Jalkapallovuosi 2022

 

Kimpisen stadion oli yksi vuoden uusista kentistä.

On taas aika laittaa yksi futisvuosi pakettiin. Lukujen valossa se oli varsin vilkas, 120 kokonaan nähtyä täysimittaista jalkapallo-ottelua, 105 kokonaan nähtyä jalkapallo-ottelua, joista kirjoitin raportin, neljä uutta stadionia ja kokonaisuudessaan 516 kirjoitettua jalkapallojuttua. Henkisesti kausi oli raskas, mutta siitä jälleen selvittiin.

 

Jälkikäteen mieleenpainuvimmaksi hetkeksi tältä futisvuodelta jäi lopulta ulkojalkapalloilullisista syistä heinäkuinen Lahden Reippaan juhlaottelu Kuopion Palloseuran Akatemiaa vastaan. Lämmin heinäkuinen päivä alkoi lounaalla isäni kanssa, jonka olin saanut houkuteltua vuosikymmenien tauon jälkeen Reippaan peliin. Opin pelissä, missä isäni oli pikkupoikana katsellut viirupaitojen pelejä ukin kanssa ja miten vanhat karjalaisukot olivat päädyssä polttaneet ketjussa tupakkaa ja keskustelleet karjalan kielellä. En vielä tuona päivänä tiennyt, että se jäi minun ja isäni viimeiseksi yhteiseksi jalkapallo-otteluksi, sillä isäni menehtyi oman rakkaan harrastuksensa parissa joulukuussa.

 

Jalkapallovuotta säväytti myös Suomen Cupin paluu vanhaan hyvään aikaan. FC Lahden kanssa pääsin näkemään uusia seuroja, kuten Kuopion Elon ja Haminan Pallo-Kissat. Samalla vierailu Haminan linnoituksen kupeessa olevalla urheilukentällä oli minulle elämäni ensimmäinen kerta Haminassa. Syksyllä palasin vielä Järvelän Jäppärän kanssa rikospaikalle. Suomen Cupin yksi kohokohta oli myös Lahden paikallisottelu Reippaan ja FC Lahden välillä. Oli hienoa päästä toteuttamaan tapahtumaa, joka lopulta keräsi yli 2000 ihmistä hyiseen Kisapuistoon. Oman arvioni mukaan ennakkomarkkinoinnissa pääsin loistamaan keräten mitä ihmeellisimpiä knoppitietoja ja tilastoja eri tarpeisiin.

 

FC Lahden Veikkausliigakausi oli varmasti kaikille muillekin taustalla toimiville raskas. Kaikessa raakuudessaan kuitenkin putoamiset ja nousut kuuluvat urheiluun. Viimeisen pelin tunnemyrsky ja tunteiden vuoristorata oli jotain, mitä ei hetkeen unohda. Ottelun jälkeisestä pelaajahaastattelusta ei meinannut tulla mitään, sillä käteni tärisivät niin paljon, että kynä ei meinannut pysyä kädessä. Toisaalta oli samalla oman ilon keskellä raastavaa nähdä turkulaisten pettymys.

 

Mukavaa kuluvana vuonna oli myös nähdä uuden lahtelaissukupolven ottamassa ensiaskeliaan miesten peleissä. Olen nyt nähnyt paikan päällä Samuel Pasasen ensimmäisen poikamaajoukkuemaalin, Kakkosen maalin ja Veikkausliiga-maalin. Myös Akseli Puukon esiintymiset liigassa ja Kakkosessa toivat valoa synkällä hetkellä.

 

Raskaan liigakauden vastapainona oli Reippaan hyvä menestys Kakkosessa ja FC Reippaan P20-joukkueen ilme. Jos pitäisi valita vuoden lahtelainen joukkue, olisi se FC Reipas P20. Joukkue taisteli viimeisessä pelissään vielä tosissaan mestaruudesta ja kesän aikana nousi useita kertoja tappioasemasta viimeisillä minuuteilla pisteille. Joukkue oli oppikirjaesimerkki siitä, mitä tarkoittaa se, että ei luovuta koskaan. Valitettavasti mestaruus lipui lopulta viimeisessä ottelussa käsistä Atlantista vastaan, joka onnistui rokottamaan kovalla prosentilla virheistä ja juhli ottelun päätyttyä ansaittua mestaruutta.

 

Lahdessa nähtiin myös toiset mestaruusjuhlat, sillä HJK nappasi viimeisessä ottelussaan voiton FC Lahden U17-pojista ja juhli mestaruutta. Kyseisessä ottelussa oli ilahduttavaa nähdä lahtelaisten taistelutahto Klubia vastaan, vaikka lahtelaisten parhaimmisto oli nostettu viimeiseen Veikkausliiga-peliin. Lahti laittoi ajoittain Klubin köysiin, mutta HJK osoitti, miksi se voitti mestaruuden. Tolppa sisään, tolppa ulos.

 

Kauden aikana jäi hieman harmittamaan nähtyjen tyttöjen pelien määrä. FC Lahden naisten edustusjoukkueen pelejä ehdin nähdä kymmenkunta, mutta se aika oli sitten lopulta pois tyttöjen peleistä. Molempien joukkueiden näkyvyydestä tulikin paljon henkilökohtaista palautetta, eikä se aina ollut kaunista luettavaa.

 

Tänä vuonna ottelutapahtumissa palattiin kohti normaalia. En tiedä johtuiko se henkisesti raskaasta kaudesta, mutta kausi tuntui myös järjestelyiden osalta yhtä raskaalta kuin edellisetkin. Onneksi sekä Reippaalla että FC Lahdella on hyvät porukat luomassa tapahtumaa, joiden kanssa on samalla myös terapeuttista toimia.

 

Ennen kuin siirretään katseet kohti tulevaa, on hyvä jakaa taas vuotuiset palkinnot. Päijät-Hämeen Kultainen kenkä menee jälleen Jäppärän Sami Tammiselle. Vuoden joukkue on tänä vuonna FC Reippaan P20-joukkue. Vuoden sykähdyttävintä hetkeä pitää miettiä kahdesti. Sekä Reippaan viime hetken voitto JIPPOsta, FC Lahden viimeinen karsintaottelu ja FC Reipas P20 – HJS -ottelun loppuhetket ansaitsisivat vähintään maininnan. Henkilökohtainen valintaraatini päätyy kuitenkin Teemu Penninkankaan tekemään voitto-osumaan liigakarsinnassa. Vuoden lupaavin ja tuleva läpimurtopelaaja on Samuel Pasanen.

 

Vuoden aikana kävin myös muutamaan otteeseen viivojen sisällä. Kortteliliigassa pelasin syksyllä viimeisen otteluni seurassa, jonka ensimmäinen hankinta olin ja jota edustin viimeiset viisi vuotta. Lisäksi pääsin pelaamaan Lahden ja Mikkelin kaupunginvaltuustojen välisessä jalkapallomatsissa Mikkelin Urheilupuiston liukkaalla nurmella. Maalit, myös omat maalit jäivät tänäkin vuonna tekemättä, mutta maalipuihin osuin pariin otteeseen tänäkin vuonna. Jos katsoo kokonaisuutta, oli tammikuun ja marraskuun välissä viisi jalkapallotonta päivää.

 

Tulevasta vuodesta tulee toivottavasti parempi. Jottei jalkapallo kävisi tylsäksi, pitää aina kokeilla uusia rooleja ja ensi vuonna olen osa Lahden Reippaan hallitusta. Koska aikaa on rajallisesti, omat pelihommat jäänevät kokonaan pois. Lisäksi toivon, että lahtelaisjoukkueet pystyisivät antamaan ensi vuonna enemmän ilonaiheita, enemmän sykähdyttäviä hetkiä ja ennen kaikkea paljon yhteisöllisyyttä ja onnistumisia ja oivalluksia niin kentällä kuin sen ulkopuolella.

 

Hyvää jalkapallovuotta 2023!

Against modern football, myös ensi kaudella.