Taas on aika laittaa yksi jalkapallovuosi pakettiin. Vuosi sisälsi paljon kiintopisteitä kansallisesti kuin henkilökohtaisestikin. Tämä oli ensimmäinen vuosi Lahden Reippaan mukana ja samalla työstin perinteikkään seuran 130-vuotishistoriikkia, joka on muutamaa sivua vaille valmis. Otteluita paikan päällä kertyi lopulta 75, lukuun ei ole laskettu junioripelejä, jotka kestivät alle 90 minuuttia. Kävin kolmella uudella stadionilla, jonka lisäksi vierailin ensimmäisen kerran Olympiastadionilla sitten 1990-luvun. Maaleja otteluissa syntyi 243 ja jalkapallojuttuja kirjoitin vuoden aikana 427.
 |
| Kyseinen huivi taisi tänä vuonna täyttää 20 vuotta |
Koronarajoituksista huolimatta pääsin korkkaamaan kauden tammikuussa Lahden Reippaan ja Järvenpään Palloseuran välisellä harjoitusottelulla. JäPS:n Hedi Khayat iski vuoden ensimmäisen maalin Mukkulan kuplassa. Ottelu käynnisti Reippaan 130-vuotisjuhlakauden ja kentällä viiletti useita toisen ja kolmannen polven Reipas-pelureita. Oli myös hienoa nähdä Tommi Kautosen paluu valmennustöihin. Kautosen tunteella tulevat huudot ja nauru tuovat ottelutapahtumaan usein mukavan lisämausteen.
Kevään edetessä korona-aalto pyyhkäisi Suomen yli ja otteluita peruttiin lyhyellä varoajalla. Ulkokausi korkattiin tänä vuonna 13.3. Reipas – PeKa -ottelussa. Ennen kyseistä ottelua pääsin vaihtamaan muutaman sanan Oskari Kekkosen kanssa, joka myöhemmin tänä vuonna debytoi Filippiinien maajoukkueessa.
Loppukeväästä FC Lahti teki brändiuudistuksen. Yleisö ei välttämättä kiljunut riemusta välittömästi. Brändiuudistus aiheutti itselleni useita unettomia öitä.
Veikkausliiga alkoi noin kuukauden myöhässä, mutta alkoi kuitenkin. Ensimmäiset ottelut pelattiin ilman yleisöä, mutta oli hienoa nähdä, kuinka eri joukkueiden kannattajat kerääntyivät aitojen taakse pusikoihin nähdääkseen vilauksen suosikkipelaajistaan.
Kesällä maailmalla pelattiin myös EM-kisoja. Suomen avausottelun päivänä istuin ASM:n ja BSM:n sarja-avaukset Kisapuistossa. BSM:n ottelussa henki voitti materian ja ottelua puhtaaksi kirjoittaessani elämä voitti Kööpenhaminassa kuoleman. Jalkapallo on ihmeellinen asia. Olimme palauttaneet kisalippumme, koska itselläni ei ollut taloudellisia edellytyksiä pitää viikkojen taukoa jalkapallosta.
Karma kuitenkin iski. Kisapuistossa näin vielä B-junioreiden pelin, mutta samana illalla tuli tieto altistumisesta ja vetäydyin ensin omaehtoiseen karanteeniin ja menin elämäni ensimmäiseen koronatestiin. Positiivinen tuloshan sieltä napsahti ja jäljet johtivat lopulta Pietarin kävijöihin. Eristystä ja oireita kesti 19 päivää, jona aikana missasin varmasti 12 ottelua, esimerkiksi Jasin Assehnounin viimeisen ottelun ennen siirtoa. Vielä elokuussa olo oli voimaton ja matseihin meneminen, niistä kirjoittaminen tai edes nauttiminen oli työn ja tuskan takana.
Elokuun puolenvälin jälkeen vierailin uudistetulla Olympiastadionilla Kuopion Palloseuran kotiottelussa. Samalla rahalla olisi varmasti saanut parempaakin. Seuraavalla viikolla sain kokonaan uuden stadionin, Pukinmäestä. Istuin ottelussa Jari Litmasen, Reippaan toiminnanjohtaja Olii Tynkkysen ja FC Lahden päävalmentaja Ilir Zenelin ympäröimänä. Ympärilläni oli suunnaton määrä intohimoa jalkapalloa kohtaan ja ehkä myös hieman tietoutta. Kuun lopussa tutustuin ensimmäistä kertaa Ouluun ja Raattiin. Samalla reissulla puhelimeni veti viimeisen henkäyksen, joten sain lopulta ottelun jälkeen vapaapäivän kaikesta jalkapallosta. Seuraava vapaapäivä tulikin vasta marraskuussa.
Vuoteen mahtui kaksi poikamaaottelua. Mikkelissä Suomi kohtasi nuorimmassa ikäluokassa Islannin ja kentällä debytoi neljä lahtelaista. Lahen Poikien kasvatti Colin Ndabawedje iski ottelussa myös maalin. Toinen näkemäni maaottelu oli alle 21-vuotiaiden Suomi – Viro -ottelu. Lahtelaisia ei kokoonpanossa ollut, mutta marraskuisen Kotkan merituuli teki reissusta ikimuistoisen.
Loppukausi meni lahtelaisjoukkueilta läpsyttelyksi ja panosta otteluissa ei ollut. Kari Arkivuo lopetti komean uransa ja oli hienoa päästä tekemään siihen otteluun käsiohjelmaa. Reipas juhli 130-vuotista taivaltaan Kisapuistossa ja Lyseolla ja oli hienoa tavata vanhoja suomalaisia futislegendoja. Juhlaottelussa kentällä Reippaan kapteenina toimi kolmannen polven Reipas-legenda Kasperi Heinonen, jonka isää ja isoisää pääsin haastattelemaan syksyllä. Myös Kautosten jalkapallosuvun pelureita oli läsnä kolmessa polvessa.
Syksyn peleistä jäivät mieleen lähinnä nuoret yksilöt. Ylimenokauden läpsyttelyissä useampi FC Lahti -juniori sai edustusjoukkuedebyyttinsä. Samuel Pasanen ja Nikke Oksanen pärjäsivät miesten seassa jo nyt. FC Kuusysissä miesten otteluita jo pelannut Ahmed Aethe voi myös olla tulevaisuuden nimi. Kun Miska Verkko iski joulukuun 18. päivänä FC Reippaan A-junioreiden verkkoon kauden viimeisen maalin, oli jalkapallo-ottelut vuoden 2021 osalta nähty.
Mitä vuodesta sitten jäi käteen? Lahdessa keskusteltiin paljon kuluneen vuoden aikana niin kannattajakulttuurista kuin FC Lahden brändiuudistuksesta. Seura hylkäsi monelle kannattajalle rakkaat osat itsestään. Jo ennestään tulehtuneet välit kannattajien ja seuran välillä saivat uusia iskuja pitkin kesää. Lopulta FC Lahti sulki kannattajakatsomon 25-vuotisjuhlaotteluun ja välirikko oli todellinen, mutta tuskin lopullinen. Aihe herättänee vielä tulevallakin kaudella keskustelua, joten en ota kantaa juupas-eipäs-väittelyyn tällä haavaa.
Suomi pelasi ensimmäistä kertaa miesten EM-kisoissa. Koska itselläni ei juurikaan ole sidettä maajoukkueeseen, ei kisat juurikaan säväyttäneet. En muista, katsoinko edes kaikkia Suomen pelejä, sillä avausottelua en ainakaan katsonut alusta. Pelillisesti kisat tuntuivat jollain tapaa jopa väsyneiltä. Tänäkään vuonna en nähnyt elämäni ensimmäistä A-maaottelua.
Käsiohjelmien suhteen kausi oli farssi. Paperisia kappaleita taisi päätyä tältä kaudelta arkistoon vain reilu 20. Alkukauden tyhjille katsomoille vedetyt ottelut saivat seuroja yhä enemmän ja enemmän siirtymään sähköisiin käsiohjelmiin, tai jopa luopumaan niistä kokonaan. Kehityssuunta on huolestuttava.
Tulevalle vuodelle ei kannata tehdä ennustuksia. Tänä vuonna oli tarkoitus kiertää lähialueiden alasarjoja. Lopulta näin ainoastaan kaksi peliä Vitosta, molemmat Lahdessa. Lahtelainen alasarjapalloilu käynee tulevalla kaudella entistä ohuemmaksi, sillä Nopsa luopui sarjapaikastaan, eikä FC Kuusysin miesten joukkueen tulevaisuuskaan näyttänyt syksyllä kovin kirkkaalta.
Tulevana vuonna on kuitenkin myös aihetta juhlaan. Lahden Reipas täyttää nimenä 60 vuotta. Liigacup palaa ohjelmistoon heti tammikuussa ja Suomen Cupin muutos oli askel oikeaan suuntaan. Uusi vuosi tuonee jälleen jotain uutta, mutta varmasti jostain joutuu myös luopumaan. Sadan nähdyn ottelun tavoitetta ei tässä ajassa uskalla asettaa, mutta jos taas pyrkisin näkemään mahdollisimman monta erilaista ottelua, uutta kenttää, uusia pelaajia ja uusia joukkueita ja kirjoittamaan niistä edes muutaman sanan, olisin tyytyväinen, kenties jopa onnellinen.
Hyvää jalkapallovuotta 2022!
