lauantai 9. lokakuuta 2021

Otteluraportti: FC Kuusysi - NJS/2 3-2





FC Kuusysi kohtasi Kolmosen viimeisellä kierroksella sarjapaikastaan taistelleen Nurmijärven Jalkapalloseuran syksyisessä Kisapuistossa. Kyykkä vei ottelun dramaattisten vaiheiden jälkeen nimiinsä lukemin 3-2. Kotijoukkueen komeista maaleista vastasivat Olli Riikonen, Samu Ikonen ja Joel Kiema. Vierailijoiden osumat merkittiin Tomi Grönthalille ja Janar Georgille.


Viihdyttävä ottelu alkoi kotijoukkueen hallinnalla ja molemmissa päissä nähtiin vauhdikkaita hyökkäyksiä. Paremmat paikat loi kuitenkin vierailija. Reilun kymmenen minuutin jälkeen Lassi Vainikainen ja Elias Mäenpää pelasivat hyvin yhteen. Vainikaisen laukaus meni lopulta niukasti ohi maalin.


Noin vartin kohdalla Vainikainen oli jälleen siellä, missä tapahtui. Hän ehti irtopalloon rangaistusalueella ensimmäisenä ja lopulta kotijoukkueen puolustus joutui rikkomaan. Pallo vietiin pilkulle ja Tomi Gröntahl laittoi pallon varmasti vasempaan alakulmaan.


Jakson puolivälissä Kyykällä oli vahva jakso ja Veikko Pelkonen pääsi komean syöttökuvion jälkeen ampumaan. Laukaus kuitenkin nousi reilusti yli. Toisessa päässä puolestaan Lassi Vainikainen ampui riistonsa jälkeen tolppaa nuollen ohi.


Muutama minuutti ennen jakson loppua Kisapuiston pohdiskeleva yleisö repesi riemuun. Koko ensimmäisen jakson vaarallisesti esiintynyt Ahmed Aethe haastoi ja keskitti. Boksissa entinen liigatähti Olli Riikonen näki tilaisuutensa tulleen ja heitti tyylipuhtaat sakset. Pallo painui verkkoon ja Riikonen tuuletti upeaa osumaansa ilman paitaa viileässä syyssäässä.


Kyykkä sai maalistaan virtaa ja loi ensimmäisen jakson loppuun vielä kaksi vaarallista paikkaa. Ensin Riikonen ampui, mutta NJS-vahti Rasmus Karvinen venyi pallon alakulmasta yli päätyrajan. Seuranneesta kulmapotkusta pallo kävi hässäkän päätteeksi maaliviivalla, mutta NJS-kapteeni Juho Mäkitaro oli oikeassa paikassa ja siivosi pallon väljemmille vesille. Näin ollen tauolle lähdettiin 1-1-tasatilanteessa.


Toisen jakson alku oli dramaattinen. Vierailijoiden Anton Salmi karkasi läpiajoon ja Ahmed Aethe joutui kaatamaan hänet juuri ennen rangaistusaluetta. Ottelun erotuomarilla ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin näyttää suoraan punaista korttia ja ajaa Aethe ulos kentältä. Seurannut vapaapotku painui reilusti yli maalin ja Kyykkä selvisi hetkeksi.


Alivoimalla Kuusysi sai rakennettua ensin yhden paikan, mutta pian omissa helähti. Huikean ottelun pelannut Lassi Vainikainen pelasi Janar Georgin läpi, eikä nuori virolainen erehtynyt. Hän sijoitti pallon tarkasti ohi Roman Loodusin ja NJS siirtyi jälleen johtoon.


Ottelu jatkui pitkään vierailijoiden kontrolloidessa pelitapahtumia ja ottelu näytti päättyvän vierailijoiden voittoon ja sarjapaikan varmistamiseen. Kun Kyykkä vielä hukkasi paikkansa kymmenen minuuttia ennen loppua ja joutui loukkaantumisen johdosta kahden miehen vajaalle, näytti ottelu olevan lopullisesti ohi. Pisteet jäivät kuitenkin Lahteen.


Neljä minuuttia ennen loppua Joel Kiema taisteli pääpallosta riittävästi klaukkalalaisten boksissa ja purkupallo tuli suoraan Samu Ikoselle. Ikonen täräytti volleysta vastapalloon ja pallo painui suoraan NJS:n maalin yläkulmaan. Lisäajalla NJS sai kulman ja Kyykkä purki sen nopeasti ylös. Samuli Lepola sai jatkettua pallon Kiemalle ja kaksikko sai ylivoimahyökkäyksen. Lopulta muutamalla poikittaissyötöllä Kiema sai putata pallon tyhjiin ja Kyykälle kauden viimeisen voiton.

perjantai 1. lokakuuta 2021

Otteluraportti: FC Kuusysi - Ponnistajat 5-2

 


FC Kuusysi kaatoi syksyisessä Kisapuistossa liki satavuotiaan Malmin Ponnistajat lukemin 5-2. Kotijoukkueen Lirinis Haziri iski hattutempun ja Ahmed Aethe ja Jarkko Vuontelo yhdet mieheen. Vierailijoiden osumista vastasivat Nooa Pujals ja Arttu Peltola.


FC Kuusysi sai otteluun vahvan alun ja loi muutaman puolittaisen maalipaikan. Tomi Metzner pommitti 30 metristä hirmuvedon. Ponnistajien maalilla torjunut Kim Kanerva pomputti hieman, mutta sai lopulta vangittua pallon. Vartin kohdalla myös vierailija pääsi peliin paremmin mukaan.


Noin jakson puolivälissä Ponnistajat käyttivät paikkansa. Vierailijoiden prässi toimi ja Kyykkä menetti pallon omalla kulmalipullaan. Ponnistajat pelasi nopeasti pallon keskelle ja Matias Tikka ampui. Pallo kimpoili kulmaksi, jonka Kykkä luuli jo purkaneensa. Eetu Hyttinen kuitenkin palautti pallon takaisin boksiin, jossa Nooa Pujals jatkoi pallon maaliin ohi Santeri Pakkasen.


Kyykkä kuitenkin kuittasi viisi minuuttia myöhemmin. Ahmed Aethe vapautti Nicola Kuokkasen läpiajoon. Kuokkanen näki vielä vieressä juosseen Lirinis Hazirin ja syötti tälle. Haziri sai putata pallon tyhjään maaliin. Aethe rakensi hetkeä myöhemmin kaksi maukasta paikkaa, mutta Kim Kanerva venyi ja ottelu pysyi tasatilanteessa aina jakson viimeiselle vitoselle.


Kuokkanen ja Haziri pelasivat pienessä tilassa kauniin seinäpelin rangaistusalueen sisällä ja Haziri vapautui. Kanerva venyi ensimmäiseen palloon. Haziri kuitenkin oli ensimmäisenä jatkopallossa ja siirsi kotijoukkueen 2-1-taukojohtoon.


Jos Kuusysin alku ensimmäisellä jaksolla oli hyvä, voi toisen jakson alkua sanoa loistavaksi. Kolmannella minuutilla Kuokkanen vapautti Hazirin läpiajoon ja Haziri sijoitti illan kolmannen maalinsa. Samalla minuutilla Kyykkä iski toistamiseen. Emil Sutela vapautti Hazirin puolittaiseen läpiajoon. Haziri ampui pienestä kulmasta, mutta Kanerva kykeni torjumaan. Pallo jäi kuitenkin pyörimään maalin edustalle ja Ahmed Aethe iski Kyykän jo 4-1-johtoon.


Ottelu tasoittui salama-alun jälkeen, mutta vierailija ei juuri huippupaikoille päässyt. Kyykän seuraava maalipaikka tuli jälleen Hazirille, joka riisti pallon ja karkasi läpiajoon. Tällä kertaa Kanerva veti pidemmän korren ja torjui palon kulmaksi. Kyykkä kuitenkin rankaisi kulmapotkusta. Haziri antoi kulman itse takatolpalle, josta pallo jatkettiin keskelle. Maalinedustalla oli kolme valkopaitaa täysin vapaana ja Ahmed Aethe sai ampua. Kanerva venyi jälleen haamutorjuntaan, mutta pallo jäi elämään ja Jarkko Vuontelo iski irtopallon sisään.


Noin 20 minuuttia ennen loppua Ponnistajat sai kavennusosuman. Nooa Pujals vapautti Arttu Peltolan, joka oli liikkunut oikea-aikaisesti linjan taa. Peltola sijoitti pallon alakulmaan ja tilanne oli 5-2.


Lopussa kummallakin joukkueella oli paikkansa. Kyykän Samu Ikonen ehti harhauttamaan jo Ponnistajien maalivahdin, mutta sijoitti pallon ohi tyhjästä maalista. Toisessa päässä puolestaan Santeri Pakkanen nollasi Matias Tikan ja Vili Hiltusen. Näin ollen pisteet jäivät Lahteen lukemin 5-2.

tiistai 21. syyskuuta 2021

Otteluraportti: Suomi U16 - Islanti U16 4-3

 




Suomen alle 16-vuotiaiden maajoukkue kaatoi Islannin vastaavan maajoukkueen lukemin 4-3 viilenevässä Mikkelin illassa. Suomen maaleista vastasivat Juho Lähteenmäki, David Ezeh, Iiro Mendolin ja Colin Ndabawedje. Vierailijoiden osumat merkittiin Stígur Diljan Þórðarsonille, Kristján Sindri Kristjánssonille ja Elmar Freyr Haukssonille.


Alkujännityksen jälkeen Suomi nappasi hallinnan ottelussa. Samuel Pasanen ja David Ezeh pelasivat ensimmäisen paikan Juho Lähteenmäelle, mutta laukaus painui niukasti ohi Islannin maalin. Hetkeä myöhemmin Lähteenmäki keskitti ja Otto Huttunen puski, mutta ilman tulosta.


Vartin kohdalla Suomi onnistui. Samuel Pasanen katkaisi vierailijoiden syötön ja Axel Ainasoja alusti paikan. David Ezeh ampui tulisesti. Ívar Arnbro Þórhallsson Islannin maalilla torjui eteensä, mutta paluupallossa oli ensimmäisenä Juho Lähteenmäki, joka painoi pallon sisään voimalla.


Jakson puolivälissä Suomi rankaisi vieraita toistamiseen. Tällä kertaa Lähteenmäki alusti. Hän pelasi David Ezehin vauhtiin. Ezeh ajautui pieneen kulmaan, mutta nuori kärkipelaaja lähti kokeilemaan ennakkoluulottomasti pienestä kulmasta. Kova laukaus painui maalin kattoon ja Suomi johti 2-0.


Suomella oli paikat myös kolmanteen osumaan, mutta Ívar Arnbro Þórhallsson torjui suomalaisyritykset ja piti Islantia pelissä mukana. Puolen tunnin kohdalla Islanti hyödynsi Suomen puolustuksen virheen ja kavensi. Kalle Koponen menetti pallon vaarallisesti omalla alueella ja Islanti pelasi pallon nopeasti ylös. Stígur Diljan Þórðarson pääsi nokikkain Suomen maalivahdin Anton Kinnusen kanssa. Islantilaiskärki ei erehtynyt, vaan kavensi ottelun lukemiksi 2-1.


Kavennusosuman jälkeen Suomi loi jälleen paikkoja liukuhihnalta. Colin Ndabawedje alusti ja Axel Ainasoja jatkoi, mutta Islannin puolustaja Andri Steinn Ingvarsson siivosi pallon maaliviivalta. Myös Suomi selvisi kertaalleen säikähdyksellä, kun Óli Melander sai pallon noin kolmessa metrissä. Melanderin veto tuli kuitenkin Suomen onneksi päin Anton Kinnusta ja seurauksena oli kulmapotku, jonka Suomi purki helposti.


Viisi minuuttia ennen ensimmäisen jakson loppua suomalaiset onnistuivat vielä kertaalleen. Colin Ndabawedje rynni väkisin läpi päätyrajaa pitkin. Lahtelaishyökkääjä syötti takaviistoon, jossa Iiro Mendolin sai ampua Suomen 3-1-taukojohtoon.


Toiselle jaksolle islantilaiset tulivat vahvasti. Ensin Hrafn Guðmundsson alusti ja Óli Melander ampui. Samuel Pasanen kuitenkin onnistui blokkaamaan laukauksen. Hetkeä myöhemmin Stígur Diljan Þórðarson purjehti suomalaispuolustuksen läpi ja ampui tolppaan.


Tunnin kohdalla Suomi osui jakson ensimmäisestä paikastaan. Juho Lähteenmäki pelasi Colin Ndabawedje juoksuun. Lahen Poikien kasvatti Ndabawedje sai väännettyä itsensä vapaaksi kahden puolustajan välistä ja sijoitti pallon varmasti maaliin. Suomi johti turvallisentuntuisesti 4-1.


Suomen vaihtoruletti antoi kuitenkin islantilaisille vielä sauman. Suomi sähläsi alhaalla pallon suoraan Kristján Sindri Kristjánssonille. Hän ampui pallon tarkasti tolpan kautta sisään ja kavensi ottelun. Islanti haki toista kavennusosumaa ja Anton Kinnunen joutui pariin otteeseen venymään tosissaan. Vajaa kymmenen minuuttia ennen loppua Islanti kuitenkin sai lahjana vielä toisen kavennusosuman. Suomen puolustukselle tuli täydellinen kommunikaatiokatkos ja Elmar Freyr Hauksson pääsi tökkäämään lukemiksi 4-3.


Islanti sai vielä lisäajalla yhden maukkaan paikan, kun Kristján Sindri Kristjánsson nosti pallon yli maaliltaan ulkona olleen Anton Kinnusen. Kotijoukkueen onneksi pallo kuitenkin tippui vain maalin katolle. Näin ollen Suomi nappasi 4-3-voiton Mikkelin viileässä syysillassa.

sunnuntai 22. elokuuta 2021

Otteluraportti: KuPS - FC Union Berlin 0-4


 


Joskus toisen epäonni on toisen onni. Kuopion Palloseura joutui evakkoon kotikaupungistaan aina Helsinkiin asti, joten sain idean yhdistää käynnin Helsingin Olympiastadionilla ja kuopiolaisten europelin. Edellisestä vierailusta kyseisellä stadionilla olikin vierähtäny reilut kaksi vuosikymmentä.


Ja heti alkuun, on pyydettävä anteeksi kuopiolaisilta ystäviltäni. Varsinaisilla olympialaisten päänäyttämöillä jalkapallo-otteluissa vieraillessani en ole ikinä nähnyt kotijoukkueen voittavan. Saldo pysyi myös tämän illan jälkeen puhtaana, sillä 1. FC Union Berlin nappasi vakuuttavan 4-0-voiton. Taiwo Awoniyi iski kaksi osumaa, Max Kruse ja Andreas Voglsammer yhdet mieheen.


Ottelusta lienee kirjoitettu kaikki analyysit ja pelilliset seikat auki, joten tiivistän pelilliset seikat yhteen kappaleeseen. Union rankaisi armotta virheistä ja huonoista ratkaisuista. KuPS:n pelirohkeus ei riittänyt alussa ja Union pääsi katkaisemaan kuopiolaisten selkärangan. Lopun paineettomassa tilanteessa KuPS sai luotua puolittaisia maalipaikkoja ja yhden yläriman.


Koska pääsen harvoin vain katsomaan jalkapalloa ilman pelillisiä analyysilaseja tai ylipäänsä raporttien kirjoittamista, nautin torstaista vain tapahtumana. Kumpikin kannattajaryhmittymä loi stadionille hyvän tunnelman. Pääkatsomon valtakielenä oli savo. Oli myös ilahduttava nähdä ikähaitarin molemmista päistä olevia ihmisiä KuPS:n huivit kaulassa. Vaikka ilta jäi silti plussalle, jäi muutama miete askarruttamaan tapahtumanäkökulmasta.


Ensimmäisenä kiinnitin huomiota kenttäkuulutukseen. Pääkatsomon reunassa oleville paikoille kenttäkuulutus puuroutui osin kaiun, osin kuuluttajan ylinopean puhetyylin ansiosta. Jalkapallossa myös rauhallisuus voi nostaa tunnelmaa, eikä jokaisessa kuulutuksessa tarvinne selostaa satasen finaalia.


Toinen mieleen jäänyt seikka oli tarjoilut. Pääkatsomossa pisteitä tuntui olevan liian vähän, tuotteita niukasti ja sivukorvalla kuultuna laatukaan ei vastannut hintaa. Tavallaan korona-aikana ja pikaisella aikataululla kyhätty tapahtuma toisessa kaupungissa olisi uskottava selitys. Toisaalta taas nakkimuki ainoana ruokaa muistuttavana tuotteena kuulostaa huonolta vitsiltä. Arki-iltana pelattu peli sai monet tulemaan stadionille kiireellä ja kenties nälkäisenä suoraan toimistolta. Lähikaupat kiittivät ottelun jälkeen paistopistetuotteiden ja valmissämpylöiden ja -patonkien myynnillä.


