Kannattajakulttuuri Suomessa on
lipumassa vaaralliseen tilaan. En puhu nyt huliganismista, vaan
poliisin mielivaltaisista toimista, jotka vuosi toisensa jälkeen
pahenevat. Kannattajat kriminalisoidaan ja ainoa peruste vaikuttaa
olevan intohimoinen suhtautuminen urheiluun.
Lauantaina 6.5.2017 poliisi pysäytti
ja esti HJK:n kannattajien pääsyn Vaasaan ottelua seuraamaan. HJK:n
kannattajien kaksi linja-autoa olivat jo Pohjanmaalla, kun poliisi
pysäytti ne. Kaikki matkustajat tarkastettiin ja heidän
henkilötiedot kerättiin ylös. Syyksi julkisuudessa on annettu se,
että poliisi oli epäillyt joukon aiheuttavan häiriötä Vaasassa.
On totta, että HJK:n kannattajat ovat
aiheuttaneet ottelutapahtumissa ja niiden välittömässä
läheisyydessä ongelmia ja järjestyshäiriöitä, kuten esimerkiksi
Maarianhaminassa pienen joukon yritys tunkeutua kotikannattajien
baariin tai kentän valtaus Kotkassa kesken ottelun. Lisäksi
mediassa ja somessa on levinnyt tietoja kannattajien välisistä
järjestetyistä tappeluista, joita keltainen lehdistö revittelee.
Väkivalta tietysti kuuluukin tuomita, mutta klikkiotsikot eivät
selitä ilmiön taustoja.
Järjestetyt joukkotappelut jalkapallon
ympärillä tai ylipäänsä järjestetyt tappelut eivät ole
Suomessa uusi ilmiö. Jos miettii suomalaisen yhteiskunnan eri
kerroksien elämää eri aikakausilla, löytyy yhteiskunnallisia
konflikteja, jotka ovat purkautuneet häiriökäyttäytymisenä tai
väkivaltana. Väkivalta tai sen uhka on ollut myös nuorille usein
keino hakea jännitystä ja purkaa turhautumista aina
romantisoiduista häjyistä lähtien. Jalkapallo ei ole suljettu
kupla, johon muun yhteiskunnan jännitteet eivät yllä.
Olen kuullut luotettavia tarinoita niin
1930-luvun kuin 1970-luvun sovituista tappeluista. Kaksi asiaa
toistuu myös tänä päivänä, jännityksen etsiminen ja oman
alueen puolustaminen eli niin sanottu kunnia. On haluttu luoda, tässä
tapauksessa Lahdelle sellainen maine, että ulkopaikkakuntalainen ei
voi tulla Lahteen sikailemaan mielin määrin. Nämä tarinat ovat
liittyneet myös urheiluun, jalkapallon ympärillä tappeluun.
Aikaisemmassa tarinassa on nähtävissä selvästi työläiskaupungin
kipuilu vuoden 1918 tapahtumista, jolla hävinnyt osapuoli pyrki
hankkimaan kunnioitusta. Jälkimmäisessä puolestaan selkeämmin
nykypäivänä enemmän vaikuttava oman kotipaikan ”kunnian”
puolustaminen ja sen hankkiminen.
Nykypäivän suomalaisella
huliganismilla on siis pitkät juuret. Huliganismi ei toisaalta ole
Suomessa suurikaan ongelma, eikä se ole rantautunut Suomeen, vaan se
on ollut aina kyläyhteisöistä lähtien täällä. Ongelma on se,
että kaikki häiriökäyttäytyminen, niin positiivinen, kuin
negatiivinenkin mielletään keltaisessa lehdistössä
huliganismiksi. Suomesta puuttuu kiihkoton ja asiantunteva
kannattajakulttuurikeskustelu.
Mitä huliganismin takana on tänään?
Lyhyesti vastattuna jännitys ja kunnia. Pienet ryhmät ympäri maata
hakevat toisiaan vastaan tappelemalla jännitystä ja mainetta.
Lisäksi väkivallan uhalla (provosoivat eleet ja verbaliikka) ja
aiemmin saadulla maineella pyritään saamaan vastustaja luopumaan.
Kansainvälisessä huliganismitutkimuksessa onkin huomattu, että
aniharva kohtaaminen päättyy väkivaltaan. Oikeastaan tässä
kohtaa voisi linkittää koko kannattamisen siihen, että omat
pelaisivat paremmin ja vastustaja yritetään saada luopumaan.
Mainetta kannattajakatsomoissa luodaan
erilaisin tavoin, osa siitä on negatiivista, osa positiivista
häiriökäyttäytymistä. Esimerkiksi tifot, soihdut ja erilaiset
katsomokoreografiat luovat mainetta tiettyyn suuntaan. Nämä luetaan
positiiviseen häiriökäyttäytymiseen. Suurissa
kannattajayhteisöissä ryhmät pyrkivät myös tekemään itseään
tunnetuksi niin omassa kaarteessaan, kuin vastustajan silmissä,
esimerkiksi omilla tunnuksillaan niin kaiteessa kuin vaikkapa
tarroina. Tietyt ryhmät hakevat mainetta ja kunniaa myös
huliganismilla (siksi videot tappeluista vuotavat usein nopeasti) ja
flirttailemalla äärivasemmiston tai -oikeiston kanssa. Tämä
kaikki muodostaa summan, joka erottaa esimerkiksi ryhmän Lahden
kaarteesta ja HJK:n kaarteesta toisistaan.
Pitää myös muistaa, että kaarteet
ja ylipäänsä kannattajat (eli lähes koko kotiyleisö) ovat
harvoin homogeenisiä. Suurimmat ja vanhimmat kaarteet Suomessa ovat
lukemattomien näkymättömien verkostojen monimutkainen hierarkia,
jonka nuori kannattajan alku aloittaa pohjalta ja johon
tiedostamattaan tutustuu, linkittyy ja kenties muokkaa sitä vuosien
varrella. Myös ryhmien välillä kaarteessa on oma hierarkia, joka
muun muassa voi välillä johtaa myös kaarteen sisäisiin
yhteenottoihin, kun toinen ryhmä haastaa itseään ylempänä
olevien vanhat tavat. Suomessa tämä on lähinnä näkynyt vain
vanhemman sukupolven väistymisenä uusien puuhamiesten tieltä.
Olen usein puhunut Italian
kannattajakulttuurista, sillä Italiassa asuessani tutkin sitä
paljon ja tein kannattajakulttuuriin liittyen useita haastatteluja
graduani varten. Vaikka Italiassa kannattajakulttuurityylien
nelikentässä ollaan lähes poikkeuksetta niin sanotussa
ultras-kulmassa, on tietyt lainalaisuudet huomattavissa jokaisessa
nelikentän pisteessä. Ne ovat lopulta niitä kannattamisen
peruselementtejä.
Yksi tärkein elementti on
solidaarisuus, jota HJK:n kannattajat noudattivat lauantaina. Poliisi
eväsi yhdessä matkanneelta kahden linja-auton seurueelta toisen
autollisen matkanteon, joten toinen kääntyi lopulta myös takaisin,
vaikka matka oli Klubipäädyn järjestämä ja suurimmalla osalla
ryhmistä ei ollut osaa eikä arpaa tapahtumiin.
Lauantain tapahtumista on myös
pelottavan lyhyt matka Italiaan. Virallisesti kannattajien
rekistereitä ei Suomessa ole olemassa, mutta miksi poliisi sitten
kirjasi silminnäkijälausuntojen mukaan jokaisen tiedot ylös. Tästä
on yllättävän lyhyt matka siihen, että jokainen
urheilutapahtumaan saapuva joutuu rekisteröimään itsensä
esimerkiksi lipunoston yhteydessä myös poliisin rekisteriin. Enää
puuttuu se, että mustalle listalle joutuneet joutuisivat
ilmoittautumaan ottelun aikana poliisille.
Poliisi on penännyt kannattajilta
vuoropuhelua ja toisin päin. Keskustelua on ollut, mutta useista
lähteistä on kuulunut, että ne ovat olleet lähinnä viranomaisten
monologia rakentavan keskustelun sijaan. Lauantain episodi olisi
todennäköisesti vältetty, jos poliisi ja seurat olisivat jo
Helsingissä hyvissä ajoin ilmoittaneet, että osa henkilöistä on
mustalla listalla ja he eivät ole tervetulleita Vaasaan. Nyt
poliisin toiminta näyttäytyy kannattajille pelkkänä kiusantekona
ja tulehduttaa välejä entisestään.
Yksi ratkaisuyritys viranomaisten ja
järjestäytyneitten kannattajien väliseen kuiluun jalkapallon puolella (ongelmat ovat myös muissa lajeissa) on ollut
SLO-järjestelmä. Sitä on kuitenkin arvosteltu sisältä päin
voimakkaasti tehottomaksi, sillä edes seurat eivät kuuntele
kannattajiaan. Joten, miksi kuuntelisivat viranomaisetkaan?
Olisiko jo nyt Suomessa aika yhdistää
kannattajien voimat lajirajojen yli ja luoda organisaatio, joka ajaa
kannattajien asiaa muun muassa viranomaisten mielivaltaa vastaan?
Yksi kannattajien perusarvoista on kuitenkin solidaarisuus. Liberta'
per gli ultras - Vapautta ultrille (ja muille kannattajille)!
ps. Toimittajat, lopettakaa se fani-sanan väärinkäyttö. Jos kirjoitatte kannattajakulttuurista, olisi suotavaa edes tuntea keskeiset termit. Jos et tunne, lue pikaopas tästä!
ps. Toimittajat, lopettakaa se fani-sanan väärinkäyttö. Jos kirjoitatte kannattajakulttuurista, olisi suotavaa edes tuntea keskeiset termit. Jos et tunne, lue pikaopas tästä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti