Liberta' per gli ultras!

Kannattajakulttuuri Suomessa on lipumassa vaaralliseen tilaan. En puhu nyt huliganismista, vaan poliisin mielivaltaisista toimista, jotka vuosi toisensa jälkeen pahenevat. Kannattajat kriminalisoidaan ja ainoa peruste vaikuttaa olevan intohimoinen suhtautuminen urheiluun.

Lauantaina 6.5.2017 poliisi pysäytti ja esti HJK:n kannattajien pääsyn Vaasaan ottelua seuraamaan. HJK:n kannattajien kaksi linja-autoa olivat jo Pohjanmaalla, kun poliisi pysäytti ne. Kaikki matkustajat tarkastettiin ja heidän henkilötiedot kerättiin ylös. Syyksi julkisuudessa on annettu se, että poliisi oli epäillyt joukon aiheuttavan häiriötä Vaasassa.

On totta, että HJK:n kannattajat ovat aiheuttaneet ottelutapahtumissa ja niiden välittömässä läheisyydessä ongelmia ja järjestyshäiriöitä, kuten esimerkiksi Maarianhaminassa pienen joukon yritys tunkeutua kotikannattajien baariin tai kentän valtaus Kotkassa kesken ottelun. Lisäksi mediassa ja somessa on levinnyt tietoja kannattajien välisistä järjestetyistä tappeluista, joita keltainen lehdistö revittelee. Väkivalta tietysti kuuluukin tuomita, mutta klikkiotsikot eivät selitä ilmiön taustoja.

Järjestetyt joukkotappelut jalkapallon ympärillä tai ylipäänsä järjestetyt tappelut eivät ole Suomessa uusi ilmiö. Jos miettii suomalaisen yhteiskunnan eri kerroksien elämää eri aikakausilla, löytyy yhteiskunnallisia konflikteja, jotka ovat purkautuneet häiriökäyttäytymisenä tai väkivaltana. Väkivalta tai sen uhka on ollut myös nuorille usein keino hakea jännitystä ja purkaa turhautumista aina romantisoiduista häjyistä lähtien. Jalkapallo ei ole suljettu kupla, johon muun yhteiskunnan jännitteet eivät yllä.

Olen kuullut luotettavia tarinoita niin 1930-luvun kuin 1970-luvun sovituista tappeluista. Kaksi asiaa toistuu myös tänä päivänä, jännityksen etsiminen ja oman alueen puolustaminen eli niin sanottu kunnia. On haluttu luoda, tässä tapauksessa Lahdelle sellainen maine, että ulkopaikkakuntalainen ei voi tulla Lahteen sikailemaan mielin määrin. Nämä tarinat ovat liittyneet myös urheiluun, jalkapallon ympärillä tappeluun. Aikaisemmassa tarinassa on nähtävissä selvästi työläiskaupungin kipuilu vuoden 1918 tapahtumista, jolla hävinnyt osapuoli pyrki hankkimaan kunnioitusta. Jälkimmäisessä puolestaan selkeämmin nykypäivänä enemmän vaikuttava oman kotipaikan ”kunnian” puolustaminen ja sen hankkiminen.

Nykypäivän suomalaisella huliganismilla on siis pitkät juuret. Huliganismi ei toisaalta ole Suomessa suurikaan ongelma, eikä se ole rantautunut Suomeen, vaan se on ollut aina kyläyhteisöistä lähtien täällä. Ongelma on se, että kaikki häiriökäyttäytyminen, niin positiivinen, kuin negatiivinenkin mielletään keltaisessa lehdistössä huliganismiksi. Suomesta puuttuu kiihkoton ja asiantunteva kannattajakulttuurikeskustelu.

Mitä huliganismin takana on tänään? Lyhyesti vastattuna jännitys ja kunnia. Pienet ryhmät ympäri maata hakevat toisiaan vastaan tappelemalla jännitystä ja mainetta. Lisäksi väkivallan uhalla (provosoivat eleet ja verbaliikka) ja aiemmin saadulla maineella pyritään saamaan vastustaja luopumaan. Kansainvälisessä huliganismitutkimuksessa onkin huomattu, että aniharva kohtaaminen päättyy väkivaltaan. Oikeastaan tässä kohtaa voisi linkittää koko kannattamisen siihen, että omat pelaisivat paremmin ja vastustaja yritetään saada luopumaan.

Mainetta kannattajakatsomoissa luodaan erilaisin tavoin, osa siitä on negatiivista, osa positiivista häiriökäyttäytymistä. Esimerkiksi tifot, soihdut ja erilaiset katsomokoreografiat luovat mainetta tiettyyn suuntaan. Nämä luetaan positiiviseen häiriökäyttäytymiseen. Suurissa kannattajayhteisöissä ryhmät pyrkivät myös tekemään itseään tunnetuksi niin omassa kaarteessaan, kuin vastustajan silmissä, esimerkiksi omilla tunnuksillaan niin kaiteessa kuin vaikkapa tarroina. Tietyt ryhmät hakevat mainetta ja kunniaa myös huliganismilla (siksi videot tappeluista vuotavat usein nopeasti) ja flirttailemalla äärivasemmiston tai -oikeiston kanssa. Tämä kaikki muodostaa summan, joka erottaa esimerkiksi ryhmän Lahden kaarteesta ja HJK:n kaarteesta toisistaan.

Pitää myös muistaa, että kaarteet ja ylipäänsä kannattajat (eli lähes koko kotiyleisö) ovat harvoin homogeenisiä. Suurimmat ja vanhimmat kaarteet Suomessa ovat lukemattomien näkymättömien verkostojen monimutkainen hierarkia, jonka nuori kannattajan alku aloittaa pohjalta ja johon tiedostamattaan tutustuu, linkittyy ja kenties muokkaa sitä vuosien varrella. Myös ryhmien välillä kaarteessa on oma hierarkia, joka muun muassa voi välillä johtaa myös kaarteen sisäisiin yhteenottoihin, kun toinen ryhmä haastaa itseään ylempänä olevien vanhat tavat. Suomessa tämä on lähinnä näkynyt vain vanhemman sukupolven väistymisenä uusien puuhamiesten tieltä.

Olen usein puhunut Italian kannattajakulttuurista, sillä Italiassa asuessani tutkin sitä paljon ja tein kannattajakulttuuriin liittyen useita haastatteluja graduani varten. Vaikka Italiassa kannattajakulttuurityylien nelikentässä ollaan lähes poikkeuksetta niin sanotussa ultras-kulmassa, on tietyt lainalaisuudet huomattavissa jokaisessa nelikentän pisteessä. Ne ovat lopulta niitä kannattamisen peruselementtejä.

Yksi tärkein elementti on solidaarisuus, jota HJK:n kannattajat noudattivat lauantaina. Poliisi eväsi yhdessä matkanneelta kahden linja-auton seurueelta toisen autollisen matkanteon, joten toinen kääntyi lopulta myös takaisin, vaikka matka oli Klubipäädyn järjestämä ja suurimmalla osalla ryhmistä ei ollut osaa eikä arpaa tapahtumiin.

Lauantain tapahtumista on myös pelottavan lyhyt matka Italiaan. Virallisesti kannattajien rekistereitä ei Suomessa ole olemassa, mutta miksi poliisi sitten kirjasi silminnäkijälausuntojen mukaan jokaisen tiedot ylös. Tästä on yllättävän lyhyt matka siihen, että jokainen urheilutapahtumaan saapuva joutuu rekisteröimään itsensä esimerkiksi lipunoston yhteydessä myös poliisin rekisteriin. Enää puuttuu se, että mustalle listalle joutuneet joutuisivat ilmoittautumaan ottelun aikana poliisille.

Poliisi on penännyt kannattajilta vuoropuhelua ja toisin päin. Keskustelua on ollut, mutta useista lähteistä on kuulunut, että ne ovat olleet lähinnä viranomaisten monologia rakentavan keskustelun sijaan. Lauantain episodi olisi todennäköisesti vältetty, jos poliisi ja seurat olisivat jo Helsingissä hyvissä ajoin ilmoittaneet, että osa henkilöistä on mustalla listalla ja he eivät ole tervetulleita Vaasaan. Nyt poliisin toiminta näyttäytyy kannattajille pelkkänä kiusantekona ja tulehduttaa välejä entisestään.

Yksi ratkaisuyritys viranomaisten ja järjestäytyneitten kannattajien väliseen kuiluun jalkapallon puolella (ongelmat ovat myös muissa lajeissa) on ollut SLO-järjestelmä. Sitä on kuitenkin arvosteltu sisältä päin voimakkaasti tehottomaksi, sillä edes seurat eivät kuuntele kannattajiaan. Joten, miksi kuuntelisivat viranomaisetkaan?

Olisiko jo nyt Suomessa aika yhdistää kannattajien voimat lajirajojen yli ja luoda organisaatio, joka ajaa kannattajien asiaa muun muassa viranomaisten mielivaltaa vastaan? Yksi kannattajien perusarvoista on kuitenkin solidaarisuus. Liberta' per gli ultras - Vapautta ultrille (ja muille kannattajille)!


ps. Toimittajat, lopettakaa se fani-sanan väärinkäyttö. Jos kirjoitatte kannattajakulttuurista, olisi suotavaa edes tuntea keskeiset termit. Jos et tunne, lue pikaopas tästä!