keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Otteluraportti: Lahden Reipas - FC Kiffen 1-1


Lahden Reipas ja FC Kiffen tasasivat pisteet Miesten Kakkosen ottelussa Kisapuistossa lukemin 1-1. Reippaan maalin viimeisteli Teemu Toukonen ja KIF:n Eero Forsen. Kentällä oli kaksi perinteikästä joukkuetta, jotka kohtasivat ensimmäisen kerran virallisessa ottelussa jo 3.10.1915. Ensimmäinen ottelu päättyi KIF:n 4-2-voittoon, mutta keskiviikkoinen ottelu oli tasaisempi.

Kiffen aloitti ottelun vahvasti ja loi muutaman puolittaisen maalipaikan. Reipas kuitenkin otti pelin hallintaansa, mutta Viirupaidat sai luotua ensimmäisen paikkansa vasta puolen tunnin kohdilla. FC Lahti -laina Teemu Jäntti sai vasemman jalkansa vapaaksi ja ampui paristakymmenestä metristä tulisen kudin. Kiffenin maalivahti Besart Mustafa kuitenkin torjui laukauksen kulmaksi. Toinen laina Irfan Sadik puski jakson lopussa vaarallisesti Roope Suonion rajaheiton niukasti ohi helsinkiläisten maalin.

Ottelun toinen jakso oli myös Reippaan niukkaa hallintaa. Kumpikaan joukkue ei juhlinut maalipaikoilla. Kymmenen minuuttia ennen loppua Mustilla Hurmureilla oli pelissä hyvä vaihe ja se kostautui Reippaalle. Mikko Jalkanen keskitti ja Eero Forsen puski pallon hölmistyneen Jussi Hauhian edestä ohi maalivahti Juha Tuomen.

Reippaan taikakalu ja oma mörkö Teemu Toukonen nousi kuitenkin jälleen Viirupaitojen sankariksi. Roope Suonio keskitti ja Kiffenin maalin jälkeen kärkeen nostettu Hauhia oli hämmentämässä maalin edustalla. Pallo kimposi suoraan Teemu Toukoselle, joka punnersi tahtomaalin ja Reippaan tasoihin. Hetkeä myöhemmin ottelu päättyi näihin 1-1-lukemiin.

Tasapelipisteellään Reipas nousi yhdeksään pisteeseen, joka oikeuttaa neljänteen sijaan. Kiffen on puolestaan viidellä pisteellään seitsemäntenä. Ottelun parhaana pelaajana asiantuntijaraati palkitsi Reippaan topparin Eero Karjalaisen, joka pelasi hyvän ottelun.

FC Lahden pelaajista Teemu Jäntti pelasi täyden ottelun. Alussa hän oli Reippaan näkyvimpiä, mutta lopussa Jäntti katosi pelin keskiöstä. Irfan Sadik uurasti 78 minuuttia kärjessä. Sadik tiputteli korkeita palloja muutamaan otteeseen hyvin ja hankki Reippaalle arvokkaita vapaapotkuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti