keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Käsiohjelmakausi 2016

Käsiohjelmakausi 2016 on nyt pitkälti takana. Muutamia ohjelmia on vielä tulossa eri suunnista, mutta syksyn ollessa synkimmillään voi valonpilkahdukseksi tehdä katsauksen menneeseen kesään. Liigajoukkueista onnistuin jokaiselta saamaan käsiini vähintään yhden käsiohjelman kuluneelta kaudelta, joskin HJK:n ja IFK Mariehamnin ohjelmat ovat europeleistä. Muutenhan HJK ei tulosta yleisölle käsiohjelmia. Lisäksi olen hieman jäävi arvioimaan FC Lahden käsiohjelmia, sillä vastasin hyvin pitkälti niiden sisällöstä. Eteenpäin on kuitenkin menty ja yritän arvioissani olla kriittinen.

Seuraavat arviot perustuvat satunnaisiin käsiohjelmiin ja järjestys on vain oma henkilökohtainen keräilijän mielipiteeni. Jääväsin FC Lahden, joskin arvostelen sen lopussa samoilla kriteereillä kuin muutkin.

VPS

Vaasan Palloseura on tänäkin vuonna Suomen käsiohjelmien mestari. VPS käyttää käsiohjelmaansa yhteistyökumppaneittensa tunnetuksi tekemiseen tyylikkäästi. Erilaisia mainoksia kauden viimeisen ottelun käsiohjelmassa 87, mutta ne eivät häiritse lukukokemusta. Luettavaa riittää lähes 20 sivulle, joskin lisäsivuja tuo kaksikielisyys. Ainoa miinus tulee kansilehden sekavuudesta. Kansilehdessä on aivan liikaa tavaraa. Jokatapauksessa isosti kiitoksia toimituskunnalle (Ilkka Kittilä, Stefan Nåhls, Lauri Laaksonen). Te olette mestaruutenne ansainneet, jälleen.





FC Inter

Turkulainen Inter kipuaa kakkossijalle käsiohjelmiensa sisällöllään. Kansitaide ei suoranaisesti itseäni sytytä ja vitsit ovat kieltämättä aavistuksen verran väkisin väännettyjä. Mainoksia Interillä on hyvin vähän, vain viisi kappaletta. Tilastoineen ja kokoonpanoineen luettavaa on seitsemällä sivulla. Luettava on varsin monipuolista, sillä on lyhyempiä knoppeja ja pidempi pelaajahaastattelu. Inter erottuu positiivisesti myös omien tuotteidensa ja junioreidensa mainostamisella.





HIFK

HIFK:lla on Suomen tyylikkäin kansi. Se on yksinkertainen, mutta riittävän informatiivinen. Mainokset ovat aseteltu tyylikkäästi ja mainoksilla onkin saatu käsiohjelmaan näennäistä paksuutta. Yhteensä mainoksia on 20. Luettavaa sisältöä on kuudella sivulla. Sisältö on kieltämättä valitettavan niukkaa, mutta kaksikielistä. Plussaa annan pienestä katsauksesta historiaan. Lisää tätä ensi kaudelle, kiitos.


RoPS

Jos kannen jakaisi kahtia, taistelisi yläosa Suomen tyylikkäimmän kannen tittelistä ja alaosa Suomen hirveimmästä. Yhdessä puolikkaat muodostavat kohtalaisen kokonaisuuden. Sisältöä rovaniemeläisillä on tilastoineen neljä sivua. Erikoisuutena Tilastot-Saavutukset -sivu, joka näyttää suoraan Wikipediasta kopioidulta kirjoitusvirheineen. Kokoonpanot vievät kaksi sivua ja viimeinen tekstisivu on uhrattu kahdelle pelaajaesittelylle. Idea ei ole omaperäinen, mutta paremman puutteessa sen lukee. Etusivun mainospatterin jälkeen mainokset ovatkin sijoitettu tyylikkäämmin. Kokonaisuudessaan mainoksia 20. Käsiohjelman aihio on kuitenkin hyvä ja siitä on hyvä lähteä jahtaamaan mitalisijoja ensikaudelle.














KuPS

Kuopion Palloseura ei aivan yllä kärkikolmikkoon. Erikoinen koko ja tyylikäs kansi nostavat KuPS:n sijalle viisi. Sisältöä ei ole juuri nimeksikään. Luetteloineen tekstiä on neljällä sivulla. Toisaalta ainoa kunnon juttu on sentään mielenkiintoinen pelaajaesittely. Mainokset ovat välillä sijoitettu tyylikkäästi, välillä roiskittu miten sattuu. Yhteensä mainoksia on 26. Lisäsisältö olisi ensi kaudelle toiveissa.

SJK

Seinäjoen Jalkapallokerhon mediatiimi, pienistä kömmähdyksistään huolimatta, on tiedottamisessa Suomen huippua. Valitettavasti se ei näy seinäjokisten käsiohjelmassa. Europelin käsiohjelma on sanalla sanoen heikko. Uuden stadionin avajaisotteluun on sentään panostettu muutaman jutun voimin, mutta tavallisessa käsiohjelmassa ei juuri luettavaa löydy. 25 mainoksen lisäksi normaaliottelun käsiohjelmasta löytyy ainoastaan pieni tilastokatsaus ja kokoonpanot. Kauas on menty Kakkosen ajoista, jolloin sisältöä riitti vielä seuraavallekin päivälle luettavaksi.

Ilves

Tampereella ei tässä kisassa juhlita. Tyylikäs kansi antaa odottaa paljon, mutta kahtia taiteltu A4 jättää käteen suuren pettymyksen. Kolme mainosta ja kokoonpanot on tamperelaisten panos käsiohjelmiin. Ensi kaudelle toiveissa olisi edes pientä eteenpäin menoa tällä saralla.

PS Kemi

Myös Kemissä on tultu vauhdilla alas siitä, mitä käsiohjelma voi parhaimmillaan olla. 2011 Ykkösessä Kemi taisteli koko Suomen parhaimman käsiohjelman tittelistä ja viisi vuotta myöhemmin samalla paikalla on enää tarjolla yksi A4. Mainoksia arkkiin on kuitenkin saatu sijoitettua komeat 24.

PK-35 Vantaa

Liigassa pahnanpohjimmaisena on Pallokerho. Keskeltä taiteltu A4 on vastaavassakin kategoriassa liigan heikoin. Mainoksia on neljä ja sisältöä ei kokoonpanojen lisäksi ole. Erona Kemiin on selkeä kansilehti, mutta se ei valitettavasti nosta sijoitusta.

IFK Mariehamn

IFK:n eurokäsiohjelma on komea ja yksittäisenä se onkin Suomen paras. Valitettavasti itselläni ei ole kokoelmissa liigaottelusta vastaavaa, joten en osaa sanoa, pysyykö taso yllä myös normaaleissa otteluissa. Eurokäsiohjelma on kuitenkin huikea. Siinä on luettavaa sisältöä 25 sivulla, joista toki osa Green Mean Machinen laulujen sanoja ja IFK:n hallituksen kokoonpanoa. Henkilöjuttuja kuitenkin löytyy useita ja mikä parasta, käsiohjelmassa on keskiaukeamalla juliste. Mainoksia on vain 21. Kansilehti on tyylikäs, joskin se muistuttaa paljon KuPS:n pidemmän aikaa käyttämää.

HJK
Suomen menestynein seura ei tässä kilpailussa juhli. HJK ei julkaise käsiohjelmiaan enää ollenkaan paperisena. Ainoastaan europelin käsiohjelma oli tulostunut ja kantautunut Lahteen. Europelin käsiohjelma olisi kuitenkin liigasarjassa mitalikamppailussa. Kansilehti ei juuri säväytä, mutta sisällä on luettavaa ja tutkittavaa hetkeksi. Yhdeksän mainosta ja kymmenen sivua sisältöä, sisältäen muun muassa koosteen HJK:n europelihistoriasta tekee käsiohjelmasta hyvän. HJK kuitenkin jatkanee myös ensi kaudella tuttua linjaansa, eikä tarjoa paperisia käsiohjelmia.


FC Lahti

FC Lahden käsiohjelmat uudistuivat juhlakaudeksi ja useassa ottelussa oli tarjolla normaalia paksumpi ohjelma. Kuvassa olevista ohjelmista toinen on FC Lahden juhlaottelusta ja toinen on Rafael-special. Arvostelen siis Ilves-ottelun ohjelmaa. Mainoksia ohjelmassa on 13. Sisältöä puolestaan kymmenen sivun verran ja sen lisäksi käsiohjelmasta löytyy juliste keskiaukeamalta. Sisältö on mielestäni monipuolista. Käsiohjelmasta löytyy tilastojen ja kokoonpanojen lisäksi pelaajahaastattelu, kunniakapteenin(juniori) haastattelu, kolumni ja juttu FC Lahden tukijasta, folk-metalliyhtye Korpiklaanista. Suurin miinus käsiohjelmassa on sen maksullisuus. Kahden euron hinta ei ole suuri, mutta se on silti ainoa maksullinen liigassa.


Huuhkajat

Taso on tippunut käsiohjelmissa samaan tahtiin Suomen FIFA-Rakingin kanssa. Ennen paksu ja monipuolinen katsaus koko kotimaiseen jalkapalloon on vaihtunut muutamaan tasapaksuun täytejuttuun ja harmaasti tehtyyn haastatteluun. Kansilehti palauttaa hieman luottoa kotimaiseen maajoukkuepalloiluun, mutta tylsä taitto latistaa lopunkin uskon alta aikayksikön. Edellisiin karsintoihin verrattuna liitto tuntuu päässeen eroon myös mainostajista.

