lauantai 29. elokuuta 2020

Otteluraportti: Lahden Reipas - Mikkelin Pallo-Kissat 2-2

 

Lahden Reipas ja Mikkelin Pallo-Kissat tasasivat pisteet kiihkeässä Kakkosen kamppailussa Kisapuistossa. Ottelun loppulukemiksi kirjattiin 2-2. Reippaan maalit viimeistelivät viirupaitaan palannut Olli Tynkkynen ja Kasperi Heinonen. Vieraiden osumista vastasivat Gerald Ben ja Antti-Pekka Kesonen. FC Lahdesta kentällä oli keskikenttämies Arttu Auranen.


Ottelu alkoi vauhdikkaasti ja vierailija avasi maalitilin reilun viiden minuutin pelin jälkeen. Antti-Pekka Kesonen laittoi täydellisen lyhyen pystysyötön, johon ensimmäisenä kerkesi Gerald Ben. Kookas kärki ei erehtynyt, vaan upotti lukemiksi 1-0.


Reipas kuitenkin kuittasi hetkeä myöhemmin. Roope Suonion maankuulut rajaheitot purivat jälleen. Pallo kimpoili rangaistusalueella suoraan Reippaaseen palanneelle Olli Tynkkyselle ja Tynkkynen jatkoi siitä, mihin edelliskerralla jäi. Terävä veto upposi Johan Pihlajamäen ja tolpan kautta verkkoon.


Maalin jälkeen kotijoukkue oli hallitsevampi, mutta vierailija iski terävästi vastaan. Jakson puolivälissä Olli Tynkkynen alusti huippupaikan Arttu Auraselle, mutta Johan Pihlajamäki torjui. Toisessa päässä puolestaan helähti. Reippaan puolustus oli vaikeuksissa Gerald Benin kanssa, joka onnistui syöttämään päätyrajalta takaviistoon Niko Parkkarille. Parkkari siirsi pienen sivuun ja Antti-Pekka Kesonen ampui. Pallo otti pienen kimmokkeen ja Joonas Meronen lahtelaisten maalilla oli voimaton.


Maalin jälkeen ottelu kääntyi Reippaan hallinnaksi. Kotijoukkueen prässi puri ja Viirupaidat riisti pallon useaan otteeseen hyökkäyspäässä. Paras paikka tuli Roope Suonion vapaapotkusta Sakari Jokiselle, jonka pusku päätyi kimmokkeen kautta Pallo-Kissojen maalin katolle. Tauolle kuitenkin lähdettiin vierasjohdossa.


Toiselle jaksolle Reipas tuli ryminällä. Eetu Sassilan pitkä avaus tavoitti Olli Tynkkysen, joka pelasi pallon maalinedustalle. Kasperi Heinonen ehti ensimmäisenä palloon ja tökkäsi ottelun tasoihin. MiPK ei tilanteessa ehtinyt koskea palloon kertaakaan.


Salamamaalin jälkeen paikkoja syntyi vuorotahtia. Mikkeliläisten parhaat paikat tulivat Gerald Benille ja Joonas Meronen joutui venymään useaan otteeseen. Lahtelaisista parhaan paikan sai Antti Hukka, joka antoi jalan laulaa ja pakotti Johan Pihlajamäen haamutorjuntaan.


Kun ottelua oli jäljellä reilu kymmenminuuttinen, kentälle vaihdettiin nappulakengät saksiin ja takaisin nappulakenkiin vaihtanut lahtelaislegenda Drilon Shala. Shala olikin lähellä iskeä heti kentälle tulonsa jälkeen, kun Olli Tynkkynen pelasi hänet nokikkain Johan Pihlajamäen kanssa. Pihlajamäki veti kuitenkin pidemmän korren. Aivan kuten hetkeä myöhemmin vastaavassa tilanteessa toisessa päässä Joonas Meronen Gerald Beniä vastaan. Kertaalleen Drilon Shala viritteli jo saksiaan, mutta pallo ei aivan hänelle asti tullut.

Reippaan kymmenen kulmaa tuottivat yhden maalin, joka hylättiin.


Lisäajalla kuuma ja vauhdikas ottelu tarjosi viihdettä koko rahalla, kun molemmat joukkueet hakivat voittoa. Lähemmäs pääsi Reipas ja Olli Tynkkynen, joka liukastui ampuessaan Berat Kösen petaamasta paikasta. Johan Pihlajamäellä oli suuria vaikeuksia saada pallo haltuunsa, mutta lisäosumia ei Kisapuistossa nähty ja pisteet tasattiin lukemin 2-2.


Siinä missä yleisö keskittyi ottelun päätyttyä Sikajuhlista, oli pukukoppien edessä molemmilla joukkueilla vielä pienet hipat. Gerald Ben kävi erittäin kuumana ja yritti lyödä muun muassa lahtelaisten Antti Hukkaa. Lappuja ei jaettu, mutta kurinpitoraportteja ja vastineita kirjoitellaan varmasti.

lauantai 8. elokuuta 2020

Otteluraportti: Nastolan Nopsa - JäPS/47 2-2

Helteinen elokuun lauantai ja puolipäivä tarjoili jalkapallon saralla jännitysnäytelmän Nastolan Urheilukeskuksessa. Kolmosen jumbokamppailussa kohtasivat Nastolan Nopsa ja JäPS/47. Ottelu päättyi värikkäiden vaiheiden jälkeen 2-2-lukemiin. Ottelun maaleista vastasivat Nopsan Eetu Keinänen ja Tero Kinnunen ja vierailijoiden Nico Pyykölä ja Akseli Pohjantähti.


Kotijoukkue Nopsa aloitti ottelun heikosti. Nastolalaishyökkääjien aloitteet puuttuivat ja vierailijoiden puolustusmuoto pysyi hyvin kasassa. Vierailijat onnistuivat myös ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana rakentamaan loistavan maalipaikan. Nopsan paitsioansa petti pahemman kerran ja Panu Viljakainen karkasi läpiajoon. Hänen sijoituksensa kuitenkin meni niukasti ohi.


Nopsan jakson paras paikka tuli kuin varkain heti perään. Anssi Korhosen pystysyöttö tavoitti Janne Niukkasen, mutta tämän veto meni päin JäPS-vahti Tommi Tynkkystä. JäPS sai vensimmäisellä jaksolla vielä yhden loistavan paikan, mutta Akseli Pohjantähti ampui niukasti ohi. Vierailijoiden hallinnasta huolimatta tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa.


Toisella jaksolla kotijoukkue ryhdistäytyi ja hämäläinen hitaasti syttyvä yleisö sai ilonaiheita murheellisen kauden keskelle. Antti Kykkäsen purkupallo yllätti järvenpääläispuolustuksen ja tauolla vaihdosta tullut Eetu Keinänen karkasi maalintekoon.


Varttia myöhemmin Nopsa onnistui jälleen. JäPS:n laita aukesi ja Janne Niukkanen sai tilaa. Hän syötti maalin edustalle, jossa Tero Kinnunen jatkoi pallon taidokkaasti reppuun. Kotiyleisö näki nyt haluamaansa.


Maalin jälkeen Nopsa passivoitui hiljalleen ja vierailija pääsi uudestaan peliin mukaan. Keskipäivän komein osuma nähtiin vartti ennen loppua. JäPS:n Nico Pyykölä leikkasi laidalta hieman sisään ja ampui täydellisen putoavan lehden Nopsan maalin yläkulmaan.


Kavennusmaalin jälkeen tasoitus oli vain ajan kysymys, eikä sitä tarvinnut kauaa odotella. Nopsa ei saanut purettua kulmatilannetta, vaan pallo jäi kimpoilemaan rangaistusalueelle. Lopulta Akseli Pohjantähti pääsi ampumaan ja verkko helähti. Nopsan johtoasema oli sulanut kuin jäätelö kesähelteellä.


JäPS sai päälleen hurmoksen, mutta voittohaaveet kokivat kolauksen pari minuuttia myöhemmin. Nico Pyykölä kopautti Antti Kykkästä hieman jaloille ja otti tilanteesta erittäin halvan suunsoittovaroituksen. Se oli Pyykölän toinen varoitus ja samalla hän sai katsella punakorttia.


Ulosajo sekoitti vierailijoiden peliä ja JäPS kävi osittain ylikierroksilla. Nopsa pyrki hyödyntämään ylivoimaansa ja kotijoukkue hakikin avausvoittoaan hieman riskillä. Lisäajalla Joona Majava jatkoi kulman tolppaan ja pallo jäi pyörimään vaarallisesti JäPS:n maalille. Lopulta Tommi Tynkkynen kuitenkin liimasi pallon hyppysiinsä. Aivan viimeisellä sekunnilla nastolalaisten Tero Kinnunen pääsi ampumaan vapaasti pilkun kohdilta, mutta pallo karkasi rajusti yli. Näin ollen pisteet tasattiin ja molemmat joukkueet metsästävät yhä avausvoittoaan.


Matka Lahden liitosalueille Nastolaan oli ensimmäinen itselleni katsojana. Nastolan urheilukeskus on kauniilla paikalla Salpausselän pohjoisrinteessä. Urheilukeskuksesta löytyy pieni sympaattinen katsomo, joka on suunniteltu yleisurheilu edellä, mutta katetusta katsomosta oli silti hyvä katsella peliä. Tauolla stadionilla palveli pieni kahvio.


lauantai 1. elokuuta 2020

Otteluraportti: Lahden Reipas - PEPO 4-1

Lahden Reipas kaatoi aurinkoisessa Kisapuistossa alisuorittaneen lappeenrantalaisen PEPOn lukemin 4-1. Sakari Jokinen iski kaksi osumaa ja Erik Heinonen ja FC Lahti -laina Arttu Auranen yhdet mieheen. Vierailijoiden ainokaisesta vastasi Samu Suoraniemi.


Lahden Reippaalla oli mukana FC Lahdesta Matias Niuta, Arttu Auranen ja maalivahti Joona Tiainen. Viirupaidat ottivatkin heti ottelun alussa ohjat käsiinsä. Kotijoukkue puolusti tiiviisti ja iski terävästi vastaan. PEPO ei löytänyt koko ottelun aikana syöttölinjoja, sillä Reipas tukki keskikentän tehokkaasti.


Ensimmäinen maali nähtiin jo ennen varttia. Jussi Hauhian pitkä avaus tavoitti Kasperi Heinosen, joka pääsi tuikkaamaan pallon maalin edustalle. Sakari Jokinen sai pallon, kääntyi ja uitti pallon maaliin Jonathan Jäntin alitse.


PEPOn ensimmäisen jakson paras maalipaikka tuli erikoistilanteesta. Samu Suoraniemi ampui tulisen vapaapotkun 35 metristä. Pallo viuhui niukasti ohi. Reipas puolestaan hyödynsi vielä jakson lopussa paikkansa. Kasperi Heinonen löysi Sakari Jokisen, joka jatkoi pallon puolustuslinjan taakse juosseelle Miska Verkolle. Jonathan Jäntti joutui kaatamaan läpiajossa olleen verkon ja pallo vietiin pilkulle. Jokinen upotti varmasti oikeaan alakulmaan taukolukemiksi 2-0.


Tauolla PEPO vaihtoi liki koko keskikenttänsä. Vierailija saikin otetta jakson alussa ja lahtelaistaustainen Jerry Särkkä pääsi puskemaan vapaasti Nikke Veikkasen esityöstä. Särkän pusku painui kuitenkin ohi.


PEPOn kiri ei kestänyt kauaa. Seitsemän peliminuutin jälkeen Sakari Jokinen karkasi yksin läpiajoon ja lappeenrantalaisten Alieu Ceesay repi lahtelaishyökkääjän nurin rangaistusalueen rajalla. Katsomoon rike näytti jatkuvan rangaistusalueen sisään, mutta ottelun erotuomari näki toisin ja tuloksena oli Ceesaylle punainen kortti ja Reippaalle vapaapotku.


Reipas pyöritteli ylivoimalla vierailijoiden puolustuksen useaan otteeseen täysin rikki. Tunnin kohdalla Jokinen voitti kaksinkamppailun keskiviivalla ja syötti millintarkan keskityksen oikea-aikaisen juoksun tehneelle Arttu Auraselle. Auranen pääsi sijoittamaan pallon alakulmaan ja lisäämään kotijoukkueen johtoa. Hetkeä myöhemmin Antti Hukka alusti Erik Heinoselle vetopaikan ja nuorukainen ampui rangaistusalueen rajalta alakulmaan.


Reipas leikitteli 4-0-johdossa, eikä vierailija saanut mitään aikaiseksi ennen lisäaikaa. Lisäajalla Johannes Karjalainen repi sivurajatilanteessa Samu Suoraniemen nurin ja pallo vietiin jälleen pilkulle. Suoraniemi ampui itse varmasti kavennusosuman. Aivan ottelun lopussa Nikke Veikkanen yritti nostaa pallon Joona Tiaisen yli, mutta peliväline osui yläputken päälle. Näin ollen Viirupaidat nappasivat täydet sarjapisteet 4-1-lukemin.