Ongelma on kuitenkin tuttu pelkästään kotoisesta Veikkausliigasta. Peleissä käyvä massa on liian pieni, että myynti ei kata investointeja. Toisaalta, lisämyyntiä ei tule, koska myytävää ei ole. Kyseessä on omanlaisensa muna-kana-dilemma, jossa jonkun tarvitsisi ensin tehdä jotain. Seurojen on joko hiljalleen vastattava vähäisten kuluttajien toiveisiin tai kasvatettava peleissä käyvää massaa, jotta ottelutapahtumien oheispalveluista voidaan tehdä kannattavasti viihtyisiä.


Kolmas asia, joka nousee esiin liki jokaisessa suomalaisessa tapahtumassa, jossa on paikalla yli tuhat ihmistä on vessojen riittämättömyys. Stadion suojeltuna rakennuksena on oma murheenkryyninsä. Todellisuudessa luulin, että remontissa stadionin vessoille olisi käynyt, kuten Berliinissä liki vastaavan ikäisellä kaimalla. Luulin väärin. Vessat olivat ahtaat ja äärimmäisen epäkäytännölliset. Jouduin jonottamaan liki vartin vessaan pääsyä ja poistuessani vessasta oviaukko tukkeutuu sisäänpäin jonottavista ihmisistä. Jalkapallo-ottelussa suurin ongelma on juuri se, että aikaikkuna, jolloin suurin osa ihmisistä haluaa käydä vessassa on lyhyt.


Käsiohjelmankin sain lopulta mutkan kautta ja pääsin turvallisesti takaisin Lahteen, joten ilta jäi kokonaisuudessaan positiiviseksi. Lopulta jalkapallo-ottelun tekee mieluisaksi muut ihmiset. Kaikki muu on plussaa.

perjantai 6. elokuuta 2021

Otteluraportti: Nopsa - Myrskylän Myrsky 3-0



 



Nastolan Nopsa ja Myrskylän Myrsky kohtasivat toisensa Nelosen kamppailussa Nastolan Rakokiven Urheilukeskuksessa. Nopsa oli lopulta vahvempi lukemin 3-0. Kotijoukkueen maaleista vastasivat Anssi Juurinen ja kymppipaita Janne Niukkanen, joka iski kahdesti.


Ennakkosuosikkina otteluun lähtenyt vahvana kotijoukkueena tunnettu MyMy oli ottelun alusta asti altavastaaja. Kotijoukkue nappasi pallonhallinnan ja loi paikkoja. Ensimmäisen Nopsa-hyökkäyksen alustivat Ville Vartiainen ja Veikka Manninen, mutta Tuomo Koskisen jatko päätyi MyMy-vahti Jere Rantasalon torjuttavaksi.


MyMyn jakson paras paikka tuli jakson puolivälissä, kun Joel Kuivaniemi riisti pallon ja ampui tulisesti. Nopsan maalilla torjunut Joonas Heinonen venyi kuitenkin erinomaiseen jalkatorjuntaan. Nopsa kuitenkin sisuuntui vierailijoiden paikasta ja puolusti entistä tiiviimmin.


Jakson loppupuoliskolla Nopsa loi kolme maukasta maalipaikkaa. Janne Niukkanen oli lähellä osua maanuoliaisellaan, mutta hyvä veto meni niukasti ohi. Hieman ennen taukoa Jonne Korpelainen pelasi Niukkaselle paikan läpiajoon ja Niukkanen käytti sen. Tarkka sijoitus ohi Jere Rantasalon vei kotijoukkueen 1-0-johtoon. Nopsa sai vielä ensimmäisen jakson lisäajalla yhden maalipaikan, kun Niukkanen väänsi väkisin laukauksen. Rantasalo torjui ja näin ollen tauolle lähdettiin kotijoukkueen 1-0-yllätysjohdossa.


Toisella jaksolla MyMy sai ajoittain prässinsä toimimaan ja luotua uhkaa nastolalaisten maalille. Nopsan kokenut Markus Hietala oli joutunut jättämään kentän tauolla ja se näkyi ajoittain pienenä hermoiluna. Hieman ennen tunnin täyttymistä MyMyn Teemu Ronkainen pääsi ampumaan vaarallisesti pallon riiston jälkeen. Nopsan Joonas Heinonen koppasi pallon ja kotijoukkue selvisi säikähdyksellä.


