Onko järkee vai ei?

Sivusin hieman viime syksynä suomalaisia käsiohjelmia, kun laitoin oman kokoelmani listan esiin. Tässä kirjoituksessa on tarkoitus hieman pureutua siihen, mikä mielestäni on käsiohjelman funktio, tulevaisuus ja millainen on hyvä käsiohjelma.

Arvostettu jalkapallotoimittaja Christopher Harris oli vuonna 2008 huolissaan käsiohjelmien tulevaisuudesta, sillä hänen mielestään käsiohjelma vanhenee sillä sekunnilla, kun se painetaan. Internet tarjoaa paljon tuoreempaa tietoa reaaliajassa ja helpolla saavutettavuudella. Aivan samaa ongelmaa pähkäilevät myös sanomalehdet. Lisäksi etenkin Suomessa, painokulut ovat saavutettavaan hyötyyn (joka pitäisi siis olla yleisön palveleminen) nähden varsin suuret. Esimerkiksi HJK:n markkinointijohtaja Sari Mikkonen-Mannila twiittasi huhtikuussa (24.4.), että HJK on ottanut askeleen kohti digitalisointia ja luopunut paperisista käsiohjelmista.

Vuosituhannen vaihteessa lajin emämaassa Englannissa alkoi buumi käsiohjelmien keräilyyn. Esimerkiksi The Guardian teki useamman artikkelin sekä keräilijöistä että itse käsiohjelmista. Samalla käsiohjelmista tuli bisnes. Harvinaisia ja haluttuja käsiohjelmia myydään jopa useiden tuhansien puntien summilla. Samoilla markkinoilla liikkuu myös suomalaisia käsiohjelmia, mutta niiden hinnat eivät ole kohonneet juuri 20 puntaa korkeammalle. Erityisesti keräilijöitä kiinnostaa suomalaiset Europelijoukkueet. Itselleni on tullut myös kyselyitä keräilijöiden foorumeilla suomalaispelaajien debyyttiotteluiden (ja ensimmäisten maalien) käsiohjelmista.

Suomalaiset käsiohjelmat eivät kuitenkaan tule todennäköisesti nousemaan kansainvälisten keräilijöiden ykköskeräilykohteeksi kielemme takia ja Suomessa keräilijät voidaan laskea lähes sormin (joskin pientä buumia olen myös Suomessa havainnut). Kannattaako seurojen siis käyttää vähäisiä voimavarojaan käsiohjelmiin?

Sain talvella mielenkiintoisen mahdollisuuden, kun istuimme FC Lahden toimitusjohtajan Tomi Honkasen kanssa FC Lahden toimistolla. Honkanen naulasi, että FC Lahden entinen käsiohjelma on surkea, käsiohjelmaa pitää kehittää. Se sai minut jo silloin pohtimaan, mikä käsiohjelman merkitys ja tarkoitus on. Ja mitä haluaisin itse siitä lukea.

Aivan täysin vapaita käsiä en saanut kuin IF Elfsborg -ottelun käsiohjelmaan. Mielestäni hyvässä käsiohjelmassa oleva tieto on ajatonta. Lisäksi pitää ottaa huomioon erilaiset katsojaryhmät. Vanhoille ihmisille yleensä riittää pelkkä nimilista numeroineen, mutta miten palvella heitä paremmin? Nuoret eivät yleensä jaksa lukea pitkiä kirjoituksia, joten mitä heille? Kannattajat puolestaan tuntevat seuransa kuin omat taskunsa, miten luoda käsiohjelmasta heitä kiinnostava? Satunnaiskatsoja ja vierasjoukkueen kannattaja hakevat käsiohjelmilta myös erilaisia asioita.

Ensimmäisenä lähtisin rakentamaan käsiohjelmaa seuran historian kautta. Muutama lyhyt knoppi historiaa kyseisestä päivämäärästä, pelaajista ja joukkueista. Vastaavasti pidempi juttu mahdollisista legendoista tai kuumista pelaajista. Lisäisin vielä seuraennätykset (tai pelaajien henkilökohtaiset), jotka ovat lähellä rikkoutua kyseisessä pelissä tai rikkoutuivat edellisessä ottelussa. Sopiva sekoitus nopeaa ja hidasta lukemista, tylsää tilastoa ja ihmisläheisyyttä.

Toiseksi nostaisin esiin koko seurayhteisön. Pitkän linjan talkoolaisen, junioripelaajan tai samalla paikalla 50 vuotta istuneen vaarin haastattelu tuo sukupolvet lähemmäs sekä toisiaan, että seuraansa.

Vanhempia ihmisiä ja niitä, jotka eivät seuraa joukkueita sosiaalisessa mediassa palvelee puolestaan otteluennakot ja valmentajien haastattelut, jotka tosin ovat joko ympäripyöreitä tai vanhentuneita. Seuran edustajan (oli se sitten pelaaja, valmentaja tai toimistorotta) tervehdys illan otteluun kuuluu myös mielestäni hyvään käsiohjelmaan.

Visuaalinen puoli on myös hyvä ottaa huomioon. Mainosten ja kuvien asettelu voi olla pahimmassa tapauksessa luotaan työntäviä. Etenkin nuoret ovat tottuneet kuvien maailmaan (Instagram ja muut kuvapalvelut), joten kuvia valitessa pitäisi hieman miettiä, mitä kuvalla haluaa viestittää. Mielenkiintoiset kuvat saavat myös ihmisen jäämään pidemmäksi ajaksi itse juttuun.

Yksi monesti unohdettu asia on ollut seuran omien tuotteiden mainostus. Erilaiset kaulaliinat, paidat pipot pitäisi saada näytille, jotta katsoja voi tehdä ostopäätöksensä jo omalla paikallaan. Tietysti tuotteen ja painojäljen tulisi olla laadukasta.

Lisäksi sisältöä voi kehittää mielikuvituksen rajoissa. Olen nähnyt käsiohjelmissa niin ristikoita, väritystehtäviä lapsille, yleisökilpailuja kuin jatkokertomuksia. Vain taivas on seurajohtajien rajana.

Valitettavasti Suomessa se taivas on hyvin matalalla, johtuen tekijöiden puutteesta. Esimerkkinä käyttämäni IF Elfsborg -ottelun käsiohjelma sisälsi 12 sivua raakatekstiä. Etenkin historiaosuuden tekemiseen kului lähes kaksi työpäivää. Lisäksi tilastojen tekeminen verotti muusta ajasta noin kymmenisen tuntia. Vaikka loppujen lopuksi 12 sivusta karsittiin vielä jonkun verran valmiista tuotteesta, olimme tyytyväisiä lopputulokseen. Kaikilla seuroilla ei kuitenkaan ole vapaaehtoisia tai palkattua henkilökuntaa, jolla olisi aikaa uhrattavaksi.

Onko käsiohjelma siis tarpeellinen? Lahdessa käsiohjelma siirtyi maksulliseksi, mutta samalla kyseinen ohjelma sisältää arvan ja sen tuotto menee juniorityöhön. Ostavatko ihmiset siis arvan vai käsiohjelman?

Omasta mielestäni käsiohjelma on edelleen tarpeellinen, vaikka älypuhelinten aikana kaikki ottelua seuratessa tarvittava tieto on klikkauksen takana. Itse ainakin pidän siitä, että tarkastan vastustajan kärjen nimen numeron perusteella juuri käsiohjelmasta. Tai vastaavasti tuomarin nimen. Lisäksi sarjataulukkoon vilkuilu on mukavampaa itselleni juuri paperisesta julkaisusta. Mielipiteitä on monia, mutta itse liputan paperisen käsiohjelman puolesta, vaikka tuoreempaa tietoa olisi tarjolla.

Maailmalla käsiohjelmien tulevaisuus näyttää paremmalta kuin Suomessa. Vaikka painosmäärät ovat tippuneet, on käsiohjelmasta tullut keräily- ja muistoesine. Suomessa moni joukkue ei uhraa tai sillä ei ole resursseja uhrattavaksi paperiseen lehtiseen. Siksi pelkään suomalaisen käsiohjelman puolesta ja sitä, että seurat uhraavat vähäiset resurssinsa digitaaliseen versioon, eli menevät siitä mistä aita on matalin. Toisaalta, jos käsiohjelma olisi edes lähellekään samaa tasoa kuin Vaasassa VPS:lla, en pelkäisi hetkeäkään. Samalla vastaus kysymykseen, millainen on hyvä käsiohjelma – VPS:n Match Magazine (löytyy myös netistä VPS:n kotisivuilta).

(Oma käsiohjelma kokoelmani löytyy blogitekstistä otsikolla Himohamstraaja?)