FC Lahden trio pelasi täyden ottelun Ilir Zenelin valvoessa katsomossa suojattiensa otteita. Arttu Auranen kunnostautui maalinteossa. Joona Tiainen ei juuri torjuntatöihin joutunut, mutta pääsi keltaisella kortilla tilastoihin. Matias Niuta raastoi keskikentän pohjalla ja paransi otteitaan pelin edetessä.


keskiviikko 29. heinäkuuta 2020

Otteluraportti: FC Kuusysi - TiPS 0-3

FC Kuusysi kohtasi Miesten Kolmosen ottelussa Kisapuistossa Tikkurilan Palloseuran. TiPS nappasi pisteet matkaansa puhtaalla 3-0-voitolla. Ottelun maaleista vastasivat Arsen Ceni, joka osui kahdesti ja Miikka Hyvärinen.


Vierailija TiPS hallitsi ottelua alusta asti, mutta ei kyennyt murtautumaan loistaville maalipaikoille. Kyykän ainoa paikka tuli onnekkaan vastaiskun päätteeksi Adebayo Dejille, joka ampui tulisesti, mutta Roni Tourunen torjui. TiPS puolestaan törmäsi kerta toisensa jälkeen kotijoukkueen puolustusmuuriin. Entisellä FC Lahti -hyökkääjällä Aleksi Ristolalla oli kaksi puolittaista maalipaikkaa, mutta hyökkääjä ei saanut punnerrettua vetoa.

TiPS sai kertaalleen Kyykän puolustusmuurin rikki puolen tunnin pelin jälkeen. Visar Tahiri keskitti matalan pallon maalin edustalle ja Miikka Hyvärinen pääsi tökkäämään. Kari Puustinen kuitenkin venyi haamutorjuntaan.


Jakson lopussa TiPS sai lopulta myös kuparisen rikki paikalle saapuneen noin kymmenpäisen kannattajaryhmän riemuksi. TiPS katkaisi lahtelaisavauksen ja Arsen Ceni sai jalkansa vapaaksi. Veto otii pienen kimmokkeen ja Puustinen oli Kyykän maalilla voimaton pallon lipuessa alakulmaan.


Toisella jaksolla TiPS jatkoi hallintaansa, eikä lahtelaiset saaneet Adebayo Dejin laukausta lukuun ottamatta muuta aikaiseksi. Kyykällä oli vaikeuksia saada kolmea syöttöä peräjälkeen omille ja linjojen etäisyydet venyivät suuremmiksi kuin Pikku-Vesijärven hanhiongelma.

TiPS kaunisteli lukemia vielä toisen jakson lopussa. Reilu vartti ennen loppua Aleksi Ristolan ovela vapaapotku aiheutti Puustiselle vaikeuksia, mutta hän sai kätensä väliin. Irtopallossa oli kuitenkin ensimmäisenä Miikka Hyvärinen, joka laittoi pallon varmasti pussiin. Loppulukemat iski viisi minuuttia ennen loppua Arsen Ceni Mika Kantolan ovelasta kantapääjätöstä. Näin ollen pisteet matkasivat Tikkurilaan ja TiPS nousi sarjakärkeen.


Aleksi Ristola ihmettelee etualalla maalinteon sietämätöntä vaikeutta.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2020

Otteluraportti: Lahden Reipas - Mikkelin Pallo-Kissat 1-2

Lahden Reipas ja Mikkelin Pallo-Kissat kohtasivat Kakkosen paikalliskierroksella helteisessä Kisapuistossa. Mikkeliläiset veivät kuuman kamppailun nimiinsä lukemin 2-1. Ottelun maaleista vastasivat Reippaan FC Lahti -laina Pyry Lampinen ja Pallo-Kissojen Santeri Suutari ja Gerarld Ben.


Reipas aloitti ottelun vahvasti ja hallitsikin hienoisesti ensimmäisen jakson avauspuolikasta. MiPK iski kuitenkin terävästi vastaan ja sai avausmaalin reilun 20 minuutin pelin jälkeen. Pallo-Kissojen toinen perättäinen kulma jäi pyörimään maalin edustalle, Joonas Meronen kykeni torjumaan vielä ensimmäisen laukauksen, mutta toinen oli liikaa, sillä Santeri Suutari pääsi ampumaan vapaasti lähietäisyydeltä vieraat 1-0-johtoon.


Maalin jälkeen ottelu tasoittui, mutta mikkeliläisten puolittaiset paikat tulivat yhä vastaiskuista. Gerarld Ben karkasi puolen tunnin kohdalla läpiajoon, mutta FC Lahti -laina Viljami Isotalo juoksi hänet kiinni ja horjutti hieman. Lopulta veto meni ohi. Reippaan paras paikka tuli Pyry Lampiselle, joka pyssytti tulisen vaparin kohti maalia. Tuomo Hiltunen torjui vedon eteensä ja puolustus siivosi loput.


Reipas onnistui tasoittamaan aivan ensimmäisen jakson lopussa. Pyry Lampinen meni Santeri Suutarista ohi ja Suutari napautti Lampiselta jalat alta rangaistusalueella. Pallo vietiin täplälle ja Lampinen sijoitti itse pallon varmasti oikeaan alakulmaan.


Toisella jaksolla Pallo-Kissat näytti jo hyytymisen merkkejä, mutta vierailija iski silti maalin. Gerard Ben karkasi Reippaan puolustukselta ja viimeisteli hallitusti ohi Joonas Merosen. Peliä oli takana noin tunti.


Reippaan ilta synkkeni, kun Mikko Tuomi hyppäsi pääpalloon kyynerpää edellä minuuttia myöhemmin. Kyynerpää napsahti pahannäköisesti Viljami Jurvaisen kasvoihin ja Tuomi sai katsella punaista korttia. Ulosajosta huolimatta Reipas kykeni hallitsemaan ja pakottamaan vierailijat vetäytymään.


Noin vartti ennen loppua vierailijat pääsivät hetkellisesti pelaamaan kahden miehen ylivoimalla, kun Lassi Forss oli sivussa huoltotoimenpiteiden takia. Mikkeliläiset saivatkin pallon kertaalleen yläputkeen, kun Antti Voutilainen ampui boksin rajalta painavan vedon. Reippaan kiri ei tuottanut tulosta, sillä MiPK puolusti tiiviisti ja kurinalaisesti. Vain Arttu Auranen ja Eetu Sassila saivat kaukolaukaukset maalia kohti, mutta Tuomo Hiltunen selvisi. Näin ollen pisteet lähtivät kohti Mikkeliä.


FC Lahden pelaajista Viljami Isotalo ja Pyry Lampinen pelasivat 70 minuuttia. Lassi Forss jätti kentän vartti ennen loppua kramppien takia. Matias Niuta ja Arttu Auranen kellottivat täyden ottelun Reippaan keskikentällä.


perjantai 17. heinäkuuta 2020

Otteluraportti: FC Kuusysi - FC Futura 1-3

FC Kuusysi ja porvoolainen FC Futura kohtasivat aurinkoisessa Kisapuistossa Kolmosen ottelussa. Futura vei ottelun lopulta nimiinsä lukemin 3-1. Porvoolaisten maaleista vastasivat Anton Britschgi, Markus Tukiainen ja Emil Lehtinen. Kyykän ainokaisen iski Adebayo Deji.


Kyykän edellisen kotiottelun tapaan oli kotijoukkueen puolustus jälleen unessa ottelun alussa. Futura ei kuitenkaan onnistunut hyödyntämään lahtelaisten lahjoja, vaikka Markus Tukiainen pääsi kokeilemaan vapaasta paikasta ampuen tulisen maanuoliaisen niukasti ohi. Kuusysi ei puolestaan saanut hyökkäyspeliään toimimaan.


Ottelu tasoittui ja peliä käytiin enemmän keskikentällä. Ensimmäisen jakson viimeiset viisi minuuttia tarjosivat tapahtumia molemmissa päissä. Ensin Futuran Markus Tukiainen puski kulmatilanteesta pallon kohti maalia, mutta Kyykän laitapuolustaja Arame Mudahemuka sai päänsä väliin maaliviivalla. Hetkeä myöhemmin Kyykkä iski nopealla vastaiskulla, jonka päätteeksi Lirinis Haziri keskitti pallon suoraan Adebayo Dejin juoksulinjalle. Deji pääsi ampumaan kotijoukkueen johtoon.


Tilanteet eivät kuitenkaan loppuneet maaliin. Seuraavasta hyökkäyksestä Futuran Henri Pulkkinen pääsi ampumaan kolmesta metristä, mutta Kyykkä-vahti Kari Puustinen torjui. Tauolle siirryttiin kotijoukkueen johdossa.


Toinen jakso oli Futuran heiniä. Porvoolaiset kuitenkin tuhlailivat paikkoja toisensa perään. Oma osansa oli myös Kari Puustisen hienoilla torjunnoilla ja maalipuilla. Kokeilemaan pääsivät Tukiaisen lisäksi muun muassa Dan Majander, Axel Holmberg ja Anton Britschgi.


Lopulta vieraat onnistuivat 20 minuuttia ennen loppua. Kuusysin katko epäonnistui ja pallo kimposi taakse päin. Anton Britschgi karkasi pallon kanssa yksin läpi. Avustava erotuomari nosti lippunsa, mutta päätuomari antoi pelin jatkua ja Britschgi tasoitti ottelun. Lyhyen erotuomarien neuvonpidon jälkeen maali hyväksyttiin.


Maalin jälkeen Futura pelasi vahvan kymmenminuuttisen ja ratkaisi ottelun. Emil Lehtinen alusti ja Markus Tukiainen osui lopulta maalin edestä. Kolmas osuma oli jo kosmetiikkaa, sillä Kyykkä oli jo lyöty köysiin. Kolmannen osuman alusti Hussein Abbas ja viimeisteli Emil Lehtinen Kyykkä-vahti Kari Puustisen pienoisella avustuksella.


Futura olisi kyennyt viimeisen vartin aikana iskemään taululle todella rumat lukemat, mutta Kari Puustinen piti kotijoukkuetta pystyssä. Aivan ottelun lopussa Kyykkä sai pallon vielä kertaalleen Futuran maaliviivalle, mutta lopulta pisteet matkasivat Porvooseen lukemin 3-1. Kuusysin johtomaali muutti ottelua selkeämmin selviytymistaisteluksi, joka ei tällä kertaa kantanut loppuun saakka.


Kisapuisto kylpi auringossa koko ottelun ajan.

perjantai 10. heinäkuuta 2020

Otteluraportti: FC Kuusysi - Puotinkylän Valtti 1-2



FC Kuusysi kohtasi perjantaina Kolmosen kamppailussa aurinkoisessa Kisapuistossa helsinkiläisen Puotinkylän Valtin. Valtti vei tiukan ottelun nimiinsä lukemin 2-1. Vierailijan maaleista vastasivat Emmanuel Igboeri ja Emrah Okic. Kyykän ainokaisen iski Lirinis Haziri.

Ottelu alkoi vierasjoukkueen komennossa ja Kuusysin puolustus- ja syöttöpelaaminen oli enemmän sekaisin kuin yllä lentänyt satapäinen naakkaparvi. Ottelua oli takana vain viisi minuuttia, kun Valtti pelasi pitkän pallon Kyykän linjan taa. Valtin Nicolas Sievers Laine voitti juoksukilpailussa Tomi Metznerin ja siirsi pallon viereen. Emmanuel Igboeri sai kunnian laittaa pallon tyhjään maaliin.

Valtti iski toistamiseen vartin kohdalla ja jälleen pystypallolla. Tällä kertaa Mika Simonen avasi ja Nicolas Sievers Laine karkasi läpi. Kyykkä-vahti Kari Puustinen tuli pomppivaa irtopalloa vastaan, mutta hyppäsi pallon ohi ja Sievers Laine sai viimeistellä 2-0-osuman tyhjään maaliin.

Kyykkä sai hieman jakson puolivälin jälkeen pelistä kiinni, mutta Valtti-vahti Archie Alatalo torjui Adebayo Dejin ja Miika Tiaisen yritykset. Jakson lopulla Valtilla oli vielä kolmas loistava maalipaikka, mutta Kari Puustisen refleksitorjunta piti Kuusysin mukana pelissä.

Emmanuel Igboeri oli vaikea pideltävä.
Aivan ensimmäisen jakson lopussa Kyykkä onnistui. Valtti palautti prässin alla pallon aina Alatalolle asti ja Kyykkä jatkoi prässiään. Lirinis Haziri riisti pallon Alatalolta aivan maalin edessä ja kavensi taukolukemiksi 1-2.

Toinen jakso oli Kuusysin painostusta. Kotijoukkueen maali roikkui ilmassa koko jakson ajan, mutta vaaralliset paikat jäivät puuttumaan. Vaikka Kyykän laiturit Haziri ja Deji haastoivat ja keskittivät paljon, ei kotijoukkue saanut keskityksistä kuin kaksi paikkaa. Molemmat tulivat Burhan Sadikille, jonka pusku ja tulinen laukaus menivät molemmat niukasti ohi. Näin ollen Valtti matkaa perjantain ratoksi takaisin Helsinkiin kolme pistettä rikkaampana.