Nopsa iski heti perään. Kaunis syöttökuvio rangaistusalueen rajalla loi tilaa ja epäjärjestystä vierailijoiden puolustukseen. Anssi Juurinen jäi vapaaksi oikealle laidalle ja hän sai pallon. Juurinen sai sijoittaa vapaasti ohi Rantasalon ja viedä Nopsan 2-0-johtoon.


Ottelussa nähtiin myös yksi varsin epämiellyttävä tilanne. Myrskyläläisten Markku Vilonen kolhi jalkansa pahasti nastolalaishyökkääjän kanssa varsin vaarattomannäköisessä yhteentörmäyksessä. Vilonen vietiin lopulta kentän laidalta ambulanssilla, mutta toivottavasti tilanteessa selvittiin lyhyellä sairaslomalla.


Nopsa kykeni leikittelemään 2-0-johdossa ja kotijoukkue hakikin kaunista maalia. Jere Rantasalo otti puolen kymmentä tärkeää torjuntaa, jonka lisäksi Nopsa hassasi muutaman maukkaan maalipaikan. Ottelun loppulukemat iski kuitenkin kapteeni Janne Niukkanen, joka pääsi sijoittamaan vapaasti pallon maaliin Anssi Korhosen ja Anssi Juurisen esityöstä. Näin ollen viihdyttävän ottelun lopputulokseksi kirjattiin 3-0-lukemat.

keskiviikko 4. elokuuta 2021

Otteluraportti: FC Kuusysi/2 - Kotkan Kiri 4-1

 




Lahden Radiomäki on tarjonnut vuosisatojen ajan taisteluita. Mäellä on käyty niin punaisten kuin valkoisten välien selvittelyjä ja osittain myös Neuvostoliiton ja Suomen. Tänä iltana Tahko Pihkalan ideoima, kenttä, jossa Paavo Nurmi juoksi kymppitonnin reiluun puoleen tuntiin ja Urho Kekkonen kiisi satasen 11 sekuntiin sai toimia näyttämönä FC Kuusysin kakkosjoukkueen ja Kotkan Kirin väliselle taistolle.


Vahvasti punaisena seurana tunnettu Kiri marssitti kentälle Kuopiossa syntyneen entisen maajoukkuetähden Tuomo Turusen. Toisaalta kotijoukkueella oli kentällä sekä nuoruuden intoa että kokemusta. Legendaarinen maalivahti Petri Haapsaari nähtiin piikissä, ja hän voittikin muutaman maukkaan pääpallon ja kokeili kertaalleen saksipotkua.


Itse ottelussa Kyykkä purjehti helppoon voittoon. Vajaan kymmenen peliminuutin jälkeen Matvej Sukhotin karkasi läpiajoon kauniin syöttökombinaation jälkeen. Pienikokoinen keskikenttäväkkärä ei erehtynyt, vaan vei kotijoukkueen johtoon.


Kyykkä tuplasi johdon kymmenen minuuttia myöhemmin. Kirin Timi Jaarinen ampui niukasti ohi ja Kyykkä pelasi nopean maalipotkun. Tilaa aukesi oikealta laidalta ja Sukhotin keskitti maalille matalan pallon. Markus Sääski oli ensimmäisenä pallossa ja sai tökättyä pallon maaliin.


Kiri kuitenkin kavensi heti perään. Tuomo Turunen hankki kokemuksellaan rangaistuspotkun ja ampumaan asteli Heikki Naskali. Naskali sijoitti pallon varmasti verkkoon kaventaen ottelun lukemiksi 2-1.


Ensimmäisen jakson loppu oli täysin kotijoukkueen. Salaheddine Serroukh otti pallon mukaansa kuin Karim Benzema juuri päättyneissä kisoissa ja ampui. Aku-Paavo Montonen Kirin maalilla kesti vielä hetken. Puolen tunnin jälkeen Kyykkä sai vapaapotkun ja Khalil Berbache ampui pallon suoraan ohi muurin takakulmaan. Kyykkä rankaisi vielä kertaalleen ennen taukoa. Sukhotin katkaisi syötön ja pääsi upottamaan helponnäköisesti taukolukemiksi 4-1.


Toisella jaksolla molemmat joukkueet pyrkivät hakemaan hienoja maaleja. Lähimpänä oli kotijoukkueen Salaheddine Serroukh, jonka saksipotku lähti tulisesti, mutta pysähtyi Aku-Paavo Montoseen. Myös Petri Haapsaari kokeili saksipotkua, mutta Kirin puolustus katkaisi, ennen maalivahtikonkarin osumista palloon.


Viimeinen kymmenminuuttinen ottelussa oli erikoinen. Kirin Heikki Naskali sai suunsoitosta toisen varoituksen, vaikka hän oli tilanteessa hiljaa. Naskali käveli itse pois kentältä ja ottelun erotuomari havainnoi vasta siinä vaiheessa, että varoitus oli toinen ja kaivoi punaisen lapun. Kiri joutui siis hakemaan kavennusta ja tasoitusta vajaamiehisenä.


Kiri kuitenkin pääsi kertaalleen lähelle. Eetu Parpalan tulinen vapaapotku tuotti vaikeuksia Kyykkä-vahti Roman Loodusille, mutta vahti sai kuitenkin käsiään väliin. Toisessa päässä puolestaan Jamal Kishavand ampui erikoistilanteen jälkeisestä ruuhkasta. Pallo lipui aina maaliviivalle, jossa Kirin Joonas Heinonen otti palon rauhassa haltuun ja siivosi tilanteen. Kun lisämaaleja ei nähty, jäivät pisteet Radiomastojen juurelle lukemin 4-1.

maanantai 28. joulukuuta 2020

Jalkapallovuosi 2020

Vuosi lähestyy loppuaan ja on aika perinteisesti katsoa kulunutta jalkapallovuotta. Vuosi oli poikkeuksellinen ja raskas. Koronaviruspandemia katkaisi liki koko maapallolla jalkapallon kevättalvella ja kaiken epävarmuuden keskellä oli jalkapalloilullinen tyhjiö. En ole ikinä elämässäni ollut yli viikkoa ilman jalkapalloa ja se tuli koettua huhtikuussa. En suosittele kenellekään.


Otetaan vielä alkuun vuoden tunnusluvut. 68 kokonaan paikan päällä nähtyä ottelua. 245 nähtyä maalia, joista kymmenen tuli B-poikien ottelussa FC Lahti – IF Gnistan. Uusia stadioneita tai kenttiä tuli kaksi. Tallinnan Sportland Arena, jossa olin katsomassa FCI Levadian ja FC Kuressaaren välistä ottelua ja Kotkan urheiluhalli, jossa Kotkan Jäntevä isännöi Järvelän Jäppärää. Kaikista 68:sta ottelusta tuli kirjoitettua myös raportti. Raporttien lisäksi kirjoitin vuoden aikana noin 210 muuta futisjuttua.


Kausi alkoi tammikuussa mukavalla kolmen ottelun päivärupeamalla, jossa pelasivat FC Lahden edustusjoukkueen lisäksi A- ja B-junnut. Asetin tuolloin tavoitteeksi nähdä kalenterivuoden aikana vähintään sata ottelua ja kirjoittaa kirjan näistä sadasta ottelusta, sillä vuodesta oli tulossa kaikkien aikojen jalkapallovuosi. Suomen oli määrä pelata arvokisoissa ja siitä olisi saanut hyvää kontrastia Mukkulan kuplassa näkemääni Nastolan derbyyn, jossa katsojia oli noin kolme. Laji on sama, mutta olosuhteet hieman erilaiset.


Suomen Cupin rappiosta en tänäkään vuonna jaksa sen enempää avautua, mutta lohkovaiheen vieraspeleihin en tänä vuonna matkustanut. Kotipelit puolestaan nökötin Mukkulan jääkylmässä pakastimessa. Koin olevani vielä hyvin sadan ottelun vauhdissa maaliskuussa, kun Viron pääsarja starttasi ja ennakkovaroituksista huolimatta ensimmäinen Virossa näkemäni ottelu oli tunnelmallinen.


Viikko tästä ja maailma romahti. Ehdin jo kirjoittaa ennakon FC Lahden ja Peli-Karhujen Cup-ottelua varten, mutta edes muokkauksilla sitä ei enää julkaistu. Jalkapallo pysähtyi Suomessa ja liki koko maailmassa. Tuli tyhjiö. Jalkapallosta elantoni saavana minuun iskivät myös taloudelliset haasteet. Kevät oli täynnä stressiä ja huolta tulevaisuudesta, eikä tällä kertaa pakopaikkana ollutkaan jalkapallokentän laita.


