Taas on aika laittaa yksi
jalkapallovuosi pakettiin. Vuosi sisälsi paljon kiintopisteitä
kansallisesti kuin henkilökohtaisestikin. Tämä oli ensimmäinen
vuosi Lahden Reippaan mukana ja samalla työstin perinteikkään
seuran 130-vuotishistoriikkia, joka on muutamaa sivua vaille valmis.
Otteluita paikan päällä kertyi lopulta 75, lukuun ei ole laskettu
junioripelejä, jotka kestivät alle 90 minuuttia. Kävin kolmella
uudella stadionilla, jonka lisäksi vierailin ensimmäisen kerran
Olympiastadionilla sitten 1990-luvun. Maaleja otteluissa syntyi 243
ja jalkapallojuttuja kirjoitin vuoden aikana 427.
 |
| Kyseinen huivi taisi tänä vuonna täyttää 20 vuotta |
Koronarajoituksista
huolimatta pääsin korkkaamaan kauden tammikuussa Lahden Reippaan ja
Järvenpään Palloseuran välisellä harjoitusottelulla. JäPS:n
Hedi Khayat iski vuoden ensimmäisen maalin Mukkulan kuplassa. Ottelu
käynnisti Reippaan 130-vuotisjuhlakauden ja kentällä viiletti
useita toisen ja kolmannen polven Reipas-pelureita. Oli myös hienoa
nähdä Tommi Kautosen paluu valmennustöihin. Kautosen tunteella
tulevat huudot ja nauru tuovat ottelutapahtumaan usein mukavan
lisämausteen.
Kevään edetessä
korona-aalto pyyhkäisi Suomen yli ja otteluita peruttiin lyhyellä
varoajalla. Ulkokausi korkattiin tänä vuonna 13.3. Reipas – PeKa
-ottelussa. Ennen kyseistä ottelua pääsin vaihtamaan muutaman
sanan Oskari Kekkosen kanssa, joka myöhemmin tänä vuonna debytoi
Filippiinien maajoukkueessa.
Loppukeväästä FC Lahti
teki brändiuudistuksen. Yleisö ei välttämättä kiljunut riemusta
välittömästi. Brändiuudistus aiheutti itselleni useita unettomia
öitä.
Veikkausliiga alkoi noin
kuukauden myöhässä, mutta alkoi kuitenkin. Ensimmäiset ottelut
pelattiin ilman yleisöä, mutta oli hienoa nähdä, kuinka eri
joukkueiden kannattajat kerääntyivät aitojen taakse pusikoihin
nähdääkseen vilauksen suosikkipelaajistaan.
Kesällä maailmalla
pelattiin myös EM-kisoja. Suomen avausottelun päivänä istuin
ASM:n ja BSM:n sarja-avaukset Kisapuistossa. BSM:n ottelussa henki
voitti materian ja ottelua puhtaaksi kirjoittaessani elämä voitti
Kööpenhaminassa kuoleman. Jalkapallo on ihmeellinen asia. Olimme
palauttaneet kisalippumme, koska itselläni ei ollut taloudellisia
edellytyksiä pitää viikkojen taukoa jalkapallosta.
Karma kuitenkin iski.
Kisapuistossa näin vielä B-junioreiden pelin, mutta samana illalla
tuli tieto altistumisesta ja vetäydyin ensin omaehtoiseen
karanteeniin ja menin elämäni ensimmäiseen koronatestiin.
Positiivinen tuloshan sieltä napsahti ja jäljet johtivat lopulta
Pietarin kävijöihin. Eristystä ja oireita kesti 19 päivää, jona
aikana missasin varmasti 12 ottelua, esimerkiksi Jasin Assehnounin
viimeisen ottelun ennen siirtoa. Vielä elokuussa olo oli voimaton ja
matseihin meneminen, niistä kirjoittaminen tai edes nauttiminen oli
työn ja tuskan takana.
Elokuun puolenvälin jälkeen
vierailin uudistetulla Olympiastadionilla Kuopion Palloseuran
kotiottelussa. Samalla rahalla olisi varmasti saanut parempaakin.
Seuraavalla viikolla sain kokonaan uuden stadionin, Pukinmäestä.
Istuin ottelussa Jari Litmasen, Reippaan toiminnanjohtaja Olii
Tynkkysen ja FC Lahden päävalmentaja Ilir Zenelin ympäröimänä.
Ympärilläni oli suunnaton määrä intohimoa jalkapalloa kohtaan ja
ehkä myös hieman tietoutta. Kuun lopussa tutustuin ensimmäistä
kertaa Ouluun ja Raattiin. Samalla reissulla puhelimeni veti
viimeisen henkäyksen, joten sain lopulta ottelun jälkeen
vapaapäivän kaikesta jalkapallosta. Seuraava vapaapäivä tulikin
vasta marraskuussa.
Vuoteen mahtui kaksi
poikamaaottelua. Mikkelissä Suomi kohtasi nuorimmassa ikäluokassa
Islannin ja kentällä debytoi neljä lahtelaista. Lahen Poikien
kasvatti Colin Ndabawedje iski ottelussa myös maalin. Toinen
näkemäni maaottelu oli alle 21-vuotiaiden Suomi – Viro -ottelu.
Lahtelaisia ei kokoonpanossa ollut, mutta marraskuisen Kotkan
merituuli teki reissusta ikimuistoisen.
Loppukausi meni
lahtelaisjoukkueilta läpsyttelyksi ja panosta otteluissa ei ollut.
Kari Arkivuo lopetti komean uransa ja oli hienoa päästä tekemään
siihen otteluun käsiohjelmaa. Reipas juhli 130-vuotista taivaltaan
Kisapuistossa ja Lyseolla ja oli hienoa tavata vanhoja suomalaisia
futislegendoja. Juhlaottelussa kentällä Reippaan kapteenina toimi
kolmannen polven Reipas-legenda Kasperi Heinonen, jonka isää ja
isoisää pääsin haastattelemaan syksyllä. Myös Kautosten
jalkapallosuvun pelureita oli läsnä kolmessa polvessa.
Syksyn peleistä jäivät
mieleen lähinnä nuoret yksilöt. Ylimenokauden läpsyttelyissä
useampi FC Lahti -juniori sai edustusjoukkuedebyyttinsä. Samuel
Pasanen ja Nikke Oksanen pärjäsivät miesten seassa jo nyt. FC
Kuusysissä miesten otteluita jo pelannut Ahmed Aethe voi myös olla
tulevaisuuden nimi. Kun Miska Verkko iski joulukuun 18. päivänä FC
Reippaan A-junioreiden verkkoon kauden viimeisen maalin, oli
jalkapallo-ottelut vuoden 2021 osalta nähty.
Mitä vuodesta sitten jäi
käteen? Lahdessa keskusteltiin paljon kuluneen vuoden aikana niin
kannattajakulttuurista kuin FC Lahden brändiuudistuksesta. Seura
hylkäsi monelle kannattajalle rakkaat osat itsestään. Jo ennestään
tulehtuneet välit kannattajien ja seuran välillä saivat uusia
iskuja pitkin kesää. Lopulta FC Lahti sulki kannattajakatsomon
25-vuotisjuhlaotteluun ja välirikko oli todellinen, mutta tuskin
lopullinen. Aihe herättänee vielä tulevallakin kaudella
keskustelua, joten en ota kantaa juupas-eipäs-väittelyyn tällä
haavaa.
Suomi pelasi ensimmäistä
kertaa miesten EM-kisoissa. Koska itselläni ei juurikaan ole sidettä
maajoukkueeseen, ei kisat juurikaan säväyttäneet. En muista,
katsoinko edes kaikkia Suomen pelejä, sillä avausottelua en
ainakaan katsonut alusta. Pelillisesti kisat tuntuivat jollain tapaa
jopa väsyneiltä. Tänäkään vuonna en nähnyt elämäni
ensimmäistä A-maaottelua.
Käsiohjelmien suhteen kausi
oli farssi. Paperisia kappaleita taisi päätyä tältä kaudelta
arkistoon vain reilu 20. Alkukauden tyhjille katsomoille vedetyt
ottelut saivat seuroja yhä enemmän ja enemmän siirtymään
sähköisiin käsiohjelmiin, tai jopa luopumaan niistä kokonaan.
Kehityssuunta on huolestuttava.
Tulevalle vuodelle ei
kannata tehdä ennustuksia. Tänä vuonna oli tarkoitus kiertää
lähialueiden alasarjoja. Lopulta näin ainoastaan kaksi peliä
Vitosta, molemmat Lahdessa. Lahtelainen alasarjapalloilu käynee
tulevalla kaudella entistä ohuemmaksi, sillä Nopsa luopui
sarjapaikastaan, eikä FC Kuusysin miesten joukkueen tulevaisuuskaan
näyttänyt syksyllä kovin kirkkaalta.
Tulevana vuonna on kuitenkin
myös aihetta juhlaan. Lahden Reipas täyttää nimenä 60 vuotta.
Liigacup palaa ohjelmistoon heti tammikuussa ja Suomen Cupin muutos
oli askel oikeaan suuntaan. Uusi vuosi tuonee jälleen jotain uutta,
mutta varmasti jostain joutuu myös luopumaan. Sadan nähdyn ottelun
tavoitetta ei tässä ajassa uskalla asettaa, mutta jos taas pyrkisin
näkemään mahdollisimman monta erilaista ottelua, uutta kenttää,
uusia pelaajia ja uusia joukkueita ja kirjoittamaan niistä edes
muutaman sanan, olisin tyytyväinen, kenties jopa onnellinen.
Hyvää jalkapallovuotta
2022!