keskiviikko 28. elokuuta 2019

Otteluennakko: Viipurin derby Lahdessa 31.8.2019


Eletään syksyä 1916. Euroopassa riehuu ensimmäinen maailmansota. Viipurissa, Suomen kansainvälisimmässä kaupungissa pelataan paikallisottelua. Joukkueet ovat pelanneet toisiaan vastaan Viipurin mestaruuskilpailuissa, mutta lokakuinen kohtaaminen on molempien seurojen ensimmäinen kohtaaminen Palloliiton kilpailuissa. Syksyllä 2019 joukkueet kohtaavat jälleen, Lahdessa.
Reipas perustettiin Wiipurissa 13.9.1891

Viipurista Lahteen kotiutunut Reipas nousi täksi kaudeksi Kakkoseen. Viirupaitojen kausi on ollut loistava. Reipas on sarjassa viidentenä ja taistelee tiukasti pääsystä neljän parhaan joukkoon, joka oikeuttaisi pääsyn karsintasarjaan. Reipas on pelannut 17 ottelua ja sarakkeessa on vasta neljä tappiota. FC Lahden lainojen lisäksi maalinteossa ovat onnistuneet Reippaan kultakalu, neljä osumaa iskenyt Teemu Toukonen ja Lahen kuumin vasuri Jussi Hauhia, jolla on kasassa kaksi häkkiä. Kahden maalin miehiä ovat myös Kasperi Heinonen ja Riku Heini.

Reippaan puolustuspää on ollut varsin tiivis. Viirupaidat ovat päästäneet vain 21 osumaa, joka on neljänneksi vähiten sarjassa. Tiiviin puolustuksen viimeisenä lukkona ovat toimineet maalivahdit Juha Tuomi ja Roope Järvinen. Myös FC Lahti -laina Joona Tiainen on hakenut minuutteja Kakkosesta. Reippaan suuri pelaaja Eetu Sassila pitää huolen joukkueen henkisestä puolesta, oli hän kentällä, penkillä tai kuuluttamossa.

Vierailija Sudet evakuoitiin Viipurista ensin Helsinkiin ja sieltä 1960-luvulla Kouvolaan. Myös Sudet nousi viime kauden päätteeksi Kakkoseen, mutta heidän kautensa ei ole ollut yhtä riemukulkua kuin Reippaan vastaava. Sudet on sarjassa viimeisenä ja tappio tietää varmasti sarjatason vaihtumista ensi kaudeksi. Sudet on voittanut vasta yhden ottelun, kun VJS kaatui Kouvolassa heinäkuussa.

Susien kokoonpanosta löytyy kokemusta Ville Iiskolan, Shane McFaulin ja Niko Nakarin muodossa. Nakari onkin tehnyt tällä kaudella viisi maalia, joka lähes puolet Susien 12 tällä kaudella viimeistelemästä maalista. Kouvolalaisten oma pää on vuotanut, sillä palloa on kaivettu Susien verkosta 46 kertaa.

Reipas kohtasi Sudet Kouvolassa kesäkuussa. Niko Nakari vei Sudet johtoon, mutta Irfan Sadik iski neljä ja Miska Verkko täydensi lahtelaisten illan iskemällä yhden. Näin ollen pisteet matkasivat Lahteen lukemin 5-1.

Ja miten tuossa lokakuisessa ottelussa vuonna 1916 sitten kävi? Wiipurin Bandy ja Jalkapallo eli Sudet siirtyi 2-0-johtoon Mikko Mäkisen ja Riku Poutiaisen maaleilla. Pekka Roiha iski Reippaalle kaksi maalia, mutta Sudet vei lopulta ottelun nimiinsä 5-2. Tuon ottelun jälkeen molemmat seurat ovat juhlineet mestaruutta, Sudet sotavuonna 1940 ja Reipas kolmesti, ensimmäisen kerran vuonna 1963 ja viimeksi 1970.

Kumpi juhlii tällä kertaa? Ottelupäivä on hyvä aloittaa kiertämällä Lahden Pikku-Viipuri. Samalla voi ihastella Jussi Mäntysen Hirvi-veistosta, jonka alkuperäinen valos seisoo yhä Viipurin Torkkelinpuistossa. Lahden valos paljastettiin 1955, kun karjalalaiset siirtolaiset ja evakot halusivat muistaa 50-vuotiasta Lahden kaupunkia.

Lahden Reipas – Sudet 31.8.2019 kello 17.00 Kisapuistossa!


perjantai 23. elokuuta 2019

Otteluraportti: Nopsa - FC Kuusysi 1-4


Nastolasta nopealla tahdilla idylliseen Kisapuistoon siirretty Lahden paikallisottelu Nopsan ja FC Kuusysin välillä päättyi Kyykän 4-1-voittoon. Kyykän maaleista vastasivat Burhan Sadik ja Miika Tiainen, joka osui kahdesti. Yksi Kuusysin maaleista merkattiin Nopsan omaksi maaliksi. Nopsan ainokaisen iski puolestaan Eetu Keinänen.

Kyykkä otti heti ottelun alussa luulot pois ja iski nopeaan tahtiin kaksi maalia. Ensin hyvän ottelun pelannut Edonis Haziri syötti pistopallon Nopsan linjan taa ja Miika Tiainen pääsi iskemään avausmaalin noin kahden minuutin pelin jälkeen. Ennen kymmenen minuutin täyttymistä Kuusysi juhli toista maaliaan. Elias Oijusluoma antoi kierteisen kulmapotkun maalille ja Nopsa-toppari Vesa Artoma puski pallon ohi hölmistyneen Joonas Heinosen.

Maalien jälkeen ottelu tasoittui, mutta Kyykkä loi silti paremmat paikat. Burhan Sadik ampui Heinosen sormien kautta tolppaan. Semen Kirillov puolestaan kääntyi ja ampui boksin sisältä suoraan Heinosen paidan logoon. Kyykän maalilla Joonas Meronen jäi ilman torjuntoja sateisessa Kisapuiston iltavalaistuksessa. Tauolle lähdettiin Kyykän 2-0-johdossa.

Nopsa piristyi toisella jaksolla. Viiden minuutin pelin jälkeen nastolalaisten Anssi Juurinen ampui vain niukasti ohi Merosen vartioiman maalin. Myös Janne Niukkasella oli oiva paikka kaventaa peliä, mutta hänen puskunsa meni senttejä ohi maalin. Kyykän paras paikka tuli Burhan Sadikille, joka pääsi vapaasti puskemaan Joona Tuppurin keskitykseen. Sadikin pusku kuitenkin tuli suoraan maalivahti Joonas Heinosen syliin.

Ottelu sai dramaattisen käänteen 20 minuuttia ennen loppua. Kyykän maalivahti Joonas Meronen antoi maalipotkun nopeasti liikkuvaan palloon. Avustava erotuomari huomasi tämän ja nosti lippunsa ylös. Nopsan Seppo Wright rikkoi keskialueella Kyykän pelaajaa samaan aikaan vihellyksen kanssa. Keskusteltuaan avustavien erotuomarien kanssa ottelun erotuomari Paul Kirsch nosti Wrightille toisen varoituksen ja punaisen kortin ulosajon merkiksi.

Nopsa pyristeli vielä hetken, mutta vartti ennen loppua nähtiin illan komein osuma. Elias Oijusluoma antoi kulmapotkun ja Burhan Sadik tälläsi suoraan ilmasta pallon Nopsan maalin yläkulmaan. Kyykän 4-0-maali puolestaan oli kaunis nopea vastahyökkäys. Sadik ja Joona Tuppuri sahasivat taidokkaasti yhdellä kosketuksella Nopsan puolustuksen rikki ja Miika Tiainen pääsi sijoittamaan illan toisen osumansa yksin jääneen Joonas Heinosen taa.

Nopsa osui vihdoin lisäajalla. Tero Kinnunen keskitti oikealta laidalta ja Kyykkä-vahti Joonas Meronen pudotti pallon. Ensimmäisenä irtopallossa oli Eetu Keinänen, joka iski laihaksi jääneen kavennusosuman. Kyykkä nappasi kaupungin kolmosseuran tittelin itselleen ja arvokkaat kolme pistettä syksyn putoamiskamppailua ajatellen.

lauantai 17. elokuuta 2019

Otteluraportti: Lahden Reipas - Jippo 0-1


Lahden Reippaan pitkä tappioton putki tuli päätökseen Kisapuistossa, kun Joensuun Jippo nitisti pisteet matkaansa Kakkosen A-lohkon kamppailussa lukemin 1-0. Ottelun ainokaisen iski Jipon Aleksi Nissinen. Voitolla Jippo jatkaa taistelua noususta Ykköseen.

Ottelun alku oli vauhdikas ja molemmissa päissä nähtiin huippupaikat. Jipon Miika Vainikainen sai kuin varkain pallon Reippaan maalin edustalla. Reipas-vahti Juha Tuomi makasi tilanteessa jo maassa, mutta pystyi torjumaan Vainikaisen molemmat yritykset ihmeen kaupalla. Toisessa päässä Jussi Hauhia pääsi täräyttämään vastapalloon noin 30 metristä, mutta painava laukaus meni niukasti yli joensuulaisten maalin. Myös Tomi Kult kokeili kertaalleen keskikentältä nostoa maaliin Jippo-vahti Jirko Sorsan ollessa kaukana maalistaan, mutta FC Lahti -lainan vasemman jalan laukaus leijasi hieman ohi maalin.

Jippo oli kentällä selvästi aktiivisempi osapuoli ja Reipas joutui vain purkamaan palloa omalta alueeltaan. Joensuulaisten työ palkittiin hieman ennen taukoa. Jippo käänsi keskialueelta nopeasti hyökkäyksen. Lopulta Miro Turusen lähettämä pallo pomppi onnekkaasti koko pelaajapakan lävitse takatolpalle hiipineelle Aleksi Nissiselle, joka ampui lähietäisyydeltä lukemiksi 0-1. Samoissa lukemissa siirryttiin tauolle.

Toisella jaksolla Jippo vetäytyi, mutta Reipas puski päätään seinään. Juha Tuomelle Reippaan maalissa ei juuri torjuntoja kertynyt. Vasta ottelun viimeisellä kympillä Reipas sai luotua todellista painetta Jipon maalille. Paras paikka syntyi Roope Suonion pitkästä rajaheitosta, jossa ensimmäisinä olivat Jussi Hauhia ja Markus Hietala. Jipon Antti Åke siivosi kuitenkin pallon maaliviivalta. Jippo kesti Reippaan loppurynnistyksen ja näin ollen pisteet lähtivät kohti Joensuuta. Viirupaidat puolestaan pääsivät keskittymään Sikajuhliin, jotka yleisömäärän perusteella olivat pienoinen menestys. Tunnelma ottelun jälkeen oli tappiosta huolimatta varsin iloluontoinen.

Yksi symppaamani seura Suomessa on vuosia ollut Jippo, koska asuin Joensuussa liki seitsemän vuotta. Oli hienoa nähdä kauniissa kesäillassa maajoukkuemies Timo Tahvanainen ja vanha sotaratsu Antti Åke. Reippaan paidassa pelanneet FC Lahti -lainat Tomi Kult ja Lassi Forss jäivät hieman pimentoon ottelussa.

Seuraavana Reippaalla on edessä kaksi klassikko-ottelua. Ensin Reipas matkaa Mikkeliin MP:n 90-vuotisjuhliin ja sen jälkeen Kisapuistoon saapuu ”Viipurin derbyyn” Kouvolan Sudet. Reipas on sarjassa viidentenä hyvissä tarkkailuasemissa, Jippo puolestaan haastaa mikkeliläisiä sarjakakkosena.

Otteluraportti: FC Kuusysi - FC Kontu 2-3


FC Kontu haki pisteet perjantai-illan jännitysnäytelmästä Lahden Kisapuistosta FC Kuusysin vieraana. Ottelun loppulukemiksi merkattiin historiankirjoihin 2-3. Kotijoukkue Kuusysin maaleista vastasivat Burhan Sadik ja Fred Gabadji Kameni Baoudoin. Kontulalaisten maaleista vastasivat Markus Tukiainen ja KontUn seuralegenda Joni Häppölä, joka osui kahdesti.

Ennakkosuosikkina otteluun lähtenyt KontU oli alussa vaikeuksissa Kyykän kanssa ja valkopaidat onnistuivatkin siirtymään johtoon. Tomi Metznerin keskitys putosi suoraan Burhan Sadikin rintaan. Sadik pudotti pallon itselleen ja viimeisteli Kyykän 1-0-johtoon, kun ottelua oli takana vain alle vartti.

KontU ei saanut maalin jälkeen peliään toimimaan ja Kyykällä olikin muutama maukas paikka lisätä johtoaan. Lähimmäs pääsi Tomi Metzner, joka ampui niukasti yli Burhan Sadikin esityöstä. Puolen tunnin jälkeen vierailija alkoi osoittaa heräämisen merkkejä.

