sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Otteluraportti: Lahden Reipas - MP 1-3


Kahden perinteikkään joukkueen, Lahden Reippaan ja Mikkelin Palloilijoiden kohtaaminen lähes yhtä perinteikkäässä Kisapuistossa ei noussut varsinaiseksi klassikoksi. Lämmin ja aurinkoinen ilma söi ottelusta vauhdin ja pisteet matkasivat Mikkeliin lukemin 3-1. Päämajakaupunkilaisten maaleista vastasivat Janne Kuhmonen ja Lucas dos Santos, joka osui kahdesti. Reippaan ainokaisen iski kokenut Teemu Toukonen.

Ottelun alko oli vielä vauhdikas ja kumpikin joukkue loi maalipaikan ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana. Tomi Kult pääsi palloon ennen mikkeliläisten puolustusta, mutta pallo karkasi nuoren lahtelaisen jalasta maalivahti Sammy Ndjockin hyppysiin. Toisessa päässä puolestaan Denis ampui tulisesti pilkun kohdalta Juha Tuomen käsien kautta pallon pystypuuhun.

Jakson edetessä MP sai enemmän otetta pelistä ja Reipas joutui vetäytymään. Reippaan hyökkäykset tyrehtyivät usein korkeisiin palloihin, jotka MP:n toppari Vincent Bikana voitti omalle joukkueelleen järjestäen. Lisäksi Juha Tuomi joutui venymään kahdesti Joonas Nissisen ja Denisin laukausten tielle. Etenkin Reippaan oikea laita tuntui vuotavan koko pelin ajan.

MP siirtyi johtoon ensimmäisen jakson lopussa komealla kuviolla. Joonas Nissinen keskitti ja Denis tiputti pallon taidokkaasti pilkun kohdille. Lucas dos Santos pääsi ensimmäisenä irtopalloon ja ampui voimalla pallon reppuun ja MP:n taukojohtoon.

Toisella jaksolla kumpikaan ei tahtonut saada mitään aikaiseksi. Vasta viimeisellä kympillä alkoi tapahtua, kun Reipas nosti riskillä hyökkäystään. Topparina pelannut Jussi Hauhia nousi ylemmäs ja Reipas sai näennäistä painetta mikkeliläisten päätyyn. Reippaan hyökkääminen antoi MP:lle mahdollisuuden vastaiskuihin ja se olikin tuottaa tulosta. Antti Hukka kuitenkin siivosi Janne Kuhmosen laukauksen maaliviivalta väljemmille vesille.

MP ja Kuhmonen onnistuivat lopulta minuutti ennen täyttä aikaa. Juuso Liukkonen piti palloa pitkään ja syötti kuljetuksensa päätteeksi vapaaksi jääneelle Kuhmoselle. Kuhmonen sijoitti tarkasti pallon läheltä ohi Juha Tuomen ja MP karkasi turvallisentuntuiseen 2-0-johtoon.

Reipas kuitenkin teki ottelusta vielä taistelun lisäajalla. Sakari Jokinen onnistui tiputtamaan pallon Teemu Toukoselle boksin sisällä, eikä kokenut kehäkettu epäonnistunut, vaan peli oli jälleen auki. Lopussa Reipas nosti hyökkäystä ja se kostautui rangaistuspotkun merkeissä Reippaan puolustuksen jouduttua rikkomaan Juuso Liukkosta. Lucas dos Santos laittoi pallon varmasti vasempaan alakulmaan ja täydet pisteet matkasivat Mikkeliin.

FC Lahden pelaajista Tomi Kult urakoi koko ottelun. Reipas ei saanut pelattua Kultille sopivia boksipalloja, vaan Kult joutui kamppailemaan yksinäisenä kärkenä MP:n pelaajien ympäröimänä. Pyry Lampinen puolestaan kellotti 80 minuuttia. Myös hänen esityksensä jäi vaisuksi, joskin hän hankki haastollaan Reippaalle vapaapotkun loistavasta paikasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti