sunnuntai 19. maaliskuuta 2023

Otteluraportti: Union Plaani/17 - JaPS/M35 0-10




Jalkarannan Palloseuran ikämiehet etenivät Suomen Cupissa toiselle kierrokselle heinolalaisen Union Plaanin kakkosjoukkueen kustannuksella. Mukkulan kuplaan hyvin yleisöä kerännyt ottelu päättyi lahtelaisten 10—0-voittoon. Juha Iikkanen ja Jukka Hirvonen osuivat kahdesti. Maalitilastoon itsensä merkkauttivat myös Drilon Shala, Konsta Hietanen, Eetu Sassila, Olli Riikonen, Tero Kinnunen ja Seppo Wright.

 

Ottelu ratkesi jo ensimmäisen viiden minuutin aikana. Toppari Jussi Hauhian tarkka avaus noin 90 sekunnin pelin jälkeen löysi Juha Iikkasen, joka sijoitti ottelun avausmaalin. JaPS osui myös seuraavasta hyökkäyksestä. Iikkanen keskitti ja Union Plaanin maalilla torjunut Aleksi Lahtonen nyrkkeili pallon suoraan Jukka Hirvoselle. Takavuosien liigatoppari suti pallon maaliin ja tuplasi johdon. Minuutti edellisestä ja liigalegendat kurittivat jälleen pohjoista naapuriaan. Kari Arkivuo keskitti ja Drilon Shala puski 3—0-johdon lahtelaisille.

 

JaPS iski ensimmäisellä jaksolla tasaisen tappavaan tahtiin ja seuraavien osumien arkkitehtinä toimi Eetu Sassila. Ensin Sassila laittoi Marseillen karusellin lahtelaisversion pystyyn ja pyöri asteita lukeman, josta Tony Hawk olisi kateellinen. Sassila pelasi pyörähdystensä jälkeen pienen etuviistoon Hirvoselle, joka sai ensimmäisenä kaksi maalia täyteen. Pari minuuttia myöhemmin Sassilan pystysyöttö löysi Iikkasen, joka sijoitti tolpan kautta toisen maalinsa.

 

Sassilan ilta olisi ollut täydellinen, jos hetkeä myöhemmin ammuttu kierteinen kaukolaukaus olisi uponnut. Lahtonen kuitenkin venyi pallon kulmaksi. Seuraava kaukolaukaus tuotti kuitenkin tulosta, mutta sen ampui Jussi Hauhia. Lahtonen torjui 30 metristä lähteneen vedon eteensä ja Olli Riikonen laittoi karat sisään.

 

Jakson lopussa JaPS iski vielä kahdesti. Shala keskitti ja Konsta Hietanen sai puskea pallon rauhassa maaliin. Eetu Sassila sai myös maalitilinsä auki, kun hän kurotti Riikosen esityöstä JaPS:n 8—0-taukojohtoon.

 

Toisella jaksolla JaPS nosti jalan kaasulta ja liikutteli palloa näyttävästi. Toisen jakson taistelupariksi muodostui Drilon Shala ja Aleksi Lahtonen. Lahtonen nappasi kerta toisensa jälkeen Shalan laukauksia kiinni, välillä maalipuiden avustamana. Shala pääsi kokeilemaan myös kertaalleen pilkulta, mutta 36 liigamaalia urallaan iskeneen laiturin rangaistuspotku karkasi yli maalin. Olli Riikonen puolestaan kokeili kahdesti saksipotkua, mutta molemmat yritykset menivät niukasti yli maalin.

 

Viimeisellä kymmenminuuttisella JaPS sinetöi pelin. Ensin Tero Kinnusen tarkka laukaus rangaistusalueen rajalta upposi alakulmaan ja hetkeä myöhemmin Seppo Wright viimeisteli illan viimeisen osuman Shalan esityöstä. Union Plaani sai lisäajalla pientä painetta Henri Silfstenin vapaapotkusta, mutta ottelun aikana muutaman pääpallon Hauhialta voittanut Miika Schorodeus ei saanut tällä kertaa iskettyä heinolalaisille lohdutusta. Näin ollen JaPS jatkaa seuraavalle kierrokselle Union Plaanin ykkösjoukkuetta vastaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti