Vuosi 2019 pakettiin!

Taas on tullut aika laittaa yksi jalkapallovuosi pakettiin. Laitetaan heti alkuun numerot: 80 nähtyä ottelua paikan päällä, 302 kirjoitettua juttua. Otteluita tuli hieman enemmän kuin viime vuonna, tekstejä puolestaan muutama vähemmän. Käsiohjelmia kertyi taas mukavasti ja talven pimeyteen on varattuna vielä kaksi nippua arkistoitavaa (Käsiohjelmakauden arvostelut voit lukea tästä). Uusia stadioneita tuli kaksi, Kokkolan keskuskenttä ja Mikkelin Urheilupuisto.

Kisapuistossa vietettyjä tunteja kertyi jälleen.

Otteluista mieleen jäivät muun muassa TUL-cupin ottelut, joissa oli mahdollisuus nähdä Rafaelin paukuttelevan maaleja vanhaan tahtiin, Pekka Lagerblomin jäähyväiset ja Rafaelin jäähyväiset Päämajakaupungin derbyssä. Junnuotteluista mieleen jäivät B-junnujen ottelut Lahden herruudesta, jossa ei säästelty tippaakaan. Alasarjoista puolestaan nostaisin Kuusysin ja Nopsan välisen kamppailun, jossa Nopsa hallitsi ottelua 80 minuuttia ja johti, kunnes nastolalaiset väsyivät ja Kyykkä purjehti hetkessä voittoon.

Henkilöistä jäi mieleen etenkin komean uransa päättänyt Mikko Hauhia ja hänen viimeinen haastattelunsa. Tunnelma oli lämmin, mutta samalla haikea. Liki kymmenen vuotta olen aloittanut kauteni haastattelemalla Hauhiaa, mutta nyt on aika uudelle.

Veikkausliiga pelattiin jälleen uudella sarjajärjestelmällä. Vaikka työtahti oli kevyempi, en kuulu järjestelmän faneihin. Loppukauden pelit ylä- ja alasarjoineen ja pudotuspeleineen eivät sytyttäneet. Toisaalta sarjajärjestelmää ei pitäisi tuomita yhden kauden perusteella, mutta olen valmis vaihtamaan kaksinkertaiseen sarjaan välittömästi. Kaksinkertainen sarja mahdollistaisi ymmärrettävissä olevan otteluohjelman, jossa jokaisen pelin merkitys on yhtä suuri ja jokaiselle joukkueelle tulee yhtä monta ottelua. Lisäksi kausi päättyy tiettynä päivänä, eikä omia menemisiä tarvitse arpoa. Kuulostaa konservatiiviselta, mutta jos se on toiminut toista sataa vuotta, miksi vaihtaa?

Mikkelin derby

Suomen Cupin uudistukset olivat kosmeettisia. Olen useaan kertaan kirjoittanut Cupin ongelmista, eikä nykyinen ”alempien sarjojen huomioiminen” ollut kuin heikko yritys kiillottaa omaa kilpeä. Nykyinen Cup on suunnattu vain ja ainoastaan liigajoukkueille, eikä se suunta ole oikea.

Kuopiossa juhlittiin mestaruutta ja se oli hienoa nähdä, kuinka KuPS sai liikkeelle koko kaupungin ja sudeettisavolaiset. Yhteisöllisyyttä parhaimmillaan. Onnea Kuopio!

Suomi puolestaan eteni miesten EM-kisoihin. A-maajoukkue ei kiinnosta edelleenkään, mutta kisahuuma antaa aiheita uusiin blogikirjotuksiin etenkin kannattajuudesta ja kannatuskulttuurista. Uskon, että maajoukkueen huuma ei juurikaan näy kotimaisessa liigassa, sillä sitouttamistyö on pitkäjänteistä ja tehdään ruohonjuuritasolla. Buumit ovat kaivoon kannettua vettä.

Mutta oli kuluneessa jalkapallovuodessa hyvääkin. Lahden Reipas palasi liiton sarjoihin ja hätyytteli kärkisijoja. Kortteliliiga täytti pyöreitä vuosia ja liikutti tänäkin vuonna itseni lisäksi satoja ja satoja lahtelaisia jalkapallon parissa. Vaikka Raittiusseura Kiveriön Pullo jäi maalierolla mitalipeleistä, voi kautta pitää onnistuneena. Itselläni jäi maalitili avaamatta, mutta syöttöpisteitä napsui mukavasti. Lahtelaisseurat säilyttivät paikkansa Kakkosessa ja Kolmosessa, joten ensi kesäksikin riittää tekemistä. Lisäksi lahtelainen Jasse Tuominen iski uransa ensimmäisen maajoukkuemaalin ratkaisuottelussa.

Jasse Tuominen FC Lahden käsiohjelmassa 2003

On ollut hienoa viettää taas vuosi kentän laidalla, milloin kirjoittaen, milloin vain katsellen ja keskustellen. Jalkapallo on siitä hieno laji, että ei ikinä tiedä, kenen kanssa päätyy juttelemaan, koska laji yhdistää ympäri maailmaa. Nähdään taas tulevana vuonna, nyt luon koneelle kansion 2020!

Jalkapallon hienous yhdessä kuvassa