Sivusin hieman viime syksynä
suomalaisia käsiohjelmia, kun laitoin oman kokoelmani listan esiin.
Tässä kirjoituksessa on tarkoitus hieman pureutua siihen, mikä
mielestäni on käsiohjelman funktio, tulevaisuus ja millainen on
hyvä käsiohjelma.
Arvostettu jalkapallotoimittaja
Christopher Harris oli vuonna 2008 huolissaan käsiohjelmien
tulevaisuudesta, sillä hänen mielestään käsiohjelma vanhenee
sillä sekunnilla, kun se painetaan. Internet tarjoaa paljon
tuoreempaa tietoa reaaliajassa ja helpolla saavutettavuudella. Aivan
samaa ongelmaa pähkäilevät myös sanomalehdet. Lisäksi etenkin
Suomessa, painokulut ovat saavutettavaan hyötyyn (joka pitäisi siis
olla yleisön palveleminen) nähden varsin suuret. Esimerkiksi HJK:n
markkinointijohtaja Sari Mikkonen-Mannila twiittasi huhtikuussa
(24.4.), että HJK on ottanut askeleen kohti digitalisointia ja
luopunut paperisista käsiohjelmista.
Vuosituhannen vaihteessa lajin
emämaassa Englannissa alkoi buumi käsiohjelmien keräilyyn.
Esimerkiksi The Guardian teki useamman artikkelin sekä keräilijöistä
että itse käsiohjelmista. Samalla käsiohjelmista tuli bisnes.
Harvinaisia ja haluttuja käsiohjelmia myydään jopa useiden
tuhansien puntien summilla. Samoilla markkinoilla liikkuu myös
suomalaisia käsiohjelmia, mutta niiden hinnat eivät ole kohonneet
juuri 20 puntaa korkeammalle. Erityisesti keräilijöitä kiinnostaa
suomalaiset Europelijoukkueet. Itselleni on tullut myös kyselyitä
keräilijöiden foorumeilla suomalaispelaajien debyyttiotteluiden (ja
ensimmäisten maalien) käsiohjelmista.
Suomalaiset käsiohjelmat eivät
kuitenkaan tule todennäköisesti nousemaan kansainvälisten
keräilijöiden ykköskeräilykohteeksi kielemme takia ja Suomessa
keräilijät voidaan laskea lähes sormin (joskin pientä buumia olen
myös Suomessa havainnut). Kannattaako seurojen siis käyttää
vähäisiä voimavarojaan käsiohjelmiin?
Sain talvella mielenkiintoisen
mahdollisuuden, kun istuimme FC Lahden toimitusjohtajan Tomi Honkasen
kanssa FC Lahden toimistolla. Honkanen naulasi, että FC Lahden
entinen käsiohjelma on surkea, käsiohjelmaa pitää kehittää. Se
sai minut jo silloin pohtimaan, mikä käsiohjelman merkitys ja
tarkoitus on. Ja mitä haluaisin itse siitä lukea.
Aivan täysin vapaita käsiä en saanut
kuin IF Elfsborg -ottelun käsiohjelmaan. Mielestäni hyvässä
käsiohjelmassa oleva tieto on ajatonta. Lisäksi pitää ottaa
huomioon erilaiset katsojaryhmät. Vanhoille ihmisille yleensä
riittää pelkkä nimilista numeroineen, mutta miten palvella heitä
paremmin? Nuoret eivät yleensä jaksa lukea pitkiä kirjoituksia,
joten mitä heille? Kannattajat puolestaan tuntevat seuransa kuin
omat taskunsa, miten luoda käsiohjelmasta heitä kiinnostava?
Satunnaiskatsoja ja vierasjoukkueen kannattaja hakevat käsiohjelmilta
myös erilaisia asioita.
Ensimmäisenä lähtisin rakentamaan
käsiohjelmaa seuran historian kautta. Muutama lyhyt knoppi historiaa
kyseisestä päivämäärästä, pelaajista ja joukkueista.
Vastaavasti pidempi juttu mahdollisista legendoista tai kuumista
pelaajista. Lisäisin vielä seuraennätykset (tai pelaajien
henkilökohtaiset), jotka ovat lähellä rikkoutua kyseisessä
pelissä tai rikkoutuivat edellisessä ottelussa. Sopiva sekoitus
nopeaa ja hidasta lukemista, tylsää tilastoa ja ihmisläheisyyttä.
Toiseksi nostaisin esiin koko
seurayhteisön. Pitkän linjan talkoolaisen, junioripelaajan tai
samalla paikalla 50 vuotta istuneen vaarin haastattelu tuo sukupolvet
lähemmäs sekä toisiaan, että seuraansa.
Vanhempia ihmisiä ja niitä, jotka
eivät seuraa joukkueita sosiaalisessa mediassa palvelee puolestaan
otteluennakot ja valmentajien haastattelut, jotka tosin ovat joko
ympäripyöreitä tai vanhentuneita. Seuran edustajan (oli se sitten
pelaaja, valmentaja tai toimistorotta) tervehdys illan otteluun
kuuluu myös mielestäni hyvään käsiohjelmaan.
Visuaalinen puoli on myös hyvä ottaa
huomioon. Mainosten ja kuvien asettelu voi olla pahimmassa
tapauksessa luotaan työntäviä. Etenkin nuoret ovat tottuneet
kuvien maailmaan (Instagram ja muut kuvapalvelut), joten kuvia
valitessa pitäisi hieman miettiä, mitä kuvalla haluaa viestittää.
Mielenkiintoiset kuvat saavat myös ihmisen jäämään pidemmäksi
ajaksi itse juttuun.
Yksi monesti unohdettu asia on ollut
seuran omien tuotteiden mainostus. Erilaiset kaulaliinat, paidat
pipot pitäisi saada näytille, jotta katsoja voi tehdä
ostopäätöksensä jo omalla paikallaan. Tietysti tuotteen ja
painojäljen tulisi olla laadukasta.
Lisäksi sisältöä voi kehittää
mielikuvituksen rajoissa. Olen nähnyt käsiohjelmissa niin
ristikoita, väritystehtäviä lapsille, yleisökilpailuja kuin
jatkokertomuksia. Vain taivas on seurajohtajien rajana.
Valitettavasti Suomessa se taivas on
hyvin matalalla, johtuen tekijöiden puutteesta. Esimerkkinä
käyttämäni IF Elfsborg -ottelun käsiohjelma sisälsi 12 sivua
raakatekstiä. Etenkin historiaosuuden tekemiseen kului lähes kaksi
työpäivää. Lisäksi tilastojen tekeminen verotti muusta ajasta
noin kymmenisen tuntia. Vaikka loppujen lopuksi 12 sivusta karsittiin
vielä jonkun verran valmiista tuotteesta, olimme tyytyväisiä
lopputulokseen. Kaikilla seuroilla ei kuitenkaan ole vapaaehtoisia
tai palkattua henkilökuntaa, jolla olisi aikaa uhrattavaksi.
Onko käsiohjelma siis tarpeellinen?
Lahdessa käsiohjelma siirtyi maksulliseksi, mutta samalla kyseinen
ohjelma sisältää arvan ja sen tuotto menee juniorityöhön.
Ostavatko ihmiset siis arvan vai käsiohjelman?
Omasta mielestäni käsiohjelma on
edelleen tarpeellinen, vaikka älypuhelinten aikana kaikki ottelua
seuratessa tarvittava tieto on klikkauksen takana. Itse ainakin pidän
siitä, että tarkastan vastustajan kärjen nimen numeron perusteella
juuri käsiohjelmasta. Tai vastaavasti tuomarin nimen. Lisäksi
sarjataulukkoon vilkuilu on mukavampaa itselleni juuri paperisesta
julkaisusta. Mielipiteitä on monia, mutta itse liputan paperisen
käsiohjelman puolesta, vaikka tuoreempaa tietoa olisi tarjolla.
Maailmalla käsiohjelmien tulevaisuus
näyttää paremmalta kuin Suomessa. Vaikka painosmäärät ovat
tippuneet, on käsiohjelmasta tullut keräily- ja muistoesine.
Suomessa moni joukkue ei uhraa tai sillä ei ole resursseja
uhrattavaksi paperiseen lehtiseen. Siksi pelkään suomalaisen
käsiohjelman puolesta ja sitä, että seurat uhraavat vähäiset
resurssinsa digitaaliseen versioon, eli menevät siitä mistä aita
on matalin. Toisaalta, jos käsiohjelma olisi edes lähellekään
samaa tasoa kuin Vaasassa VPS:lla, en pelkäisi hetkeäkään.
Samalla vastaus kysymykseen, millainen on hyvä käsiohjelma –
VPS:n Match Magazine (löytyy myös netistä VPS:n kotisivuilta).
(Oma käsiohjelma kokoelmani löytyy blogitekstistä otsikolla Himohamstraaja?)
