Lentokenttiä, ravintoloita ja itsemurhia? Ketä Kisapuistossa kävi?

Kun Lahden Kisapuistossa erotuomari Karel van der Meer vihelsi pilliinsä 15. heinäkuuta 1952 kello 19:00, alkoi Helsingin olympialaisten jalkapalloturnaus. Samaan aikaan tosin aloitettiin myös muilla paikkakunnilla. Itse kisat avattiin muutamaa päivää myöhemmin. Viikon aikana Lahdessa nähtiin kolme ottelua, kuusi joukkuetta ja tuomareineen ja valmentajineen noin 80 jalkapallolähettilästä.

Olympialiikkeen amatöörisäännöt vaikuttivat 1952 siihen, että länsimaiden jalkapalloammattilaiset eivät voineet osallistua kisoihin. Mutta mitä näille amatööreille tapahtui Lahden jälkeen? Pyrin esittelemään jokaisesta ottelusta mielenkiintoisia pelaajia ja heidän tarinansa.

Tuo 15. päivän ottelu oli karsintakierrosta ja siinä vastakkain asettui Puola ja Ranska. Kisapuistoon oli saapunut 3752 katsojaa. Kentällä nähtiin myös suomalaisväriä, sillä toisena avustavana erotuomarina, eli silloisena linjamiehenä toimi Johan Alho. Puolaa valmensi Michal Matyas, joka teki komean valmennusuran kisojen jälkeen sosialistisessa Puolassa, mutta menehtyi varsin nuorena vuonna 1975.

Puolen tunnin ottelun jälkeen Ranska siirtyi 1-0 -johtoon Michel Leblondin maalilla. Nuori vasenjalkainen Leblond pelasi turnauksessa hyökkääjänä, mutta turnauksen jälkeen hän tuli tunnetuksi keskikenttämiehenä. Hän pelasi ammattilaisena Stade de Reimsissä ja voitti neljästi Ranskan mestaruuden. Leblond sai myös kunnian toimia Euroopan Cupin ensimmäisen finaalin ensimmäisenä maalintekijänä 1956, mutta Leblondin työpanos ei riittänyt aivan voittoon, vaan mestaruutta juhli Real Madrid Alfredo di Stéfanon johdolla. Myös vuoden 1960 finaalissa Leblond uurasti täydet minuutit, mutta jälleen Real Madrid ja di Stéfano vetivät pidemmän korren. Michel Lebond menehtyi 17. joulukuuta 2009 77 vuoden iässä.

Puola kuitenkin iski heti perään, kun Kazimierz Trampisz tasoitti ottelun. Heti toisen jakson alkuun Puola siirtyi 2-1 -johtoon Jerzy Krasówkan maalilla ja näihin lukemiin päädyttiin 90 minuutin jälkeen. Puolan joukkueessa pelasi 35-vuotias Ewald Cebula, joka lopetti pelaajauransa Helsingin olympialaisiin. Hän kuitenkin jatkoi jalkapallon parissa, sillä hänestä tuli menestynyt valmentaja. Hän voitti muun muassa neljä Puolan mestaruutta ja häntä pidettiin yhtenä aikansa huippuvalmentajista Puolassa. Cebula menehtyi 1. helmikuuta 2004.

Kyseisessä ottelussa ilman peliaikaa jäivät herrat Pawel Sobek ja Mustapha Zitouni. Sobek oli puolalainen ja Zitouni Ranskan algerialainen. Sobek onnistui muuttamaan Australiaan 1965 pelattuaan kisojen jälkeen kotikaupungissaan Bytomissa kyseiseen vuoteen asti. Australiassa hän osallistui paikallisen jalkapallon kehittämiseen, mutta myös pelaajana tuli menestystä. Sobek pääsi läntisen Australian Hall of Fameen 2002. Sobekin tavoin Mustapha Zitounista tuli maailman kansalainen. Hän hylkäsi juuri alkaneen ammattilaisuransa 1958 ja liittyi Algerian itsenäisyyttä ajaneen Front de Libération Nationalen hyväksi pelanneeseen epäviralliseen Algerian maajoukkueeseen. Joukkue kierteli ympäri maailmaa ja Zitounista tuli nopeasti yksi joukkueen keulakuvista. Algerian itsenäistyttyä Zitouni toimi hetken RC Kouban pelaaja-valmentajana. Jalkapallouran jälkeen Zitouni palasi Ranskaan ja työskenteli toimistotehtävissä Nizzassa. Hän menehtyi 5.1.2014, mutta Algeriassa hänet muistetaan pitkään yhtenä itsenäisyystaistelun kasvoista.

Seuraava ottelu Kisapuistossa käytiin heti seuraavana päivänä. Luxemburgin ja Iso-Britannian välinen ottelu oli myös osa karsintakierrosta. Ottelu oli varsin tasainen, sillä 90 minuutin jälkeen tilanne oli tasan 1-1. Seuraavat 30 minuuttia puolestaan tarjosivat 3656 katsojalle ilotulitusta ja 120 minuutin jälkeen Luxenburg voitti 5-3. Ottelun ehdoton tähti oli kolme maalia iskenyt Luxenburgin Joseph Roller. Muut joukkueen maalit merkattiin Julien Galesille ja Leon Letsch. Iso-Britannian maaleista vastasivat George Robb, William Slater ja James Lewis.

George Robb kirjoitti kisojen jälkeisenä vuonna ammattilaissopimuksen Tottenham Hotspurin kanssa, mutta jatkoi toimimistaan opettajana aina vuoteen 1986. Tottenhamissa hän pelasi 200 ottelua, kunnes lopetti vuonna 1958. Robb menehtyi joulupäivänä 2011. James Lewis puolestaan ei koskaan kirjoittanut ammattilaissopimusta, vaan pelasi olympialaisten jälkeen Chelsean riveissä 90 ottelua. Pelaamisen ohella hän toimi myyntipäällikkönä. Lewisiä pidetään yhtenä aikakautensa parhaimpana amatööripelaajana. Lewis kuoli 21. marraskuuta 2011. William Slater menestyi loistavasti sekä jalkapallokentillä että sen ulkopuolella. Slater voitti kolme mestaruutta ja FA Cupin. Kentän ulkopuolella hän oli liikuntajohtajana ensin Birminghamin ja myöhemmin Liverpoolin yliopistossa. Brittiläisen imperiumin ritarikunnan jäseneksi, OBE, hänet nimettiin vuonna 1982 ja CBE seurasi vuonna 1998.

Luxemburgin hyökkäyksessä puolestaan hääräsi mies nimeltä Victor Nurenberg, yksi pienen suurherttuakunnan kaikkien aikojen pelaajista. Nurenberg syttyi loistoonsa heti olympialaisten jälkeen Ranskassa, jossa hän voitti kolme mestaruutta, kaksi Ranskan Cup -mestaruutta ja paukutti 114 maalia. Uransa jälkeen hän työskenteli ravintola-alalla, kunnes perusti oman menestysravintolansa. Nurenberg menehtyi 22. huhtikuuta 2010.

Luxemburgin valmentajan itävaltalaisen Adolf Patekin tähti syttyi myös kisojen jälkeen. Patek pääsi valmentamaan Saksaan, jossa hän voitti kahdesti DFB-Pokalin. Seurat, jotka saivat nauttia Patekin palveluista Saksassa olivat Karlsruher SC, Eintracht Frankfurt ja Bayern München. Patek kuoli 1982.

Viimeinen Kisapuiston ottelu oli jo varsinaista olympiaturnausta. Se käytiin Turkin ja Alankomaiden Antillien välillä 21. heinäkuuta. Ottelu houkutteli Kisapuistoon 3696 katsojaa. Turkki jatkoi toiselle kierrokselle 2-1 -voitollaan. Turkin maaleista vastasivat Muzaffer Tokac ja Tekin Bilge. Alankomaiden Antillien maalin iski Juan Briezen. Briezenin maali on myös alankomaidenantillilaisten ainoaksi jäänyt maali olympiatasolla.

Turkin puolustuslinjassa luutineesta Basri Dirimlilistä tuli Fenerbahçen pitkäaikainen apuvalmentaja, joka toimi seurassa vielä 1980-luvulla. Dirimlili kuoli vuonna 1997. Dirimlilin lisäksi Rıdvan Bolatlı ja Mustafa Ertan olivat mukana sekä Helsingissä että kahden vuoden kuluttua MM-kisoissa.

Alankomaiden Antillien maalivahti Ergilio Hato sai olympialaisten jälkeen tarjouksia aikansa suurseuroilta ympäri Eurooppaa. Yhtä monta kertaa Hato kieltäytyi kuin tarjouksia tuli. Hän halusi ilmailualalle, perusti perheen ja pelasi pienessä kasvattajaseurassaan koko komean uransa. Ergilio Haton mukaan on nimetty niin Willemstadin stadion kuin kansainvälinen lentokenttäkin. Hato menehtyi joulukuussa 2003.

Lahden otteluiden erotuomarit menestyivät myöhemmällä urallaan. Italialainen Vincenzo Orlandini toimi rajamiehenä vuoden 1954 MM-finaalissa. Hän oli yksi 1950-luvun huippuerotuomareista. Orlandini kuitenkin menehtyi nuorena 1961. Tanskalainen Karl Jørgensen tuomitsi huippuvuosinaan myös joitakin Suomen maajoukkueen pelejä. Avausottelun tuominnut hollantilainen Karel van der Meer menehtyi 1978.

Suomalaiset rajamiehet Orjo Pättiniemi ja Johan Alho saivat arvokasta kokemusta kansainvälisistä otteluista. Johan Alho kärsi hieman urallaan siitä, että oli osallistunut työläisolympialaisiin 1930-luvulla. Molemmat osallistuivat kuitenkin erotuomaritoiminnan kehittämiseen Suomessa.

Suurin osa Kisapuistossa käyneistä ihmisistä sai elämälleen onnellisen jatkon. Yksi Lahdessa käynyt pelaaja, puolalainen Władysław Gędłek, jota pidettiin aikoinaan erittäin lahjakkaana jalkapalloilijana, teki itsemurhan alle kaksi vuotta olympialaisista.

Tarinoita Kisapuistoon liittyy yhtä monta kuin Kisapuistossa on ollut kävijöitä. Tämä oli pieni pintaraapaisu oman aikansa tähdistä, ja heidän sen jälkeisestä elämästään. Moni sankareista on jo poissa, mutta joka päivä tuo kenttä antaa jonkun olla vähintään pienen hetken pelin sankari.