Toisaalta, kaikesta voi oppia ja sen tein. Huomasin, miten suurta osaa elämästäni jalkapallo näyttelee. Ystävien tapaaminen matseissa, stressin lievittäminen ja miksei myös itsensä viihdyttäminen jalkapalloa katselemalla oli nyt poissa. Tyhjiön täyttämiseksi opiskelin ranskaa, kokonaan minulle uutta kieltä, jotta voisin kommunikoida paremmin ranskankielisten pelaajien kanssa. Yritin myös ylläpitää saksan taitoa samasta syystä. Sijaistoiminnoista huolimatta kaipuu kentän laidalle oli kova.


Paluu tapahtui lopulta kesäkuun alussa ja hiljalleen otteluita oli liki normaaliin tahtiin. Kesäkuun alkupäivinä istuin aurinkoisessa Kisapuistossa ja odottelin Velipuolten derbyn alkamista. Otteluun sisältyi paljon muutakin symboliikkaa, olivathan joukkueet kohdanneet toisensa ensimmäisen kerran juuri poikkeuksellisina aikoina 1940. Samana iltana, juuri aloituspotkun aikoihin kuoli myös yksi suurimmista jalkapalloidoleistani. Hän, joka opetti minulle lajin salat, hän, jonka kanssa istuin sadat ja sadat ottelut. Hän, joka eli koko yli 95-vuotisen elämänsä Lahdessa hengittäen jalkapalloa.


Kaikesta selvitään, tai ainakin pyritään selviytymään. Jalkapallosarjat käynnistyivät ja kiire lisääntyi. Joukkueet pyrkivät maksimoimaan pelatut ottelut ja ottelutahti muistutti muutaman vuoden takaista kesää. Lisäksi rajoitukset ja erityisjärjestelyt aiheuttivat valtavasti lisätyötä. Välillä menin aivan jaksamisen rajamailla, enkä usko, että olin ainoa.


Kausi pelattiin lähes kokonaan ilman suurempia ongelmia, kunnes toinen aalto siirteli pelejä ja lopulta Lahdessa poliisiviranomaiset päättivät heittää vielä yhden lusikan soppaan ja hämmentää. Omalla tavallaan oli absurdia katsoa jalkapalloa täysin tyhjällä Hiihtostadionilla, kun sen ympäristöstä kaikuivat noin sadan lahtelaisen laulut. Loppukaudesta palasin myös Järvelän Jäppärän peleihin liki kymmenen vuoden tauon jälkeen. Vuoden viimeiset ottelut tulivat joulukuussa jälleen suljettujen ovien takana Mukkulan hyytävässä pakastimessa. Sadan ottelun tavoitteesta jäin paljon, jäin myös edellisvuoden lukemasta ja monesta muusta. Nähtyjen otteluiden määrä taitaa olla pienin kymmeneen vuoteen, sama pätee myös kerättyihin käsiohjelmiin.


Vuosi oli poikkeuksellinen ja raskas, mutta se sisälsi paljon opettavaista ja symboliikkaa. Sain itse ensimmäisen jalkapalloon liittyvän ansiomerkin, Palloliiton seuratoimijamerkin kymmenestä vuodesta juuri samana vuonna, kun sain perinnöksi isoisäni kaikki ansiomerkit. Minulla on vielä jonkin verran matkaa vastaaviin kunnianosoituksiin, mutta onneksi olen perinyt myös intohimon jalkapalloa kohtaan.


Tänä vuonna opin myös, että ensi vuodelle ei välttämättä kannata tehdä ennustuksia. Toiveita voi esittää ja toivonkin, että paluu kohti normaalia tulisi. Tavoitteeksi on jälleen hyvä asettaa sata ottelua, mutta tämän vuoden lukujen ylittäminen olisi jo hieno suoritus. Myös yksi ensi kauden tavoitteistani voisi olla kaikkien Päijät-Hämeen kenttien kiertäminen, sillä Orimattilan ja Heinolan kentät ovat vielä kokematta, toinen periaatteellisista syistä ja toinen laiskuuttani. Myös Nastolaan valmistunut uusi tekonurmi on vielä otteluiden osalta näkemättä.


Ensi vuosi on Lahdessa myös omalla tavallaan futiksen juhlavuosi. Sekä Lahden Reipas että FC Lahti täyttävät merkittäviä vuosia. On mielenkiintoista seurata, miten kaksi eri aikakauden seuraa tuovat historiaansa esiin juhlavuonna ja näillä näkymin saan itse olla toteuttamassa osaa näistä jutuista.


Osa papan merkeistä.

Matkaa on vielä ylempään kuvaan.