin suurin osa ihmisistä haluaa käydä vessassa on lyhyt.
Käsiohjelmankin sain lopulta mutkan kautta ja pääsin turvallisesti takaisin Lahteen, joten ilta jäi kokonaisuudessaan positiiviseksi. Lopulta jalkapallo-ottelun tekee mieluisaksi muut ihmiset. Kaikki muu on plussaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti