Häpeän kisat

Yksi jalkapalloilevan maailman mustista hetkistä ja häpeätahroista nähtiin Belgiassa syyskuussa 1920. Seitsemänsien olympialaisten jalkapalloturnaus päättyi skandaaliin ja koko turnausta leimasi vahvasti voittajien politiikan varjo.

Jalkapalloilevan maailman suurin dilemma olikin ennen MM-kisojen perustamista olympialaiset. Ammattilaisuus oli vallannut 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenien aikana niin Manner-Eurooppaa, kuin Brittien saartakin. Tämä soti vahvasti olympialaisten amatöörisääntöä ja ihannetta vastaan, joten parhaat pelaajat eivät olleet enää mukana. Silti turnaus oli vielä jalkapalloilevan maailman ykkösturnaus.

Antwerpenin olympialaiset järjestettiin vasta päättyneen maailmansodan varjossa. Kisojen antaminen Belgialle oli puhdas poliittinen päätös, sillä kisoilla yritettiin hyvittää maan kokemia kärsimyksiä ja näpäyttää Saksaa. Belgia ei ollut vielä toipunut sodan aiheuttamasta väsymyksestä ja tämä näkyi välinpitämättömyytenä olympiajärjestelyissä. Myöskään sodassa hävinneitä maita ei kelpuutettu kisoihin.

Itse jalkapalloturnauksesta muodostui farssi. Koko turnaus pelattiin läpi viikossa. Finaalit vielä nopeammin, sillä turnausmuotona käytettiin Bergvallin karsintajärjestelmää. Lisäksi turnauksen tuomaritoiminta oli ala-arvoista, sillä jälkikäteen tuomareita syytettiinn puolueellisuudesta. Tuomarit olivat myös toisaalta kokemattomia, toisaalta liian vanhoja pysyäkseen perässä.

Turnauksen räikein skandaali syntyi kuitenkin loppuottelussa, jossa isäntämaa Belgia kohtasi Tsekkoslovakian. Ottelun voittaja oli jo päätetty ennen kuin pelaajat olivat edes saapuneet Antwerpenin Olympiastadionille. Belgia oli päässyt finaaliin tuomarivirheillä, Tsekkoslovakia pelaamalla ja viimeksi mainittu olikin ennakkosuosikki. Kotiyleisö kuitenkin vaati raivokkaasti oman joukkueensa voittoa ja ennen ottelun alkua tunnelma katsomossa oli erittäin tulenarka.

Peli alkoi varsin värikkäästi ja karkasi 65-vuotiaan päätuomarin, John Lewisin, lapasesta. Kummankin puolen pelaajat käytännössä tappelivat kentällä ja olivat erittäin agressiivisia. Belgialaiset saivat kotiyleisöltään moraalista tukea, mutta Tsekit eivät jääneet alakynteen. Ottelussa vallitsi enemmän ”silmä silmästä, hammas hampaasta” -sääntö, kuin jalkapallon säännöstöt.

Heti alussa Belgia saikin rangaistuspotkun, kun belgialaishyökkääjä runnoi tsekkiläisen maalivahdin Rudolf Klapkan tajuttomaksi. Tsekkiläispuolustus nappasi pallon käteensä, sillä Lewis ei katkaissut peliä. Lewis kuitenkin vihelsi tilanteesta rangaistuspotkun ja ensimmäiset minuutit jalkapallon kuolemasta olivat käsillä.

Rangaistuspotkun ampumiseen kului lähes viisi minuuttia. Tsekkoslovakian pelaajat tönivät rangaistuspotkua ampumaan mennyttä Robert Coppéeta. Lisäksi puolustava joukkue kävi siirtämässä pallon pois pilkulta useaan otteeseen. Lopulta Coppée sai kyynärpäillään raivattua itselleen riittävästi tilaa rangaistuspotkun suorittamiseen ja siirsi Belgian 1-0 -johtoon.

Belgia siirtyi 2-0 -johtoon puolen tunnin pelin kohdalla, myös kyseenalaisella maalilla. Tsekkoslovakian pelaajat alkoivat ymmärtää, että heidän oli määrä hävitä tämä ottelu ja pelaajat olivat marssia useaan otteeseen ulos stadionilta. Hieman ennen taukoa helvetti kuitenkin pääsi valloilleen.

Monessa mukana ollut Coppée potkaisi Tsekkoslovakian tukimiestä Karel Steineria tilanteen ulkopuolella sääreen. Steiner kosti tilanteen välittömästi ja potkaisi vuorostaan Coppéeta vatsaan. Belgialainen tuupertui nurmen pintaan ja tämän erotuomari Lewis näki. Hän määräsi Steinerin ulos kentältä, mutta tukimies ei ollutkaan halukas poistumaan kentältä. Kenttää ympäröinyt sotilas- ja poliisivartio ei pystynyt pitämään raivoisaa belgialaisyleisöä asioissa, vaan kentälle juoksi tämän tästä raivostuneita kotijoukkueen kannattajia suojelemaan omia pelaajiaan ja pilkkaamaan vastustajia. Lopulta Tsekkoslovakian kapteeni Karel ”Kada” Pesek komensi oman joukkueensa pukusuojaan turvaan.

Lewis antoi lopulta Tsekkoslovakialle kolme minuuttia aikaa saapua takaisin kentälle. Kaltoin kohdeltu joukkue kuitenkin vaati, että heidän turvallisuutensa on kyettävä turvaamaan ja ottelu on uusittava. Lewis kuitenkin puhalsi ottelun loppuneeksi ja Belgian voittajaksi. Kotiyleisö ryntäsi kentälle repien stadionilta löytyneitä Tsekkoslovakian lippuja ja suudellen Belgian lippuja. Myös järjestystä ylläpitäneet poliisit ja sotilaat osallistuivat Tsekkoslovakina lippujen häpäisyyn.

Tsekkoslovakia jätti ottelusta vielä protestin, mutta se jätettiin täysin huomiotta. Lopulta joukkue myös diskattiin koko turnauksesta. Puolueettomien tarkkailijoiden mielestä urheilu oli menetetty. Syyskuun toinen päivä vuonna 1920 on päivä, jonka jalkapalloileva maailma haluaisi unohtaa.

Kannattajien kisat

Jalkapallon EM-kisat ovat nousseet otsikoihin ympäri Eurooppaa lukuisten tiukkojen pelien ja huikeiden yksilösuoritusten ansiosta. Sivuotsikoita ovat saaneet myös kentän ulkopuoliset tapahtumat, joita yritän hieman avata.

Ensimmäisenä puhuttaessa huliganismista, pitää se erottaa häiriökäyttäytymisestä. Olen avannut näiden eroja aiemmissa blogipostauksissani, mutta pääsääntönä on se, että huliganismiksi luetaan ennalta suunniteltu väkivaltainen toiminta.

Toiseksi pitää huomioida eri maajoukkueiden kannattajapohja. Suomessa usein oletetaan maajoukkueiden olevan koko kansan juttu. Useissa maissa kuitenkin seurajoukkueet ovat vahvemmin kannatettuja ja maajoukkueet ja niiden kannattajakaarteet ovat joko yhden tekeviä tai pienempien ryhmien leikkikenttiä. Lisäksi joissain maissa maajoukkueen kaarre on jonkun suurseuran kannattajien hallussa. Pääosalla maista kisat tarkoittavat karnevalistista elämysmatkailua (vrt. Suomi ja jääkiekon MM-kisat).

Kolmanneksi kisat ovat Ranskassa, jonka sisäinen liikehdintä on kiristänyt ilmapiiriä ja paikalliset ovat kyllästyneet jatkuvaan varpailla oloon. Myös muissa Euroopan maissa sisäinen liikehdintä ja ääriliikkeiden nousut ovat luoneet hedelmällistä maaperää nykyisille hulinoille. Kaikki kiteytyy valtaan ja politiikkaan.

Huligaani-uutisointi alkoi hieman ennen kisojen alkua, kun englantilaiset kannattajat saapuivat sikailemaan Marseilleen. Osalle matkaajista kävi suomalaisille tuttu Tallinna-efekti, eli poissa kotoa voi sikailla huoletta. Mukana oli silti myös tunnettuja firmoja(kannattajaryhmiä, jotka ovat taipuvaisia sponttaaneihin ja sovittuihin yhteenottoihin) ja heidän tunnuksiaan on näkynyt uutiskuvissa. Ennen venäläisten saapumista englantilaiset kerkesivät ottaa yhteen niin paikallisten ultrien kanssa (ns. reviirikiista), poliisin kuin katujengienkin kanssa. Osallisena näissä oli niin tavallisia kannattajia kuin vartavasten muistoja verestämään saapuneita firmalaisia.

Venäjän kannattajakulttuuri yhdistää hyvin paljon italialaista ultras-kulttuuria ja vanhaa brittiläistä huliganismia. Venäjän maajoukkue on erilaisessa asemassa Englantiin verrattuna. Englannissa kannattajakatsomoa miehittävät pääosin pienet seurat, kun taas Venäjällä kaarteen hallinnasta kilpailevat suurten seurojen suuret ryhmät. Pitää muistaa Venäjän valtion sisäisen politiikan muutos nationalistiseen ja länsivastaiseen suuntaan. Tämä näkyy väistämättä myös seurojen kaarteissa, joista suurimmat ovat verrattaen oikealla. Ei myöskään sovi unohtaa slaavikulttuureihin kuuluvaa voiman ihannointia.

Englantilaisten ja venäläisten välisissä yhteenotoissa kyse on kuitenkin vain ja ainoastaan vallasta. Englantilaiset loivat maineensa euroopan kovimpana kansana 80-luvulla, jolloin brittiseurojen kannattajat hyökkäilivät ympäri Eurooppaa myös sivullisten päälle. Osittain maineensa takia englantilaiset ovat saaneet sikailla kymmeniä vuosia ympäri Eurooppaa kehuen Euroopan herruudella. Venäläiset olivat päättäneet viedä valtikan saarilta.

Venäläisten joukkueiden välisissä yhteenotoissa itänaapurin kaarteiden tappelukäyttäytyminen on muovaantunut organisoiduimmaksi ja organisoiduimmaksi. Venäläiset liikkuivat Ranskassa oman kaarteensa ryhmissä, jolloin yhteispeli oli hiottu äärimmilleen. Tämä näkyi etenkin spontaaneissa kaduilla tapahtuneissa tappeluissa. Osa venäläisistä kuitenkin otti kunnian omalle kaarteelleen tunnuksin, eli ei voida puhua maajoukkuekannattajista. Venäläiset käytännössä todistivat alakulttuurilleen olevansa Euroopan tämän hetkisiä herroja.

Ranskasta on myös kantautunut yhteenotoista pienempien ryhmien välillä paljon kuvamateriaalia ja viestejä epävirallisia reittejä pitkin, joita ei ole tarkoitettu medialle, vaan alakulttuurin edustajille muissa maissa. Syitä on ollut niin uskonnossa, kuin valtion välisissä kiistoissakin. Pienemmistä maista kannattaa seurata etenkin Unkarin katsomon symboliikkaa, joka voi suomalaiseen mielenmaisemaan olla hyvinkin provosoivaa. Kyse on voiman ja vallan osoittamisesta.

Kahdeksannen kisapäivän Kroatia – Tsekki -ottelu on kenties paras esimerkki kaarteiden voimasta ja sisäisestä hierarkiasta. Tässä vaiheessa on hyvä tietää kroatialaisten kaarteiden historiaa hieman laajemmin. Kaksi suurinta ja vaikutusvaltaisinta ryhmää ovat Bad Blue Boys (Dinamo Zagreb) ja Torcida Split (Hajduk Split) (ryhmien osallisuudesta Balkanin sisällissotaan, kts. Blogipostaus Arkanin tiikerit...). EM-kisojen soihtuepisodista aluksi epäilty BBB boikotoi seuransa pelejä, kun Zdravko Mamic johti seuraa. Mamicin aikana seurasta katosi miljoonia euroja rahaa ja hän laittoi rahojen perään kyselleet kannattajat ulos stadionilta. Lisäksi hänen sormensa olivat vahvasti pelissä myös Kroatian jalkapalloliiton päätöksen teossa, rahan voimalla tietysti.

Mamicin puuttuminen kaikkeen maassa tapahtuvaan jalkapalloon suututti lopulta myös Torcidan. Vaikka BBB sai toimillaan Mamicin eroamaan Dinamosta, siirtyi kannattajien mielestä hänen rahanpesunsa liiton siipien suojaan. Kroatian liitossa rehottavat korruptio- ja rahanpesusyytökset ovat saaneet kannattajat vaatimaan myös liiton henkilöstön eroa. EM-kisat olivat liiton toimia ja Mamicia ja Mamicin sätkynukkeja (kuten Davor Suker) vastustaneille kannattajille täydellinen ikkuna. Pelin keskeyttämällä Torcida voitti kolme asiaa. Ensimmäiseksi näkyvyys. Nyt koko Eurooppa puhuu Kroatian liitosta ja korruptiosyytöksistä. Toiseksi liitolle koituvat sanktiot, sillä kaikki mikä on pois liiton taskusta, on pois Mamicin taskusta. Ja kolmanneksi koko kirjoituksen teema: valta. Kannattajat saivat näytettyä valtaansa. Torcida teki vastaavan tempauksen kaksi vuotta sitten San Sirolla Italia-Kroatia-maaottelussa.

On myös hyvä muistaa Balkanin jalkapallolliset olot. Balkanilla monet jalkapalloseurojen ja kannattajaryhmien johtajat ovat mafian tavoin osallisena laittomaan huume-, ase- ja ihmiskauppaan. Kyse on myös osaltaan reviirikiistoista. Loppujen lopuksi väkivaltaisuuksissa on pääosin kyse vallasta, josta lopulta todella hyötyvät vain harvat. Kisat ovat kuitenkin vielä kesken ja on mahdollista, että kannattajaryhmiä saadaan vielä paikan päälle lisää, etenkin Serbiasta.

Loppuun ajattelin vielä koota pienen sanaston, sillä mediassa on välillä ollut käsitteet hieman hukassa. Listaus ei tietenkään ole absoluuttinen totuus, mutta käytin sitä itse kandissani ja gradussani ja se peilaa hyvin kansainvälistä tutkimusta. Lue myös muut kannattajuutta käsittelevät blogitekstit, sillä niissä termejä avataan vielä laajemmin.

Fani: Fani on kannattajaa vähemmän sitoutunut ihminen. Fanitus kohdistuu usein pelaajaan tai ulkomaalaiseen seuraan, jota kuitenkin voi seurata suurellakin intensiteetillä.

Ultra: Ultra ei ole synonyymi ääneenkannattajalle. Ultran arvojärjestys on aina seuraavanlainen: 1. kannattajaryhmän etu; 2. kaarteen etu; 3. seuran perinnön etu; 4. kannattajien yhteinen etu (yli rajojen); ja vasta 5. seurajohdon etu. Ultralle muutamaa poikkeusta lukuunottamatta pelaajat ja valmentajat ovat vain numeroita ruletissa.

Capo: Capo on kannattajakatsomon tärkein hahmo. Hän organisoi, hän päättää, hän johtaa, kerää kunnioituksen. Hän on suurin mielipidevaikuttaja ja usein suurin hyötyjä laittomuuksista.

Lanciacori: Hän johtaa laulua, seisoo kuin riivattu kaiteella ja saa intohimollaan muut laulamaan. Hän on se, joka aloittaa laulut, se, joka suurissa kaarteissa käyttää megafonia tai jopa mikrofonia.

Tifo: Tifot ovat katsomokoreografia. Näkyvimmät tifot ovat usein koko katsomon peittäviä lakanoita, overheadtifoja. Toinen yleinen Suomessa nähty tifotyyppi on kaaostifo, jossa paperisilppu, serpentiini ja ilmapallot vievät pääosan. Lisäksi yleisiä ovat mosaiikki- ja kenkä-tifot. Myös pyrot ovat tifoja. Usein tifo koostuu useasta elementistä.

Gemellaggio: Kahden eri seuraa kannattavan ryhmän ystävyyssuhde, joka virallistetaan siten, että molemmat joukkueet kiinnittävät toistensa banderollit tai selkeät ryhmätunnuksensa toistensa katsomoihin.

SLO: Supporters liaison officer. Kannattajaryhmän jäsen, joka tuntee kannattajat ja kannattajat tuntevat hänet ja ennen kaikkea luottavat häneen. Hän toimii viestinviejänä kannattajilta seuralle ja toisin päin. Suuressa maailmassa myös osallistuu vahvasti lippujen hoitoon. Pakollinen Suomessa.

Kannattaja: Kannattajat voidaan jakaa neljään eri tasoon sitoutumisensa perusteella. Ensimmäiseksi kannattaja on osana suurta yleisöä, kannattajia ja seuraajia. Kiinnostuksen, kiintymyksen ja kiehtomisen kautta kannattaja voi edetä kiintymysvaiheeseen. Kiintymysvaiheessa olevat kannattajat ovat seuranneet lajia pitkään ja se on ollut merkittävässä asemassa heidän elämässään. Tässä vaiheessa kannattajalla on hyvät tiedot lajista ja hän on omistautuneempi lajille ja seuralle kuin muissa vaiheissa olevat kannattajat. Toisaalta he kokevat olevansa toisinaan muita kannattajia ylempänä, koska he ymmärtävät peliä paremmin ja heillä on hyvät tiedot lajista. Seuraava askel on olla ”ammattilainen”. Ammattilaiskannattajat tuntevat hyvin toisensa ja uusien pääsy ryhmään on hidasta ja vaikeaa. He pyörittävät kannattajaryhmiä ja toimittavat fanzineja - luovat kulttuuria. Viimeinen vaihe, joka harvalle tulee eteen, on päätyä osaksi koneistoa. Tällöin kannattaja on töissä seuralla.

Kaarre: Kaarre on yleisnimitys kannattajien katsomolle. Kaarteessa ovat usein ”ammattilaiskannattajat” ja kiintymysvaiheessa olevat kannattajat. Suurissa kaarteissa on useita kannattajaryhmiä, jotka voivat käydä sisäistä valtataistelua kaarteen hallinnasta. Vahvin ryhmä pyörittää kaarretta ja pyrkii muokkaamaan sen ilmapiiriä mieleisekseen.

Viisi vuotta kulisseissa

Keväällä 2011 FC Lahden Kannattajien ja FC Lahden seurajohdon tapaamisessä heitettiin yön pikkutunneilla ajatus, että entä jos kannattajat kirjoittaisivat talkoilla otteluennakoita köyhän seuran sisältököyhille nettisivuille. Esimerkkinä käytettiin keskustelupalsta Futisforum2:lle kirjoitettuja ennakointeja FC Lahden otteluista. Seurajohto lupasi harkita ja kokeilla muutaman ottelun kohdalla.

Alussa kirjoittajakaarti oli suuri ja jokainen sai kirjoittaa kerran. Itselleni napsahti toivomani Jippo-FC Lahti, sillä asuin Joensuussa ja tunsin omasta mielestäni molemmat joukkueet ja pelitavat hyvin. Myös heikkoudet ja vahvuudet olivat molempien joukkueiden osalta hallussa. Jälkikäteen luettuna teksti on aivan hirveää ja sisältää vielä muutaman virheenkin, mutta vastaanotto oli positiivista.

Syksyllä kirjoittaminen väheni, sillä kannattajien ja seurajohdon sukset olivat lievästi ristissä. Hoidin kuitenkin oman vuoroni, kuten kesällä oli sovittu. Talvella FC Lahden silloinen toimitusjohtaja Ari Koskinen kutsui minut ja toisen ennakoita kirjoittaneen henkilön, Miko Heikkisen kahville Lahden kauppahalliin. Kysymys oli suora: Haluatteko jatkaa ennakoiden kirjoittamista ja pystyttekö kirjoittamaan myös raportit?

Tartuimme molemmat tehtävään. Nyt, tasan viisi vuotta ensimmäisestä ennakostani, kirjoitan yhä niin ennakoita kuin raporttejakin. Tämän lisäksi olen päässyt sukeltamaan seuran historiaan ja kirjoittamaan muun muassa seuran historiikkia, työstämään käsiohjelmaa, joka on kahden viimeisen kauden aikana ottanut harppauksia eteenpäin. Mutta ennen kaikkea tämä viisivuotisjakso on tarjonnut unohtumattomia elämyksiä, uusia tuttavuuksia ja tuhansien kilometrien varrella tuhansia ja tuhansia tarinoita.

Alkuaikoina raporttien tekeminen oli haasteellista, sillä ottelut eivät näkyneet mistään ja näin ollen oli pakko olla paikalla, jos halusit kirjoittaa raportin. Tosin, pidän tätä itselleni edelleen ohjenuorana, että ainoastaan paikanpäällä olemalla pystyy huomioimaan kaiken oleellisen. Toisaalta taas ilman hidastuksia kirjoitettuihin raportteihin on päätynyt joitakin kardinaalivirheitä, kun tilannetta ei ole nähnyt hyvin. Yksi suurimmista virheistä lienee Liigacupin finaali-raportti, jossa puskumaali oli todellisuudessa jalalla tehty sijoitus. Vastakkaisesta kulmasta vasta-aurinkoon katsottuna tilanteet näyttävät joskus erikoisilta.

Raporteissa ja ennakoissa on oikoluvusta huolimatta välillä kirjoitusvirheitä. Joskus kirjoitusvirhe voi muuttaa lauseen sisältöä melko erilaiseen suuntaan. Jaakko Lepola loukkaantui kesken pelin ja hänet vaihdettiin pois. Lepolan Lahden vierailu ei ollut muutenkaan mikään menestystarina. Kirjoittamassani raportissa luki, että Jaakko Lepola jouti pois kentältä. Yhden u-kirjaimen puuttuminen muutti lauseen merkitystä, freudilainenko?

Ennakoissa loin itselleni aivan ensimmäisestä ennakosta asti oman tyylini. Se on saanut sekä kiitosta, että haukkuja. Vuosien mittaan se on kuitenkin alkanut kääntyä itseään vastaan ja ennakoista on tullut liian kaavamaisia. Kenties olisi aika uusiutua.

Ennakoiden kirjoittaminen kuitenkin lähtee aina taustatöiden teosta. Käytän keskimäärin noin kymmenen tuntia vastustajaa kohden selvittääkseni pelityylejä, pelaajia ja pelaajen taustoja ja muuta sälää. Välillä kuitenkin ennakot ovat syntyneet hirveällä kiireellä mitä omituisemmissa paikoissa. Esimerkiksi kerran olen kirjoittanut ennakon keskellä Ruotsia Burger Kingissä matkalla Göteborgiin. Suomessa vastaava paikka lienee Viitasaari tai Kyyjärvi, joissa molemmissa on kirjoitettu yksi ennakko.

FC Lahdella on ollut tänä aikana kolme toimitusjohtajaa ja niiden lisäksi monta muuta henkilöä, jotka vastaavat seuran mediasta. En tässä ketään erikseen kiittele, sillä kaikki ovat tehneet oman arvokkaan panoksensa seuran eteen. Samalla ajan jaksolla Lahdella on ollut kolme päävalmentajaa, joista yksi, Tommi Kautonen sai potkut kesken sopimuskauden. Muistan yhä Kautosen palopuheen hänen viimeiseksi jääneen ottelun lehdistötilaisuudessa. Joskus on vain suljettava omat tunteet taka-alalle ja keskityttävä työhön. Myös Juha Malisen ja Toni Korkeakunnaksen kanssa on koettu niin ilon kuin surun hetkiä.

Vastustajan valmentajat ovat myös muutamaa poikkeusta lukuunottamatta olleet mukavia keskustelukumppaneita. Pidin erityisesti Job Dragtsman ja Pekka Lyyskin tyyleistä. Pelaajien kohtaamisia on myös ollut lukuisia. Niistä ehkä mieleenpainuvin oli Jyväskylässä, jossa kirjaimellisesti törmäsin Eero Markkaseen. Katselin aivan toiseen suuntaan kävellessäni ja vaihtaessani kuulumisia Eero Kortteen kanssa, kun Markkanen tuli kulman takaa vastaan ja jysäytin poskeni Markkasen varsin lihaksikkaaseen rintaan.

Tärkein viiden vuoden aikana oppimani asia on kuitenkin se, että sitoutuminen antaa niitä suurimpia tunteita. Olen tänä aikana tavannut lukuisia vapaaehtoisia, jotka eivät laske seuransa eteen käytettyjä tunteja. Niitä talkoolaisia, jotka huolehtivat pikkuhommista lähtien puitteet kuntoon Suomen suurimmalle lajille. He tuskin koskaan saavat ansaitsemaansa kiitosta, mutta joskus se suurin kiitos on saada olla osana yhteisöä.

Ja loppuun vielä hieman itsensä korostamista. Laskin huvikseni itse käyttämäni tunnit viime viikolta, jolloin FC Lahdella oli kaksi peliä, toinen kotona ja toinen vieraissa. Alkuviikko sisälsi vielä käsiohjelman viimeistelyä ja pari haastattelua. Lisäksi torstain pelistä kirjoitin ennakon ja raportin. Laskin vielä historiikkiin käytetyn ajan ja lopputulos hipoi lähes sataa tuntia. Yksi sana: INTOHIMO!

Toukokuun polttopiste

Käyn tässä blogikirjoituksessa nopeasti läpi toukokuun polttavat aiheet. Jos joku asia nostaa vielä uudestaan päätään, saatan blogata siitä vielä laajemmin. Toimikoon tämä lähinnä keskustelunavauksena suuntaan tai toiseen.

Suomalaisen jalkapallon yhtenä ikuisuusongelmana on ollut olosuhteet. Nyt olosuhteisiin ollaan usealla paikkakunnalla panostettu ja uusien stadioneitten avajaisia odotellaan vesi kielellä sekä Seinäjoella, että Vaasassa. Lahdessa puolestaan jahkaillaan saman ikuisuuskysymyksen parissa: Mitä tehdä Kisapuistolle?

Korjataan alkuun omituinen ja virheellinen väittämä, että Kisapuisto on perustettu 1952. Kisapuisto kohosi hiljalleen 1930-luvulla lahtelaisen palloilun keskukseksi läheisten koulujen ansiosta. Helsingin olympialaisia 1952 varten Kisapuisto sai vain kevyen kasvojen kohotuksen, sillä ”stadion” valittiin pelipaikaksi varsin viime tingassa. Nykyinen pääkatsomo on puolestaan 1960-luvun alusta. Aurinkokatsomo, lahtelaisten suussa usein pessimistisesti sadekatsomo, uudistettiin pitkän väännön jälkeen 2012 ja nurmikenttä sai valaistuksen 2014. Nyt uuden ja modernin stadionin rakentaminen saattaa nytkähtää eteenpäin, sillä stadionsuunnitelma on tällä hetkellä kaupungin byrokratiakoneiston rattaissa.

Lahden ja Kisapuiston suurin ongelma rahan jälkeen on se, että Lahdesta löytyy jo yksi stadion, jota on kehitetty vastaamaan nykyaikaisia vaatimuksia. Hiihtostadion on maailmanlaajuisesti uniikki ja eksoottinen ympäristö pelata jalkapalloa. Yleisöllä on kaikki, mitä Suomessa stadionilta voi toivoa. Katsomo on katettu ja lämmitetty, sosiaalitilat ovat tältä vuosituhannelta ja VIP-tilat on helppo järjestää stadionin sisälle. Lisäksi kauan tapeltu valotaulu on vihdoin käyttökunnossa. Hiihtiksen ainoa ongelma onkin lopulta se, että se ei ole jalkapallostadion.

FC Lahti perustettiin noin 20 vuotta sitten ja uuden seuran tavoitteena oli saada Kisapuistoon uusi stadion. Tänä aikana uusia esityksiä, havainnekuvia ja suunnitelmia on ilmestynyt jo toista kymmentä. Yksi asia näitä kuitenkin yhdistää: maksajaa ei ole! Ja siitä päästään ongelmaan numero 1. Kaupungin maksaessa lystin, joudutaan tyytymään kompromisseihin. Ensimmäinen kompromissi lienee luonnonnurmesta luopuminen. Seuraavat pelot itselläni ovat ne, että tehdään säästäen sekundaa, eli tehdään stadion, joka ei sovellu jalkapalloon, koska säästetään ja ei tehdä kerralla kokonaista. Jos tässä suunnitelmassa ei tulla tekemään kokonaista stadionia, on sen toteutuminen tulevaisuudessa entistä epätodennäköisempää.

Jäämme kuitenkin mielenkiinnolla odottamaan, millaisia päätöksiä lautakunnissa ja valtuustossa leivotaan. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

Toinen toukokuun puheenaihe oli Suomen Cupin uudistaminen. Olen kyseisestä kilpailusta blogannut vuosia sitten, aikana, jolloin kilpailun alamäki alkoi. Nyt kilpailusta on kadonnut lopullisesti kaikki se hohto, jännitys ja perinteet, jotka sillä vielä oli.

On hyvä, että liitossa on havaittu tarve uudistaa alamaissa olevaa kilpailua. Päätöksellä aikaistaa kilpailu alkamaan edellisellä kaudella ja korvaamalla Liigacupin lohkovaihe Suomen Cupin lohkovaiheella mentiin suoraan sanoen perse edellä puuhun. Suomen Cupin pitäisi olla koko jalkapalloperheen yhteinen kilpailu, jossa jokaisella joukkueella on mahdollisuus voittaa kilpailu. Lohkovaihe, johon mahtuu vain muutama alasarjalainen, käytännössä poistaa mahdollisuuden yllätyksiin. Kerrasta poikki -systeemi on tehnyt jokaisesta pelistä merkityksellisen. Nyt lohkovaiheessa tulee Cupin luonteeseen outoja merkityksettömiä otteluita.

Liigacup ei koskaan noussut kovin suureen arvoon joukkueiden, kannattajien tai itse liigan asteikolla. Se oli kuitenkin löytänyt jonkinasteisen paikkansa pimeässä talvessa ja pienellä viilauksella ja pitkäjänteisyydellä siitä olisi tullut vielä arvostettu ”kolmoskilpailu”.

Suomen Cup puolestaan kärsi päätöksestä, jossa alkukierrokset pelattiin halleissa tammikuussa ennen kukonlaulua tai lepakkovuoroilla. Alasarjajoukkueet jättivät osallistumatta yksi toisensa jälkeen ja osallistujamäärät ovat pudonneet naurettavan pieniksi kilpailussa, jonka tulisi olla koko jalkapalloperheen yhteinen. Veikkausliigaseurat ovat tietenkin kiitelleet päätöstä, sillä se vähentänee otteluruuhkaa kesältä. Ei kai se nyt niin justiinsa, jos tuhottiin kaksi kilpailua siinä sivussa?

Annan nyt ilmaisen vinkin Palloliitolle. Luopukaa lohkovaiheesta, palauttakaa Liigacup ja palauttakaa Suomen Cup koko jalkapalloperheen ylpeydenaiheeksi siten, että pienet seurat voivat järjestää koko kylän tapahtumia suuria ja mahtavia liigaseuroja vastaan kesällä. Suomen Cup ei saa olla vain liigaseurojen kilpailu!

Kolmanneksi nostan esiin myös aiheen, josta olen blogannut useita kertoja: Kannattajakatsomot. Toukokuun yhdeksi klikkiotsikoksi nousi ”äärioikeistolainen” Nissa Fans -banderolli Helsingin IFK:n kannattajien marssilla ja katsomossa. Banderollin herättämässä keskustelussa vedettiin valitettavasti mutkia suoraksi kovemmalla prosentilla kuin täystuho Jari-Matti Latvala.

Aloitetaan olettamuksesta, että OGC Nicen kannattajakaarre on apoliittinen, sillä sen poliittisuudella ei ole tekstin alkuvaiheessa merkitystä. Puhutaan ensin banderollien symboliikasta yleisesti, jonka jälkeen syvennytään kyseiseen banderolliin. Lopuksi käyn yleisesti läpi politiikkaa kaarteissa (asiasta enemmän kiinnostuneet voivat odottaa, että julkaisen vanhan harjoitusseminaarini Italian ultrien politisoitumisesta ja tiivistelmän kandistani suomalaisesta kannattajakulttuurista, jossa sivuan myös politiikkaa).

Kannattajakaarteiden banderollit kertovat, mitkä ryhmät ovat paikalla. Lyhyesti sanottuna ottelu on kannattajien välistä sotaa, jossa voittaja on lopulta se, joka sanoo viimeisen sanan, on kovempi ja uskottavampi, äänekkäämpi ja näyttävämpi. Lähtökohtaisesti ryhmien nimet ovat usein varsin väkivaltaisia ja voimaa ihannoivia, myös Suomessa, esimerkiksi kaartit, armadat ja valloittajat. Lisää kovuutta ja uskottavuutta ryhmälle haetaan symboliikalla, joka yhdistää pääkalloja, hirviötä, eläimiä, heraldisia symboleita, sarjakuvia, historian tai jalkapalloilun persoonia, aseita ja poliittisia symboleita (pätee myös suomalaisiin kannattajakatsomoihin).

Poliittinen symboli tai sen mukaelma ei välttämättä kerro kaarteen aatemaailmasta mitään, vaan kovuutta haetaan yleensä ääripäiden symboliikkaan viittaamalla, myös ristiin oikealta ja vasemmalta. Kyseisessä NF-banderollissa flirttailtiin brittiläisen äärioikeistolaisen National Front -puolueen logolle ja Yhdysvaltojen sisällissodan Konfederaation lipulle. Oikeastaan banderolli oli kekseliäs, siinä oli yhdistelty kaksi tunnettua symbolia ja aiheuttaman kohunsa takia Nissa Fans sai ”sanoa” viimeisen sanan, sillä he olivat kuumin puheenaihe Stadin derbyn jälkeen.

Lopuksi käydään vielä läpi politiikkaa eurooppalaisissa kaarteissa. On totta, että kaarteet ovat ääriajattelulle loistavia kasvualustoja, sillä kaarteet perustuvt vahvaan hierarkiaan ja vahvaan johtaja-auktoriteettiin. Vahva johtaja saa itseään etsivät nuoret miehet koukkuunsa helposti. Pääosin kuitenkin kaarteiden ja ryhmien poliittisuus on symbolista ja irrelevantti asia itse kannattajille, joiden sisäinen ajatusmaailma voi olla päinvastainen. Pelkän symboliikan perusteella Nissa Fansin poliittisuutta ei voida todistaa, eikä sillä lopulta edes ole merkitystä, pääasia, että suomalaiset ovat saaneet myötäloukkaantua. Urheilu ja politiikka ovat kuitenkin lopulta aina yhdessä, saa se meidät loukkaantumaan tai ei. Politiikan tunnistaminen vaatii kuitenkin enemmän tuntemusta, kuin yhden banderollin.

Neljäs toukokuun nosto löytyy Turusta, jossa vaeltaa laiva ilman päämäärää. Turun Interin pitkäaikainen päävalmentaja Job Dragtsma erosi yllättäen kesken kauden. Hollantilaisen kommenteista ja Interin tekemisestä on paistanut intohimon puute. Dragtsma myönsi, ettei ole kykenevä kääntämään joukkueen kelkkaa. Dragtsma sai Interissä paljon hyvää aikaan, mutta viimeisiä kausia leimasi pysähtyneisyyden aika. Paperilla joukkue oli mitalikandidaatti, mutta peliesitykset ailahtelivat liiaksi. Nyt mitataan Interin kykyä uusiutua ja pitkäjänteisyyttä rakentaa tyhjästä menestystä.

Viimeisenä ja toukokuun positiivisena uutisena nostan esiin kannattajien seurat. Kannattajien perustama AFC Wimbledon nousi lopulta Englannin kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle. Helsinkiläisellä Jokerit FC:llä ja Tampereen Unitedilla on molemmilla selkeät ja yksinkertaiset suunnitelmat kasvaa ja nimenomaan aktivoida ja kasvattaa yhteisöjään. Molemmilla suomalaisseuroilla näyttää olevan pullat hyvin uunissa ja toivottavasti myös suomalaiset AFC Wimbledonit saavat syksyllä nousujuhlat. Voisin tässä vielä loppuun muistuttaa pitkäjänteisyydestä ja muista kliseistä, mutta en uhraa sille tilaa. Laitan loppuun kiitoksen molempien seurojen työlle jalkapallokulttuurin eteen!

Kulttuuri koostuu pienistä palasista historiaa

Esseitä jalkapallosta - 1

Teksti on kirjoitettu aikanaan kouluesseeksi. Tehtävänantoa en myöskään muista, mutta ilmeisimmin se on liittynyt jalkapallon kehitykseen nykyiseksi kansainväliseksi megatuotteeksi. Pyrin julkaisemaan kaikki löytämäni vanhat esseeni juttusarjassa Esseitä jalkapallosta.

Pidän jalkapallon historian keskeisinä muutoksina alkuvaiheen rajojen etsimistä ja sääntöjen standartoimista, kansainvälistymisen ensimmäistä aaltoa, tähtikultin muotoutumista, markkinavetoisuuden lisääntymistä ja toista kansainvälistymisen kautta. Lisäksi näen jalkapallon olevan tällä hetkellä keskeisen muutoksen kourissa, kun teknologian käyttö on muuttunut osaksi jalkapallon arkipäivää.

Aluksi Englannissa pelattiin kyläkohtaisin säännöin rugbyn ja jalkapallon välimuotoa, kunnes molemmille nykyisille lajeille saatiin standartoidut säännöt ja liitot. Yhtenevät säännöt ympäri Englantia aloitti myös samalla kilpailutoiminnan, kun eri joukkueet pystyivät kilpailemaan ennalta tiedettyjen sääntöjen pohjalta. Koululaislaji levisi nopeasti työväestön piiriin, joka otti lajin omakseen.

Ensimmäinen kansainvälistymisen kausi alkoi 1800- ja 1900-lukujen taitteessa, jolloin jo englantilaiseen kulttuuriin juurtunut jalkapallo levisi Euroopan mantereen satamakaupunkeihin merimiesten välityksellä. Jalkapallo levisi satamakaupungeista myös sisämaihin ja uusia seuroja ja jalkapalloliittoja perustettiin. Paine kasvoi myös suureksi kansainvälisen liiton perustamiseen, joka lopulta perustettiin 1904. Kansainvälisestä kilpailutoiminnasta vastasi aluksi Kansainvälinen Olympiakomitea, mutta useissa maissa hyväksyttiin jollain tasolla ammattilaisuus varsin varhain ja FIFA ja KOK joutuivat ristiriitaiseen tilanteeseen amatöörisäännösten kanssa. Lopulta paremmuudesta ryhdyttiin pelaamaan neljän vuoden välein MM-kisoissa.

Seuraavana murroksena näkisin pelaajien muuttumisen tähdiksi perinteisen työväenluokassa pysymisen sijaan. Syitä tähtikultin muodostumiseen oli televisioinnin aloittaminen, kansainvälisen kilpailutoiminnan laajeneminen ja yhteiskunnan murros toisen maailmansodan jälkeen, jossa ihmisten vapaa-aika lisääntyi entisestään ja sodan muodostamat sankarit olivat unohtuneet. Lisäksi itse pelin taktinen osaaminen muuttui, jolloin yksilön taitotasolla oli aiempaa suurempi merkitys. Pele, George Best, Ferenc Puskas ja Johan Cruijff olivat ensimmäisiä megatähtiä ympäri Eurooppaa. Heidät tunnettiin myös lajin ulkopuolella tähtinä.

Tähtikultin muodostuminen toi jalkapallolle uusia seuraajia lajin ulkopuolelta. Lisäksi dekolonisaatio lisäsi kansainvälistä kilpailua ja loi uusia markkinoita. Uudet markkinat puolestaan lisäsivät rahan vaikutusta jalkapalloon, kun sponsorit ja tv-sopimukset muuttivat lajin sisäisiä voimasuhteita. Eurooppaan muodostui muutamia vahvoja kansallisia liigoja, toisten jäädessä kehityksessä jälkeen. Lisäksi jalkapallo rantautui sponsorijohtoisesti uusille alueille yrittäen saada jalansijaa uusissa kulttuureissa, kuten myös uusissa erityisryhmissä, kuten naiset ja rajoitteiset. Rahan valtaa vastaan syntyi vastaliike ja turhautuneisuutta ja jännitteitä purettiin enenevissä määrin väkivalloin kentän ulkopuolella. Tämä puolestaan antoi päättäjille syyn hyökätä perinteisiä terrace-katsomoita kohtaan ja muuttaa stadioneita enemmän viihdekeskuksiksi, kuin yhteisön kokoontumistilaksi.

Toinen kansainvälistymisen aalto liittyy rahan lisääntymiseen ja Bosman-säännön syntyyn. Esimerkiksi vahvan instituution ja jalkapallofilosofian luoneen Ajaxin ”Jumalanpojat” hajosivat ympäri Eurooppaa vapaiden siirtomarkkinoiden johdosta. Bosman-päätös hyödytti enemmän jo ennestään rikkaita seuroja, jotka saattoivat olla monikansallisten sijoittajaryhmien omistuksessa. Lisäksi tämä mahdollisti monikansalliset joukkueet helpommin ja samalla monikansallisuus teki jalkapalloseuroista kansainvälisiä tuotteita entisen yhteisöllisyyden sijaan.

Uusin murros liittyy tekniikkaan, jossa huippu-urheilu ja teknologia on kietoutunut toisiinsa. Pelaajista saatavaa dataa analysoidaan, varusteita, harjoitus- ja peliolosuhteita ja tuomaritoimintaa kehitetään teknologisempaan suuntaan. Esimerkiksi tekonurmet ovat jo tätä päivää ja pitkään vastustettu maaliviiva-teknologia on tulossa käyttöön.

Peli itsessään on muuttunut varsin vähän. Sääntöihin on tehty pieniä viilauksia ja painotettu erilaisia tulkintoja. Eniten vuosien varrella ovat muuttuneet taktiset suuntaukset. Alun 2-3-5 taktiikasta on päästy WM-taktiikan ja italialaisen Catenaccion kautta Totaalvoetbaliin, jonka ääriesimerkissä, nyky-Barcelonassa, ei kentällä ole välttämättä lainkaan hyökkääjiä. Lisäksi erilaiset sidosryhmät jalkapallon ympärillä ovat lisääntyneet, kuten vedonlyönti ja business-ajattelu. Ottelun kuitenkin yhä voittaa joukkue, joka on tehnyt enemmän maaleja kuin vastustaja.

Ojasta allikkoon Palloliitto?

Suomen Palloliitolla on varsin erikoinen käsitys hyvästä keskustelukulttuurista ja sidosryhmiensä kuulemisesta. Tuore turvallisuus-kohu paljastaa karusti Suomessa vallitsevan sanelupolitiikan ja laittaa epäilemään sitä, ajaako liitto seurojen etua vai omaansa.

Myrskyn silmään joutunut Palloliiton kilpailutoiminnan päällikkö Petteri Lindblom toivoi MTV Sportin haastattelussa (Uusi sääntöuudistus aiheutti someraivon – Nyt puhuu Palloliiton päällikkö 31.3.2016), että kaikki pystyisivät työskentelemään yhteistyössä. Veikkausliigan puheenjohtaja Lasse Lehtinen puolestaan väittää (MTV Sport: Veikkausliiga-pomo tiukkana Palloliitolle: Kehitystä ei saa pysäyttää! 31.3.2016), että liigaseuroja ei edes kuultu sääntömuutokseen liittyen. Kuulostaa erikoiselle yhteistyölle.

Olen jo vuosia puhunut avoimemman keskustelukulttuurin puolesta kotimaisen jalkapallon eri sidosryhmien välillä. Tein gradua Itä-Suomen yliopiston historian laitokselle kannattajakulttuurista ja pääsin sen johdosta haastattelemaan erilaisia jalkapallon sidosryhmien edustajia (SLO, turvallisuuspäällikkö...) useammassa maassa (Saksa, Italia, Ruotsi). Tarkoitukseni oli tehdä vertailua suomalaisesta ja erilaisista eurooppalaisista vuoropuheluista katsomoturvallisuuteen liittyen. Valitettavasti Palloliitto katkaisi yhteydenpidon ensimmäisen kriittisen kysymyksen jälkeen. Joona Kettusen gradun (Maskuliinista karnevaalia vai turvallisuutta tunnelman kustannuksella? 2015) mukaan kannattajat toivoivat avointa keskustelua ja vaikutusmahdollisuuksia. Aiempia keskusteluyrityksiä pidettiin epäonnistuneina.

Kannattajia liitto puolestaan pyrkii kuulemaan SLO-järjestelmän kautta, joka on vuodesta 2013 ollut myös lisenssimääräyksissä. Useat kotimaisten seurojen SLO:t ovat todenneet sosiaalisessa mediassa, että heitä ei kuunneltu missään vaiheessa päätöstä tehdessä. Seinäjokinen Lari Paski avaa blogissaan (Cosa Notta: Mikä ihmeen SLO? 18.8.2015) hyvin suomalaisen SLO-järjestelmän ongelmia. Hänen mukaansa kannattajat eivät välttämättä edes tunne seuransa SLO:a tai SLO istuu samaan aikaan kahdella eri pallilla sekä turvallisuuspäällikkönä, että kannattajien yhdyshenkilönä.

Lahdessa ennen kautta järjestetty turvallisuuspalaveri seurajohdon, turvallisuuspäällikön ja kannattajien välillä sujui hyvässä hengessä. Seurajohto myönsi olevansa puun ja kuoren välissä, sillä Lahti kokee olevansa Palloliiton silmätikkuna Urheilun oikeusturvalautakunnassa voitetun jutun jälkeen. Etenkin Kisapuistossa, jossa kulkuväylä katsomoihin kulkee pelikentän ja katsomon välissä, seura myönsi avoimesti olevansa ongelmissa ja turvallisuuspäällikkö pahoitteli etukäteen itsensä ja edustamansa yrityksen puolesta tulevia järjestelyitä.

FC Lahden ensimmäinen kotiottelu Helsingin IFK:ta vastaan oli järjestelyiltään irvokasta. Normaalin turvatarkastuksen sijasta kiellettyjä esineitä etsittiin metallinpaljastimilla. Turvallisuuskokouksessa jo ennestään Lahdessa olleita turvatarkastuksia perusteltiin Palloliiton sääntöihin asettamalla ankaralla vastuulla. Rivien välistä väläyteltiin myös Pariisin terrori-iskuja. Mielestäni on aiheellista kysyä, ketä tämä turvallisuuden nimissä tehtävä pelon lietsominen edes hyödyttää?

Katsojiin eniten vaikuttanutta uutta katsomostapoistumissääntöä noudatettiin Lahdessa jopa koomisuuteen asti menevällä tarkkuudella. Jokainen hiekkatielle pysähtynyt ihminen sai erittäin tuiman kehoituksen jatkaa matkaa. Myös vessoihin meno oli kuin komediasta. Kymmenisen metriä ennen bajamajoja viisi järjestysmiestä piti vahtia ja keräsivät jonoa, jotta vessaan ei pääse kuin yksi henkilö kerrallaan. Viimeksi olen joutunut kysymään lupaa vessaan menoon ala-asteella.

Huolestuttavin piirre FC Lahti – HIFK -ottelussa oli kuitenkin katsojien telkeäminen puukatsomoon. Palloliiton turvallisuusmääräysten mukaan ”Yleisön kulkureitit ja poistumistiet on pidettävä koko ottelutapahtuman ajan lukitsemattomina ja esteettöminä” (8.3.2). Nyt katsomoiden suuaukoille oli tuotu sinisiä aitoja tai naruja, joita kukaan ei ollut siirtämässä yleisön poistuessa tai tullessa katsomoon. Siis FC Lahden tulkinta Palloliiton säännöistä, joiden on ollut tarkoitus parantaa turvallisuutta, laskee turvallisuutta lähtöpisteen alle. Jos Kisapuistossa sattuisi vanhassa puukatsomossa onnettomuus, eivät ihmiset pääsisi esteettömästi katsomosta pois. Tämäkö oli Palloliiton tarkoitus?

Maanantaina järjestelyt aiheuttivat ympäri katsomoa varsin äänekästä nurinaa. Lahtelaisen jalkapalloyleisön pinna on varsin kireänä ja etenkin pitkän linjan jalkapalloihmisten suusta kuului uhkauksia jättää seuraavat pelit väliin. FC Lahti on todellakin puun ja kuoren välissä

Seurat ovat valittaneet Palloliiton uusista säännöistä myös virallista kautta. Nähtäväksi jää, kantaako valitus hedelmää. Nähtäväksi myös jää, sakotetaanko kyseisestä pykälästä, sillä sitä on rikottu jo Kuopiossa ja Rovaniemellä. Ja jos taas rangaistuksia ei anneta, miksi pykälä on edes olemassa?

Palloliiton toimintatavan kiteytti kyllä kauniisti FC Lahden Kannattajien laulama ”Alaja ja Panama” -laulu. Ei keskustelua, ei avoimuutta, vaan sanelua ja piilottelua. Kannattajat, pitäkää kiinni omista oikeuksistanne ympäri Suomen!

Veikkausliiga - parasta katsomosta!

Suuressa viisaudessaan Suomen Palloliitto sahaa jälleen oksaa, jolla se istuu. Uudet tulkinnat katsojien katsomosta poistumisesta herättävät kauden kynnyksellä useita kysymyksiä. Suurimpana kysymys siitä, onko tässä järkeä?

Suomen Palloliiton turvallisuusmääräyksiin oli talven aikana kaikessa hiljaisuudessaan ilmestynyt kohtaan 4.1.9 seuraava lisäys:

Katsojat eivät saa poistua katsomosta pelikentälle päin ottelutapahtuman aikana. Mikäli kulku katsomoon tapahtuu katsomon edestä, on katsojilla oikeus käyttää katsomon edessä olevaa kulkuväylää katsomoon saapuessaan ja poistuessaan stadionilta tai siirtyessään katsomosta yleisöpalvelualueelle. Kaikenlainen muu katsomosta pelikentälle päin poistuminen on häiritsevää käytöstä.

Asia nousi esiin Lapin Kansan nettiuutisesta (”Idioottimaisimpia asioita, mitä olla voi”) 30.3.2016. Samaisessa uutisessa SPL:n kilpailutoiminnon päällikkö Petteri Lindblom kertoo, että sääntö on ollut ennenkin voimassa ja että siihen on vain tehty turvallisuuden nimissä hieman täsmennyksiä. Uskoo ken tahtoo, sillä vielä viime vuonna kyseisessä pykälässä oli ainoastaan lause: Katsojien pääsy pelikentälle on estettävä ottelutapahtuman aikana.

Uutta pykälää voisi nimittää ”derby-pykäläksi”. Viime syksynä Palloliitto hävisi Urheilun Oikeusturvalautakunnan käsittelyssä (päätös nro 42/2015) HIFK:lle valituksen Helsingin paikallisottelun sakoista. Lautakunta katsoi HIFK:lle tuomitut sakot perusteettomiksi, sillä heidän kannattajansa olivat kyllä poistuneet katsomosta, mutta eivät pelikentälle sen turva-alueineen. Nyt säännöissä ollut ”aukko” on tukittu, mutta seuraukset voivat olla hirveitä.

Ensimmäisenä huolena mieleen derby-pykälästä nousee sen valvonta ja rajat. Saako siirtyessä katsomosta tehdä muuta, kuin siirtyä vai onko esimerkiksi pysähtyminen juttelemaan katsomon eteen häiritsevää käytöstä? Onko olemassa joku tietty sekunti - tai ihmismäärä, jolla poistumisesta saa sakot? Esimerkiksi jos kokonainen kannattajaryhmä ryntää katsomosta ulos maalia tuulettaen jatkaen matkaa välittömästi anniskelualueelle, ei kaiken järjen mukaan sakkoja olisi tulossa.

Valvonta ja sen tasapuolisuus pelottavat itseäni. Suomessa on vallalla käsittämätön katsojien jako muihin ja kannattajiin. Uuden pykälän myötä näiden kahden luokan katsojien välinen raja kasvaa, kun toisten tekemisiä ja menemisiä aletaan kyttäämään suurennuslasin kanssa, siinä missä toisen sääntörikkomukseen ei puututa. Toisaalta, jos tasa-arvo palaisi suomalaisiin katsomoihin, tietäisi se turvallisuushenkilöstön moninkertaistumista, sillä lähes jokaista katsojaa kohtaan pitäisi olla ”katsomostasaattaja”. Samalla uusi sääntö poistaisi ujot ”tolppanojailijat”, jotka ovat katsoneet vuosia nojaten ottelun ajan aitoihin tai pylväisiin. He ovat nyt sääntöjen rikkojia ja sakkojen hankkijoita.

Toiseksi mietityttää seurojen joutuminen epätasa-arvoiseen asemaan. Myös viime kaudella seurat olivat hyvin eriarvoisessa asemassa toisiinsa nähden, sillä joidenkin joukkueiden rikkeitä katseltiin sormien läpi (esimerkiksi HJK:n kannattajien kentän valtaus Kotkassa), kun taas toiset saivat samoista asioista sakkoja. Jos pykälää käytetään aktiivisesti ympäri Suomea, täytyy muistaa, että säännöt ovat voimassa myös alemmissa sarjoissa. Olisikin toivottavaa, että ne olisivat tällä kaudella selkeät, tasa-arvoiset ja johdonmukaiset, kuten myös rangaistukset. Pelkona on, että uutta ”derby-pykälää” hyödynnetäänkin vain derbyissä, jolloin tasa-arvo katoaa jälleen.

Kolmantena ja kenties vaarallisimpana asiana tässä tapauksessa on sen tiedotus. Kun kauden alku on enää tuntien päässä, asiaan herätään Lapin Kansassa. Liiton ja seurojen ohjeistukset antavat odottaa itseään. Lisäksi kolhun kokee myös Suomessa lapsenkengissä oleva SLO-järjestelmä. Kannattajien ja SPL:n välinen vuoropuhelu ei ole kantanut hedelmää, sillä sääntöä kiristettiin turvallisuuteen vedoten, vaikka viime syksyn derbyssä IFK:n kannattajien katsomosta poistuminen ei aiheuttanut turvallisuusuhkaa eikä edes pelin keskeyttämistä. Lisäksi on mietittävä seurojen SLO:ien tiedotuksen onnistumista, sillä vaikuttaa siltä, että ”derby-pykälä” yllätti jalkapallokannattajat ympäri Suomen.

Tullaanko Veikkausliigakausi 2016 muistamaan hitaasta dressman-kävelystä kohti anniskelualuetta sakkojen pelossa vai kenties erittäin ripeistä ryhmäliikkumisista? Vai tuleeko vuodesta 2016 sakkojen ennätysvuosi? Kaatuuko derby-pykälä omaan mahdottomuuteensa vai haudataanko se vähin äänin?

Veikkausliiga – parasta katsomossa!