Muut sarjat

Ensimmäisenä täytyy nostaa hattua Jokerit FC:lle heidän käsiohjelmastaan. Jokereiden tuotoksella kamppailtaisiin tämän kauden liigassa samoista sijoista Ilveksen kanssa. Jokereitten ulkoasu on tyylikäs ja yksinkertainen. Siihen ei ole väkisin tungettu mitään ylimääräistä. Sisältöä kokoonpanojen ja sarjataulukon lisäksi on vastustajajoukkueen esittelyn ja maalipörssin verran. Kahdeksan mainostajaa saavat kaudella 2016 Helsingin piirin Vitosessa pelanneen Jokeri-nipun käsiohjelmista hyvän näkyvyyden. Kannattajien seura pitää yllä arvokasta kulttuuria ja tulevaisuuden Jokeri-kannattajat kadehtivat niitä, joilla alkuperäisiä käsiohjelmia on säilössä.
Myös Tampere Unitedista huomaa, kuinka kannattajien seurassa asioita tehdään siten, että kannattajat huomioidaan. TamUn tyylikäs käsiohjelma Suomen Cupista häviää toki sisällöltään Jokereille, mutta on pala arvokasta jalkapallokulttuuria. Se kertoo minulle, että TamU arvostaa katsojiaan ja välittää katsojien ottelukokemuksesta.

Muut käsiohjelmat ovat kukin omalla tavallaan persoonallisia. FC Jazzin käsiohjelmasta löytyy hauskoja kuva-arvoituksia, joista yhtä en ole neljän kuukauden aikana vieläkään ratkaissut. Atletico Malmi tekee hyvää työtä jalkapallokulttuurin eteen Kolmosessa, joskaan en ole varma, oliko käsiohjelmia tehty vain Suomen Cup -otteluun. Kyseinen Suomen Cup -ottelu oli kuitenkin Kolmosen seuralle suuri, joten tapahtumasta on haluttu tehdä tapahtuma kaikkine jalkapalloilullisine elementteineen, jo toista vuotta peräkkäin. Olen myös tykästynyt Gnistanin kansilehteen. Siitä jollain tavalla huokuu se kaikki, mistä jalkapallossa on kyse. Kuva voisi olla käsiohjelman kannessa aivan missä päin maailmaa tahansa. KontU tuli tänä vuonna uutena seurana minulle ja saa siksi maininnan. Usein pienikin yritys nostaa ottelukokemusta ja kun pelaajat tunnistaa käsiohjelman numeroiden perusteella on ottelun seuraaminen mielekkäämpää.

Aivan lopuksi tahdon kiittää niin käsiohjelmien tekijöitä ympäri Suomea (teette arvokasta työtä, jota ei aina ymmärretä Suomessa) ja niitä ihmisiä, jotka ovat mahdollistaneet näin laajan kattauksen tällä kaudella. Ei anneta käsiohjelmakulttuurin kuolla digitalisaatiosta huolimatta.

Käsiohjelmalistani luettavissa ja tutkittavissa tästä.

3 kommenttia:

  1. Mariehamnin käsiohjelmat ovat sisällöltään samanlaista Liigassakin mitä itse kuvailit yllä europelin ohjelmasta. Ainoa miinus siitä, että tekstiä ei ole ollenkaan Suomeksi, mutta se on toki myös oma vika miksei ole opetellut paremmim toista kotimaista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin arvelinkin, mutta varmuutta ei ollut. Aikaisempina vuosina IFK:n käsiohjelmat ovat olleet Suomen paksuimpia ja sisältöä on tullut koko ajan lisää. Joskin sisältö on ollut paljon samaa käsiohjelmasta toiseen. Mukava myös nähdä, miten hyvin saaren paikalliset yritykset näkyvät käsiohjelmassa.

      Poista
    2. Minulla on yksi IFK Mariehamnin otteluohjelma vuodelta 2010. Kävin silloin katsomassa ottelua IFK Mariehamn - FF Jaro. Ohjelma on kirjanen, jossa 30 sivua. Kirjasessa IFKn hallituksen puheenjohtajan artikkeli, Kaupunginjohtajan tervehdys, jokaisen pelaajan esittely omissa ruuduissaan, turvallisuusohjeita katsojille, lyhyt katsaus IFK historiaan, jossa ilmenevät sijoitukset eri vuosina, IFKn naisten kausiohjelma. Mariehamn P 19 ohjelma, joiden vierasottelut Ruotsissa Roslagenin alueella. Myös naisten vierasottelut tuolloin Ruotsissa. Mainoksia yhteensä 65. Viimeisellä aukeamalla IFKn fanituote-esittely hinnastoineen.Erittäin monipuolinen ohjelma.

      Poista