sunnuntai 19. maaliskuuta 2023

Otteluraportti: Union Plaani/17 - JaPS/M35 0-10




Jalkarannan Palloseuran ikämiehet etenivät Suomen Cupissa toiselle kierrokselle heinolalaisen Union Plaanin kakkosjoukkueen kustannuksella. Mukkulan kuplaan hyvin yleisöä kerännyt ottelu päättyi lahtelaisten 10—0-voittoon. Juha Iikkanen ja Jukka Hirvonen osuivat kahdesti. Maalitilastoon itsensä merkkauttivat myös Drilon Shala, Konsta Hietanen, Eetu Sassila, Olli Riikonen, Tero Kinnunen ja Seppo Wright.

 

Ottelu ratkesi jo ensimmäisen viiden minuutin aikana. Toppari Jussi Hauhian tarkka avaus noin 90 sekunnin pelin jälkeen löysi Juha Iikkasen, joka sijoitti ottelun avausmaalin. JaPS osui myös seuraavasta hyökkäyksestä. Iikkanen keskitti ja Union Plaanin maalilla torjunut Aleksi Lahtonen nyrkkeili pallon suoraan Jukka Hirvoselle. Takavuosien liigatoppari suti pallon maaliin ja tuplasi johdon. Minuutti edellisestä ja liigalegendat kurittivat jälleen pohjoista naapuriaan. Kari Arkivuo keskitti ja Drilon Shala puski 3—0-johdon lahtelaisille.

 

JaPS iski ensimmäisellä jaksolla tasaisen tappavaan tahtiin ja seuraavien osumien arkkitehtinä toimi Eetu Sassila. Ensin Sassila laittoi Marseillen karusellin lahtelaisversion pystyyn ja pyöri asteita lukeman, josta Tony Hawk olisi kateellinen. Sassila pelasi pyörähdystensä jälkeen pienen etuviistoon Hirvoselle, joka sai ensimmäisenä kaksi maalia täyteen. Pari minuuttia myöhemmin Sassilan pystysyöttö löysi Iikkasen, joka sijoitti tolpan kautta toisen maalinsa.

 

Sassilan ilta olisi ollut täydellinen, jos hetkeä myöhemmin ammuttu kierteinen kaukolaukaus olisi uponnut. Lahtonen kuitenkin venyi pallon kulmaksi. Seuraava kaukolaukaus tuotti kuitenkin tulosta, mutta sen ampui Jussi Hauhia. Lahtonen torjui 30 metristä lähteneen vedon eteensä ja Olli Riikonen laittoi karat sisään.

 

Jakson lopussa JaPS iski vielä kahdesti. Shala keskitti ja Konsta Hietanen sai puskea pallon rauhassa maaliin. Eetu Sassila sai myös maalitilinsä auki, kun hän kurotti Riikosen esityöstä JaPS:n 8—0-taukojohtoon.

 

Toisella jaksolla JaPS nosti jalan kaasulta ja liikutteli palloa näyttävästi. Toisen jakson taistelupariksi muodostui Drilon Shala ja Aleksi Lahtonen. Lahtonen nappasi kerta toisensa jälkeen Shalan laukauksia kiinni, välillä maalipuiden avustamana. Shala pääsi kokeilemaan myös kertaalleen pilkulta, mutta 36 liigamaalia urallaan iskeneen laiturin rangaistuspotku karkasi yli maalin. Olli Riikonen puolestaan kokeili kahdesti saksipotkua, mutta molemmat yritykset menivät niukasti yli maalin.

 

Viimeisellä kymmenminuuttisella JaPS sinetöi pelin. Ensin Tero Kinnusen tarkka laukaus rangaistusalueen rajalta upposi alakulmaan ja hetkeä myöhemmin Seppo Wright viimeisteli illan viimeisen osuman Shalan esityöstä. Union Plaani sai lisäajalla pientä painetta Henri Silfstenin vapaapotkusta, mutta ottelun aikana muutaman pääpallon Hauhialta voittanut Miika Schorodeus ei saanut tällä kertaa iskettyä heinolalaisille lohdutusta. Näin ollen JaPS jatkaa seuraavalle kierrokselle Union Plaanin ykkösjoukkuetta vastaan.

sunnuntai 5. maaliskuuta 2023

Otteluraportti: FC Villisiat - FC Kuusysi 0-7

 

Ylivoima ei auttanut FC Villisikoja jatkoon.

Suomen vanhimman puukirkon, Elimäen kirkon pihasta on Mukkulan kuplaan 69 kilometriä. Sen matkan joutui Suomen Cupin kotiotteluunsa taittamaan FC Villisiat, joka kohtasi sunnuntaina takavuosien menestysseuran ja kaksinkertaisen Cup-mestarin FC Kuusysin. Kutosessa pelaava Villisiat ei kyennyt haastamaan Kuusysiä, vaan Kyykkä eteni Cupissa toiselle kierrokselle lukemin 7—0. Lahtelaisten maaleista vastasivat hattutempun iskenyt Abdullah Qasim, kahdesti osunut Driton Shala, Aki Kemppi ja Matvey Sukhotin.

 

FC Kuusysi aloitti ottelun vahvasti ja FC Villisikojen maalivahti Topi Martikainen joutui heti töihin. Villisiat joutui puolustamaan koko ottelun syvältä ja nimellinen kotijoukkue viljeli pitkiä purkupalloja. Viidennellä peliminuutilla yksi purkupallo oli onnistua, kun Roope Pulkki ehti palloon. Kyykkä-vahti Roman Loodus veti hyökkääjän jalat alta ja katseli punaista korttia.

 

Villisiat ei kuitenkaan onnistunut hyödyntämään ylivoimaansa, vaan Nelosessa pelaava Kyykkä säilytti hallintansa alivoimasta huolimatta. Kuusysi onnistui jo yhdeksännellä minuutilla, kun Miro Sundholm lähetti pystypallon ja Driton Shala tökkäsi ottelun avausmaalin. Muutama minuutti myöhemmin Kyykkä tuplasi johtonsa samalla kuviolla. Sundholmin pystypallo tuli Aki Kempille, joka tökkäsi maalin edustalta lukemiksi jo 2—0.

 

Jakson puolivälissä Kyykkä osui vielä kertaalleen. Martikainen venyi ensin komeaan torjuntaan, mutta paluupallo tuli suoraan Matvey Sukhotinille, joka käytti kaiken ponnistusvoimansa ja puski pallon maaliin. Tauolle lähdettiin Kuusysin 3—0-johdossa.

 

Kyykkä iski myös toisen jakson alkuun. Juuri kentälle tullut Abdullah Qasim eteni taitavilla harhautuksillaan useamman puolustajan ohi päätyrajalla ja ampui tarkasti pienestä kulmasta pallon aivan takakulmaan.

 

Villisiat sai ottelun ainoat paikkansa heti Kuusysin 4—0-maalin jälkeen. Roope Pulkki karkasi puolittain kahdesti lyhyen ajan sisään. Hänen ensimmäinen yrityksensä meni päin maalivahti Tommy Leskistä. Toinen yritys puolestaan kimposi tolpan kautta ohi.

 

Kyykkä jäädytti pelin ja tempo putosi entisestään. Vierailija onnistui myös hetkellisesti pitämään palloa usean syötön ajan, mutta ei päässyt maalipaikoille. Villisikoja piti ajoittain pystyssä maalivahti Martikainen torjunnoillaan, sillä Kyykkä onnistui luomaan muutaman maukkaan maalipaikan.

 

Viimeisen 20 minuutin aikana Kyykkä iski vielä kolmesti. Ensin muutaman liigapelinkin urallaan pelannut Driton Shala kääntyi taitavasti boksissa ja väisti taklauksen päästen sijoittamaan pallon tarkasti alakulmaan. Yhdeksän minuuttia ennen loppua Qasim ampui ja Martikainen torjui. Shala heitti paluupalloon komeat sakset kohti maalia, mutta Martikainen venyi haamutorjuntaan. Paluupallo tuli suoraan Qasimille, joka pääsi ampumaan muutaman metrin päästä maalista. Martikainen sai vielä käsiään väliin, mutta se ei enää riittänyt, vaan pallo meni maaliin. Minuutti ennen loppua Qasim jäi vielä vapaaksi boksiin ja ampui hattutemppunsa täyteen naulaten taululle 7—0-lukemat.

tiistai 28. helmikuuta 2023

Otteluraportti: Nastolan Naseva - Kotkan Jäntevä/Akatemia 2-2 (1-4 rp.)

 

Vitosessa pelaava Kotkan Jäntevän Akatemia eteni rangaistuspotkukilpailun päätteeksi Suomen Cupin ensimmäiselle kierrokselle Kutosen Nastolan Nasevaa vastaan. 90 minuutin pelin jälkeen ottelu oli lukemissa 2—2. Nasevan molemmista osumista vastasi Joonas Ihalainen. Jäntevältä osui Eemeli Kolehmainen ja toinen kotkalaisten maaleista merkattiin nastolalaisten omaksi maaliksi.

 

Nastolassa Pajulahden hallissa pelattu ottelu oli tasainen. Naseva hallitsi hienokseltaan ensimmäistä jaksoa ja Jäntevä kyttäsi vastaiskuja. Naseva sai ottelun ensimmäisen varsinaisen maalipaikan lahjaksi, kun Jäntevän kassari Riku Korhonen avasi suoraan omaa pelaajaa päin. Pallo kimposi kotijoukkueen Hamidreza Hujatille, mutta Korhonen onnistui peittämään Hujatin vedon viime hetkellä.

 

Jakson puolivälissä Nasevan Ville Laine leikkasi keskelle ja imi itseensä kotkalaispuolustajat. Hän onnistui syöttämään vapaaksi toiselle puolen rangaistusaluetta jääneelle Niko Sunille, mutta Sunin laukaus karkasi rajusti ohi ja yli. Pirteästi pelannut Suni rakensi hetkeä myöhemmin itselleen puolittaisen paikan, mutta ei kuitenkaan saanut suunnattua laukausta maalia kohden.

 

Hieman ennen puolen tunnin täyttymistä kotijoukkue onnistui hyödyntämään hallintansa. Hujat karkasi kotkalaispuolustukselta, mutta Korhonen tuli hyvin maaliltaan vastaan ja peitti ensimmäisen yrityksen. Pallo kimposi uudelleen Hujatille, joka syötti viereen Joonas Ihalaiselle. Ihalaisella oli kaikki aika sijoittaa pallo tyhjään maaliin ja viedä kotijoukkue ansaittuun johtoon.

 

Jäntevä iski ensimmäisestä paikastaan aivan jakson lopussa. Vierailija sai kulmalipun tuntumasta vapaapotkun ja Tomas Salo antoi kierteisen pallon maalin edustalle. Kotkalaishyökkäys oli juuri painamassa palloa verkkoon, kun Nasevan puolustus katkoi pallon maalin perukoille. Kotijoukkue kuittasi maalin kuitenkin seuraavasta erikoistilanteesta. Ihalainen asettui pallon taakse ja ampui loistavan vapaapotkun yli muurin kohti maalia. Korhonen sai hieman näppejään maalilla väliin, mutta vapari upposi lopulta tolpan kautta maaliin. Näin tauolle lähdettiin kotijoukkueen 2—1-johdossa.

 

Toisella jaksolla Naseva yritti jäädyttää peliä ja luottaa maalivahti Perttu Jussilan pitkiin avaukseen. Nastolalaiset saivatkin luotua pitkillä palloilla muutaman puolittaisen maalipaikan. Nasevan paras paikka tuli kuitenkin hyvän prässin seurauksena reilun tunnin pelin jälkeen. Hujat ehti katkaisemaan palautuksen, mutta Korhonen onnistui jälleen nollaamaan nastolalaiskärjen.

 

Jakson edetessä vierailija sai entistä enemmän otetta kotijoukkueen väsyessä. Noin 20 minuuttia ennen loppua Salo ampui ja pallo meni kimmokkeen kautta tolppa hipoen ohi maalin. Jäntevä kampesi itsensä väkisin tasoihin vajaa vartti ennen loppua. Juho Silvo antoi millintarkan pystysyötön toppareiden väliin ja Eemeli Kolehmainen juoksi palloon. Hän sijoitti pallon aivan tolpan juureen, eikä jättänyt nastolalaisille jossiteltavaa saunailtaan.

 

Jäntevä haki lopussa vielä vapauttavaa osumaa. Nasevan puolustus antoi kuitenkin kaikkensa ja pystyi pitämään maalinsa puhtaana. Näin jatkoon menijää jouduttiin hakemaan rangaistuspotkukilpailusta asti.

 

Jäntevän maalivahti Riku Korhonen sai ampua ensimmäisen pilkun. Hänen pilkkunsa upposi varmasti ohi virkaveljen Perttu Jussilan. Nasevan Joonas Ihalainen tasoitti vuorollaan pelin eleettömällä suorituksella. Tomas Salo upotti omansa, mutta Korhonen haki Hujatin yrityksen alakulmasta.

 

Jäntevän Jan Rekilä pääsi ampumaan paineettomassa tilassa ja naulasi oman pilkkunsa varmasti. Nasevan Tuomas Jussila ampui kotiyleisön paineen alla ohi ja Jäntevälle annettiin mahdollisuus voittoon. Eemeli Kolehmainen marssi keskiympyrästä varmanoloisesti ja ampui Jäntevän askeleen lähemmäs Eurooppaa paikalle matkanneiden vieraskannattajien riemuksi.

sunnuntai 19. helmikuuta 2023

Otteluraportti: Flamingo United - JaPS/35 1-9

 

Eetu Sassila näkee tilaisuutensa tulleen (Kuva: Miska Savolainen)

Viime vuoden Regions’ Roots Cupin finalisti Jalkarannan Palloseuran ikämiehet eteni Suomen Cupin ensimmäiselle kierrokselle kaatamalla Lahden paikallistaistossa Kutosessa pelaavan Flamingo Unitedin lukemin 9—1. JaPS:n Konsta Hietanen tehoili kolme maalia ja neljä syöttöä. Lisäksi maalinteossa onnistuivat myös Vesa Artoma, Drilon Shala, Antti Hukka, Juha Iikkanen, Eetu Sassila, Tero Kinnunen ja Flamingon Alae Chaouki.

 

Suurena ennakkosuosikkina otteluun lähtenyt JaPS tuli vahvasti otteluun ja neljännellä minuutilla Mukkulan kuplassa nähtiin ensimmäinen osuma. Olli Riikosen kulma tuli Konsta Hietaselle. Hietanen tiputti pallon taitavasti takatolpalle, josta Vesa Artoma vei JaPS:n johtoon.

 

Viitisen minuuttia myöhemmin JaPS osui jälleen. Eetu Sassila sai pallon ja keskitti sen takatolpalle. Hietanen nousi laidaltaan hyvin ja tuplasi jalkarantalaisten johdon. Vartin kohdalla Hietanen oli itse alustamassa maalia. Entisen Veikkausliiga-tähden no-look-syöttö löysi toisen entisen liigatähden Drilon Shalan, joka ampui taidokkaasti pallon yläkulmaan.

 

Shalalla oli myös toinen paikka lisätä johtoa, mutta Flamingon kassari Mikael Beile venyi upeasti laukauksen tielle. Beile otti ensimmäisellä jaksolla myös muutaman näyttävän kopin Shalan laukauksen lisäksi. Myös Flamingo sai maalitilinsä auki vartin pelin jälkeen. Khalil Berbache ampui ja JaPS-vahti Jarno Suhonen torjui eteensä. Paluupallon puski maaliin kentän lyhin mies Alae Chaouki.

 

JaPS iski ensimmäisen jakson lopussa vielä kolmesti. Ensin Antti Hukka antoi vasurinsa puhua noin 40 metristä. Tulinen kuti painui maaliin. Olli Riikonen puolestaan alusti Konsta Hietaselle takatolpalle tyhjän maalin, eikä Hietanen erehtynyt. 6—1-maalin Hietaselle puolestaan alusti Drilon Shala.

 

Toisella jaksolla JaPS nosti hieman jalkaa kaasulta. Flamingon Kasperi Lehtoranta pääsi muutamalle maukkaalle paikalle. JaPS puolestaan kolisutteli maalipuita useaan kertaan toisen jakson aikana.

 

JaPS iski myös jakson aikana kolme osumaa. Samu Mandelin keskitti kymmenen minuutin pelin jälkeen ja Juha Iikkanen puski. Juuri suunsoittovaroituksen ottanut Eetu Sassila puolestaan tempaisi reilusta 35 metristä maalin viimeisen kymmenminuuttisen aikana. Päätöslukemat 9—1 iski Tero Kinnunen Konsta Hietasen upeasta syötöstä. Näin ollen Jalkarannan Palloseura selvitti karsinnan ja eteni Cupin ensimmäiselle kierrokselle.

lauantai 31. joulukuuta 2022

Jalkapallovuosi 2022

 

Kimpisen stadion oli yksi vuoden uusista kentistä.

On taas aika laittaa yksi futisvuosi pakettiin. Lukujen valossa se oli varsin vilkas, 120 kokonaan nähtyä täysimittaista jalkapallo-ottelua, 105 kokonaan nähtyä jalkapallo-ottelua, joista kirjoitin raportin, neljä uutta stadionia ja kokonaisuudessaan 516 kirjoitettua jalkapallojuttua. Henkisesti kausi oli raskas, mutta siitä jälleen selvittiin.

 

Jälkikäteen mieleenpainuvimmaksi hetkeksi tältä futisvuodelta jäi lopulta ulkojalkapalloilullisista syistä heinäkuinen Lahden Reippaan juhlaottelu Kuopion Palloseuran Akatemiaa vastaan. Lämmin heinäkuinen päivä alkoi lounaalla isäni kanssa, jonka olin saanut houkuteltua vuosikymmenien tauon jälkeen Reippaan peliin. Opin pelissä, missä isäni oli pikkupoikana katsellut viirupaitojen pelejä ukin kanssa ja miten vanhat karjalaisukot olivat päädyssä polttaneet ketjussa tupakkaa ja keskustelleet karjalan kielellä. En vielä tuona päivänä tiennyt, että se jäi minun ja isäni viimeiseksi yhteiseksi jalkapallo-otteluksi, sillä isäni menehtyi oman rakkaan harrastuksensa parissa joulukuussa.

 

Jalkapallovuotta säväytti myös Suomen Cupin paluu vanhaan hyvään aikaan. FC Lahden kanssa pääsin näkemään uusia seuroja, kuten Kuopion Elon ja Haminan Pallo-Kissat. Samalla vierailu Haminan linnoituksen kupeessa olevalla urheilukentällä oli minulle elämäni ensimmäinen kerta Haminassa. Syksyllä palasin vielä Järvelän Jäppärän kanssa rikospaikalle. Suomen Cupin yksi kohokohta oli myös Lahden paikallisottelu Reippaan ja FC Lahden välillä. Oli hienoa päästä toteuttamaan tapahtumaa, joka lopulta keräsi yli 2000 ihmistä hyiseen Kisapuistoon. Oman arvioni mukaan ennakkomarkkinoinnissa pääsin loistamaan keräten mitä ihmeellisimpiä knoppitietoja ja tilastoja eri tarpeisiin.

 

FC Lahden Veikkausliigakausi oli varmasti kaikille muillekin taustalla toimiville raskas. Kaikessa raakuudessaan kuitenkin putoamiset ja nousut kuuluvat urheiluun. Viimeisen pelin tunnemyrsky ja tunteiden vuoristorata oli jotain, mitä ei hetkeen unohda. Ottelun jälkeisestä pelaajahaastattelusta ei meinannut tulla mitään, sillä käteni tärisivät niin paljon, että kynä ei meinannut pysyä kädessä. Toisaalta oli samalla oman ilon keskellä raastavaa nähdä turkulaisten pettymys.

 

Mukavaa kuluvana vuonna oli myös nähdä uuden lahtelaissukupolven ottamassa ensiaskeliaan miesten peleissä. Olen nyt nähnyt paikan päällä Samuel Pasasen ensimmäisen poikamaajoukkuemaalin, Kakkosen maalin ja Veikkausliiga-maalin. Myös Akseli Puukon esiintymiset liigassa ja Kakkosessa toivat valoa synkällä hetkellä.

 

Raskaan liigakauden vastapainona oli Reippaan hyvä menestys Kakkosessa ja FC Reippaan P20-joukkueen ilme. Jos pitäisi valita vuoden lahtelainen joukkue, olisi se FC Reipas P20. Joukkue taisteli viimeisessä pelissään vielä tosissaan mestaruudesta ja kesän aikana nousi useita kertoja tappioasemasta viimeisillä minuuteilla pisteille. Joukkue oli oppikirjaesimerkki siitä, mitä tarkoittaa se, että ei luovuta koskaan. Valitettavasti mestaruus lipui lopulta viimeisessä ottelussa käsistä Atlantista vastaan, joka onnistui rokottamaan kovalla prosentilla virheistä ja juhli ottelun päätyttyä ansaittua mestaruutta.

 

Lahdessa nähtiin myös toiset mestaruusjuhlat, sillä HJK nappasi viimeisessä ottelussaan voiton FC Lahden U17-pojista ja juhli mestaruutta. Kyseisessä ottelussa oli ilahduttavaa nähdä lahtelaisten taistelutahto Klubia vastaan, vaikka lahtelaisten parhaimmisto oli nostettu viimeiseen Veikkausliiga-peliin. Lahti laittoi ajoittain Klubin köysiin, mutta HJK osoitti, miksi se voitti mestaruuden. Tolppa sisään, tolppa ulos.

 

Kauden aikana jäi hieman harmittamaan nähtyjen tyttöjen pelien määrä. FC Lahden naisten edustusjoukkueen pelejä ehdin nähdä kymmenkunta, mutta se aika oli sitten lopulta pois tyttöjen peleistä. Molempien joukkueiden näkyvyydestä tulikin paljon henkilökohtaista palautetta, eikä se aina ollut kaunista luettavaa.

 

Tänä vuonna ottelutapahtumissa palattiin kohti normaalia. En tiedä johtuiko se henkisesti raskaasta kaudesta, mutta kausi tuntui myös järjestelyiden osalta yhtä raskaalta kuin edellisetkin. Onneksi sekä Reippaalla että FC Lahdella on hyvät porukat luomassa tapahtumaa, joiden kanssa on samalla myös terapeuttista toimia.

 

Ennen kuin siirretään katseet kohti tulevaa, on hyvä jakaa taas vuotuiset palkinnot. Päijät-Hämeen Kultainen kenkä menee jälleen Jäppärän Sami Tammiselle. Vuoden joukkue on tänä vuonna FC Reippaan P20-joukkue. Vuoden sykähdyttävintä hetkeä pitää miettiä kahdesti. Sekä Reippaan viime hetken voitto JIPPOsta, FC Lahden viimeinen karsintaottelu ja FC Reipas P20 – HJS -ottelun loppuhetket ansaitsisivat vähintään maininnan. Henkilökohtainen valintaraatini päätyy kuitenkin Teemu Penninkankaan tekemään voitto-osumaan liigakarsinnassa. Vuoden lupaavin ja tuleva läpimurtopelaaja on Samuel Pasanen.

 

Vuoden aikana kävin myös muutamaan otteeseen viivojen sisällä. Kortteliliigassa pelasin syksyllä viimeisen otteluni seurassa, jonka ensimmäinen hankinta olin ja jota edustin viimeiset viisi vuotta. Lisäksi pääsin pelaamaan Lahden ja Mikkelin kaupunginvaltuustojen välisessä jalkapallomatsissa Mikkelin Urheilupuiston liukkaalla nurmella. Maalit, myös omat maalit jäivät tänäkin vuonna tekemättä, mutta maalipuihin osuin pariin otteeseen tänäkin vuonna. Jos katsoo kokonaisuutta, oli tammikuun ja marraskuun välissä viisi jalkapallotonta päivää.

 

Tulevasta vuodesta tulee toivottavasti parempi. Jottei jalkapallo kävisi tylsäksi, pitää aina kokeilla uusia rooleja ja ensi vuonna olen osa Lahden Reippaan hallitusta. Koska aikaa on rajallisesti, omat pelihommat jäänevät kokonaan pois. Lisäksi toivon, että lahtelaisjoukkueet pystyisivät antamaan ensi vuonna enemmän ilonaiheita, enemmän sykähdyttäviä hetkiä ja ennen kaikkea paljon yhteisöllisyyttä ja onnistumisia ja oivalluksia niin kentällä kuin sen ulkopuolella.

 

Hyvää jalkapallovuotta 2023!



Against modern football, myös ensi kaudella.

lauantai 24. syyskuuta 2022

Otteluraportti: Järvelän Jäppärä - Kellokosken Alku 0-1


 

Järvelän Jäppärä kärsi kauden viimeisessä ottelussa 1–0-tapion Kellokosken Alulle Järvelän nurmella Vitosessa. Kumpikin joukkue oli lievästi saunailtatunnelmissa. Ottelun ainokaisen iski vierailijoiden Leo Kivimäki.


Molemmat joukkueet olivat varmistaneet sarjasijoituksensa. Kellokosken Alku oli varmistanut sarjanousunsa ja Järvelän Jäppärä sarjapaikkansa. Jäppärä keskittyi hakemaan kotinurmeltaan hyvää tulosta kunnioittaakseen pitkäaikaista legendaansa, uraansa päättävää Teemu Leikasta.


Ottelu oli tasainen, vaikka vierailija sitä niukasti hallitsi. Ensimmäisen jakson puolivälissä Tuomas Laesterä ampui, mutta kotijoukkueen maalivahti Ilkka Aaltonen venyi laukauksen kulmapotkuksi. Seuranneesta kulmasta Petri Lappalainen puski niukasti ohi.


Myös kotijoukkue Jäppärä pääsi paikoille. Puolen tunnin kohdilla tuulennopea Joonas Virolainen pelasi puolittaisen keskityksen Sami Tammiselle. Tamminen sai punnerrettua laukauksen, joka meni niukasti ohi.


Ensimmäisen jakson loppu oli vierailijan. Vierailijoiden Jouni Haverinen keskitti kertaalleen tolppaan ja kertaalleen hän ampui kiereisen vedon niukasti ohi. Vierailija kuitenkin onnistui ennen taukoa. Haverinen voitti kyseenalaisesti tuomitun kulman ykköspallon ja Leo Kivimäki siirsi vierailijat taukojohtoon.


Toisella jaksolla Jäppärä painoi päälle, mutta huippupaikat jäivät puuttumaan. Vierailijoiden paras paikka tuli Petri Lappalaiselle, mutta Ilkka Aaltonen torjui puolittaisen läpiajon. Lopulta reilu kymmenen minuuttia ennen loppua Teemu Leikas lopetti komean uransa ja tuli vaihtoon. Hän sai runsaslukuiselta kotiyleisöltä raikuvat aploodit ja suuntasi saunaan. Jäppärän lopun painostus ei kuitenkaan tuottanut tulosta energisestä Jimi Aakalasta huolimatta, mutta pisteet matkasivat Uusimaalle lukemin 1–0.


Uransa päättänyt Teemu Leikas oli tunteikas heti ottelun jälkeen. Leikas palkittiin myös Jäppärän puolesta komeasta urastaan. Koko Jäppärän joukkue taustoineen antoi Leikakselle pitkät, toista minuuttia kestäneet aplodit.


- On ollut upeaa pelata kaikkien Jäppärän pelaajien kanssa ja kyllähän tässä herkistyy. Vaikka pelaamme alasarjoja, niin kyllä se yllättävän pahalta tuntuu lopettaa, Leikas herkistyy ja nöyränä väheksyy saamaansa kunnianosoitusta.


Jäppärä palkitsi kauden päätteeksi Tero Vuoren vuoden tehokkaimpana pelaajana. Vuoden maalin teki puolestaan Jaakko Teittinen. Teemu Leikas -kiertopalkinnon uhriutumisesta voitti Teemu Leikas. Severi Karvonen -Memorial Trophyn pokkasi useimmista poissaoloistaan Mika Lietjärvi. Vuoden kehittyineimmäksi pelaajaksi Jäppärä valitsi Pekko Jäntin. Vuoden Jäppärän pelaajaksi valittiin itseoikeutetusti Sami Tamminen.

perjantai 5. elokuuta 2022

Otteluraportti: Haminan Työväen Palloilijat - Järvelän Jäppärä 1-6

 


Järvelän Jäppärä haki arvokkaat vieraspisteet Haminan Työväen Palloilijoiden vieraana lukemin 6-1. Jäppärän Sami Tamminen iski neljä osumaa. Vierailijoilta osui myös Tero Vuori. Yksi Jäppärän osumista merkattiin haminalaisten omaksi maaliksi. Kotijoukkueelta osui Kalle Wuorilinna.


Järvelän Jäppärä hallitsi ottelua hienokseltaan koko ottelun ajan. Hieman ennen vartin täyttymistä vierailijoiden tähtipelaaja Sami Tamminen kaadettiin ja oranssipaidat saivat vapaapotkun hyvästä paikasta. Tero Vuoren vapaapotku upposi maaliin kuin jätteet Itämereen ja vierailija siirtyi johtoon.


Ensimmäinen jakso jatkui tasaisissa merkeissä, mutta vierailija loi parempia maalipaikkoja. Tamminen sai reilun puolen tunnin pelin jälkeen jalkansa vapaaksi, mutta HaTP-vahti Tuukka Tuutti venyi. Tuutti venyi myös loistavasti Atte Järvelän yrityksen tielle.


Jäppärän lukuisat kulmat tuottivat tulosta reilu viisi minuuttia ennen loppua. Jesse Leppäsalon kulma tuli hyvin maalin edustalle. Haminalaisten Topi Parkko katkoi pallon, mutta suoraan omaan maaliin ja Jäppärä siirtyi 2-0-johtoon.


Jakson lopussa molemmilla oli paikkansa. Mikko Hämäläiselle avautui onnekkaasti paikka, mutta Tuutti kykeni torjuntaan haminalaisten maalilla. Toisessa päässä Maxim Makovin kaukaa lähtenyt yritys putosi yläputken päälle. Näin ollen tauolle lähdettiin vierailijoiden 2-0-johdossa.


HaTP osui heti toisen jakson alkuun kulmapotkusta. Tomi Högström torjui Olli Tohmon yrityksen kulmapotkuksi ja Makov antoi kulman. Kalle Wuorilinna tuli terävästi ja kavensi ottelun tyylikkäällä puskullaan.


Takaiskun jälkeen Jäppärä näytti olevansa parempi joukkue. Tuutti piti HaTP:a hetken pystyssä, mutta tunnin kohdalla alkoi Sami Tammisen dominanssi. Ensin hän ampui suoraan Jesse Leppäsalon keskityksestä, mutta Tuutti onnistui saamaan kättään väliin. Tamminen kuitenkin painoi irtopallon voimalla sisään.


Kolme minuuttia myöhemmin Tamminen iski komean soolomaalin, joka katkaisi kotijoukkueen selkärangan. Tamminen teki vielä viimeisellä kymmenminuuttisella toisen vastaavan maalin ja sai hattutemppunsa täyteen. Neljännen osumansa Tamminen iski Tero Vuoren komeasta ulkosyrjäalustuksesta.


Jäppärä sai maalien lisäksi muutaman erittäin maukkaan maalipaikan, mutta kuusi osumaa riitti kärköläläisille. Vieraiden loppujakson paras paikka tuli Makoville, joka pakotti Högströmin vielä venymään huipputorjuntaan. Lisäajalla Alexander Makarov kosti pallonriiston Teron Vuoren nilkkaan ja katseli suoraa punaista korttia.


Putoamistaistelun kannalta tärkeät pisteet matkasivat ympyräkaupungin linnoituksen vallien suojista Päijät-Hämeeseen. Jäppärä nappasi kauden toisen voittonsa ja kasvatti eroa putoamisviivan alapuolella olevaan HaTP:hin kahdeksaan pisteeseen.