Ottelua oli takana 32 minuuttia, kun helsinkiläisvierailijat lopulta onnistuivat varsin helponnäköisesti. Joni Häppölä syötti boksin kulmalta viereen Markus Tukiaiselle. Tukiainen pääsi ampumaan vapaasti ja pallo upposi komeasti suoraan Kyykän maalin yläkulmaan. Vain reilu minuutti myöhemmin palloa kaivettiin jälleen Kyykän verkosta kun Häppölä purjehti läpi Kyykän puolustuksen ja sijoitti KontUn 2-1 johtoon.

Vierailija näytti menevän menojaan, mutta Kyykkä iski tyhjästä ensimmäisen jakson loppuun. Mallikkaan ottelun pelannut Aaro Leutola laittoi oivan pistopallon Fred Gabadji Kameni Baoudoinille, joka ampui kaatuessaan pallon onnekkaasti takakulmaan yli KontU-vahti Anton Kosken. Tauolle siirryttiin yllättäen tasatilanteessa.

Ottelun toinen jakso oli vierailijoiden. KontU kykeni luomaan maalipaikkoja, mutta johto-osumaa helsinkiläiset eivät saaneet. Karim Jmaali ja Zamyad Bashouki osuivat molemmat kertaalleen yläputkeen. Kaksikko oli myös luomassa vierailijoille muutamaa muuta maukasta paikkaa, mutta Kyykkä kesti.

Noin 20 minuuttia ennen loppua Markus Tukiainen haastoi boksissa ja ottelun erotuomari Rainer Pekkinen näki rikkeen. Pallo vietiin varsin helpontuntuisesti pilkulle, eikä Häppölä erehtynyt. Joonas Meronen oli hyvin mukana, mutta KontU siirtyi 3-2-johtoon. Loppuottelu oli helsinkiläisten ja kontulalaisilla oli paikkoja lisäosumiin. Lähimmäs pääsi Jami Häppölä, jonka yrityksen maaliviivalta siivosi Kyykän kapteeni Julius Huusko. Lisäosumia ei nähty ja näin ollen pisteet matkasivat Helsinkiin.

Ottelun loputtua kontulalaiskannattajat yrittivät jokaisen lahtelaisen unelmaa: Kisapuiston pääkatsomon polttamista. Soihdut ja bängerit paukkuivat kauniissa syysillassa. KontU jatkaa yhä taistelua noususta Kakkoseen, vaikka ero sarjajohtaja PK Keski-Uusimaahan on yhä kuusi pistettä. Kyykkä puolestaan on keskikastissa, mutta putoamisviiva on yhä vain neljän pisteen päässä.

perjantai 2. elokuuta 2019

Otteluraportti: FC Kuusysi - Valtti 0-0


Maalivahdit nousivat pääosaan FC Kuusysin ja Puotinkylän Valtin kohtaamisessa Uudenmaan ja Helsingin Kolmosen kolmoslohkon kohtaamisessa Lahden idyllisessä Kisapuistossa. Ottelu päättyi lukuisista maalipaikoista huolimatta maalittomaan tasatulokseen.

Ottelun alku oli sarjatason ja -taulukon mukaista. Joukkueet olivat ennen ottelua peräkkäin sarjataulukossa ja tasaiset väännöt leimasivat peliä. Myös kevään kohtaaminen oli tasainen, vaikka Kuusysi vei sen nimiinsä lukemin 2-0.

Ensi minuuteilla vierailija oli sählätä pallon omaan maaliinsa, mutta maalivahti Roberto Miranda sai pelastettua tilanteen. Myös toisessa päässä Kyykkä-vahti Joonas Meronen joutui venymään sekä Emmanuel Igboerin ja Danyar Hosseinin yritysten tielle.

Pelissä oli pitkään seesteinen vaihe, mutta puolen tunnin kohdilla molempien peli aukesi ja paikkoja nähtiin molemmissa päissä. Ensin Kuusysin puolustus tarjoili paineen alla Igboerin nokikkain Merosen kanssa, mutta Meronen venyi haamutorjuntaan. Hetkeä myöhemmin toisessa päässä Elias Oijusluoma ja Tomi Mezner pääsivät kokeilemaan Jere Juurisen keskityksestä ja paluupallosta. Miranda kuitenkin sai kuin saikin venytettyä kätensä molempien yrityksen eteen. Seuranneesta kulmasta Kyykkä osui vielä yläputkeen. Vahvasti vääntäneelle Igboerille aukesi vielä jakson lopussa läpiajo, mutta Meronen torjui ja tauolle siirryttiin maalittomassa tilanteessa.

Toisella jaksolla molemmat joukkueet löivät hieman liinojaan kiinni, eikä maalipaikkoja enää nähty samaan tahtiin. Ottelun hallinta siirtyi Kyykälle toisen jakson loppua kohden ja vähälukuinen yleisö uskoi jo, että Kyykkä tulee hoitamaan ottelun nimiinsä. Etenkin Juurinen ja kärjessä raatanut Burhan Sadik olivat hyvällä pelipäällä.

Noin 20 minuuttia ennen loppua kolisuteltiin jälleen maalipuita. Valtti-vahti Miranda heitti pallon suoraan Tino Villgrenille, joka tykitti 35 metristä vastapalloon. Pallo osui riman alalaitaan ja kimposi siitä maaliviivalle. Hetkeä myöhemmin Kuusysin Fred Gabadji Kameni Baoudoin osui vielä maalinedusruuhkasta poikkipuuhun.

Vaikka Valtin jalka alkoi painaa, sai helsinkiläiset luotua vielä yhden paikan aivan ottelun lisäajan lopussa. Vaarattoman näköinen keskitys leijasi yllättäen Lamin Saballyn päähän. Valtti-hyökkääjä sai napakan puskun kohti alakulmaa, mutta Joonas Meronen oli päättänyt pelata nollapelin ja sai sormenpäitä väliin.

Näin ollen Lahdessa nähtiin tapahtumarikas, mutta maaliton ottelu. Kyykkä sai hyökättyä oikealta laidalta varsin mallikkaasti, mutta muu hyökkäyspeli oli köyhää. Valtti sai paikkansa usein väkivahvan Emmanuel Igboerin voitettua kaksinkamppailuita. Joukkueet jatkavat sarjataulukossa perättäisillä sijoilla Kyykän ollessa kuudes ja Valtin seitsemäs. Molemmat joukkueet alkavat varmistaa jo sarjapaikkaansa, mutta Kyykällä riittää vielä painetta, jos valkopaidat mielivät olla Lahden kolmosseura, sillä Nopsa hengittää Kyykän niskassa.

lauantai 13. heinäkuuta 2019

Otteluraportti: Lahden Reipas - VJS 1-0


Lahden Reipas kaatoi Vantaan Jalkapalloseuran Miesten Kakkosessa Kisapuistossa lukemin 1-0. Ottelun ainoan maalin teki aivan pelin lopussa Reippaan Janne Hahl. Myös itse Jari Litmanen oli seuraamassa kasvattajaseuransa otteita.

Ottelun alku oli hienokseltaan Reippaan hallintaa. FC Lahdesta lainalla ollut Tim Martinen aiheutti vantaalaisille jatkuvasti harmaita hiuksia, mutta todelliset maalipaikat jäivät vähiin. Ainoastaan Jussi Hauhian tulinen kaukovapaapotku ja Teemu Toukosen Riku Heinille tiputtama vetopaikka sykähdyttivät kotiyleisöä. Toisessa päässä Reippaan maalilla torjunut Roope Järvinen sai olla varsin rauhassa. Toppari Eetu Sassila katkaisi Liridon Islamin läpiajon kokemuksellaan. Näin ollen tauolle siirryttiin maalittomassa tasatilanteessa.

Toisella jaksolla Reipas sortui tuhlailemaan paikkoja urakalla. Teemu Toukosella oli paikka heti jakson alussa, kun VJS-vahti Jalmari Karvinen tiputti pallon Toukosen jalkaan. Vantaalaistoppari Ahmed Said Ahmed siivosi pallon kuitenkin maaliviivalta. Myös hyvän ottelun pelanneella Kasperi Heinosella oli maukas vetopaikka, mutta laukaus karkasi maalin yli.

Aivan ottelun lopussa VJS lisäsi painetta, mutta Reipas loi vastaiskuilla paremmat paikat. Ensin Onuray Kösen pallo pomppi onnekkaasti takatolpalle Toukoselle, mutta Reippaan onnentalismaani painoi pallon karkeasti yli ja ohi tyhjän maalin. Juuri ajan täyttyessä Toukonen puolestaan oli itse käynnistämässä vastaiskua. Hän pelasi taidokkaasti pallon VJS:n toppareiden väliin kirmanneelle Janne Hahlille, joka nappasi pallon haltuunsa rinnallaan. Hahl sijoitti pallon tarkasti vantaalaisten maalin alakulmaan ja Reipas nappasi näin ollen arvokkaat kolme pistettä. Voitto nostaa Reippaan 18 pisteeseen, joka tarkoittaa A-lohkossa viidettä sijaa. Sarjajohtaja MP on kahdeksan pistettä edellä.

FC Lahden nuorukaisista kentällä nähtiin Lassi Forss ja Tim Martinen. Forss pelasi 55 minuuttia, mutta ei täysin päässyt pelin sisään missään vaiheessa. Martinen kellotti puolestaan 71 minuuttia ja oli ensimmäisellä jaksolla kentän näkyvin pelaaja. Hän haastoi ja ohitti rohkeasti VJS-puolustusta ja hankki lukuisia vapaapotkuja. Lisäksi hän laittoi muutaman vaarallisen keskityksen maalin edustalle.

keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Otteluraportti: Lahden Reipas - Klubi 04 1-1


Lahden Reipas kohtasi keskiviikkona Miesten Kakkosessa Klubi 04:n Kisapuistossa. Värikäs ottelu päättyi lopulta 1-1-pistejakoon. Reippaan maalin iski FC Lahti -laina Tomi Kult. Klubin maalista vastasi Julius Tauriainen.

Ottelu alkoi vauhdikkaasti. Vierailija otti heti alussa ohjat ja Juha Tuomi joutui venymään näyttävään tuplatorjuntaan nollaten Samuel Tammivuoren ja lahtelaiskasvatti Olli Tynkkysen. Vartin pelin jälkeen Reipas sai punnerrettua paikan, kun Roope Suonio laittoi lähes 60-metrisen ristipallon suoraan Tomi Kultin jalkaan. Kult sai jalan vapaaksi, mutta tulinen veto nousi hieman yli Klubin maalin.

Juha Tuomi joutui vähän väliä venymään maalillaan. Jakson loppupuolella hän nollasi Otto Ollikaisen, joka pääsi puskemaan vapaasti kulmapotkusta Reippaan maalin alakulmaan. Myös Tynkkynen pääsi kertaalleen kokeilemaan entisen seurakaverinsa päivän kuntoa tuloksetta.

Reipas iski juuri ennen taukoa. Hyvän ottelun pelannut Kasperi Heinonen ampui tolppaan ja Tomi Kult oli ensimmäisenä pallossa. Kult voitti Klubi-puolustajan kaksinkamppailussa ja sai punnerrettua pallon ohi Tuomas Pöyhösen ja viirupaidat pääsivät tauolle 1-0-johdossa.

Toinen jakso oli Reippaan osalta pitkälti selviytymistaistelua. Heti jakson alussa Julius Tauriainen ampui lähietäisyydeltä, mutta topparipari Eetu Sassila – Markus Hietala onnistui blokkaamaan vedon. Sassilalle kertyi ottelussa puolen kymmentä blokkausta. Vartti ennen loppua Reippaalla oli mahdollisuus katkaista helsinkiläisten selkäranka Roope Suonion pelattua vetopaikan Kasperi Heinoselle. Heinosen veto kuitenkin meni niukasti ohi. Hetkeä myöhemmin toisessa päässä Olli Tynkkynen oli tasoittaa ottelun, mutta Tynkkysen veto painui lähemmäs Ranta-Kartanon perustuksia kuin Reippaan maalia.

Klubi onnistui lopulta viisi minuuttia ennen täyttä aikaa pitkän painostuksen jälkeen. Johannes Yli-Kokko keskitti ja Julius Tauriainen pudotti pallon maalin edustalla itselleen suoraan vetopaikkaan. Tauriainen antoi lapikkaan puhua ja iski Klubin tasoihin ylähirren kautta. Klubi haki maalin jälkeen vielä raivolla voittomaalia, mutta Reipas oli lopulta lähempänä osumaa, kun Roni Rinne löysi Jussi Hauhian pään rangaistusalueelta. Hauhia jatkoi pallon takatolpalle Teemu Toukoselle, mutta Reippaan talismanin ruuti oli tällä kertaa hieman kosteaa. Näin ollen pisteet tasattiin Lahdessa lukemin 1-1.

FC Lahden hyökkääjä Tomi Kult pelasi 78 minuuttia. Kult pelasi hyvän ottelun tehden Reippaan maalin. Lisäksi nuorukainen voitti kaksinkamppailuja ja katkoi muutaman Klubin avauksen erinomaisesti. Hän kirjautti maalin lisäksi itselleen myös varoituksen.