perjantai 13. syyskuuta 2019

Otteluraportti: FC Kuusysi - FC Futura 0-2


FC Kuusysi kärsi perjantaina 2-0-tappion porvoolaiselle FC Futuralle Miesten Kolmosen ottelussa Kisapuiston tunnelmallisessa iltavalaistuksessa. Futuran osumat merkattiin Dan Majanderille ja Henri Pulkkiselle.

Ottelu alkoi vauhdikkaasti vieraiden painostuksella. Viiden minuutin kohdalla Lassi Kouri alusti ja Henri Pulkkinen ampui. Kyykkä-vahti Joonas Meronen venytti vaivoin pallon kulmapotkuksi. Kotijoukkue sai paikkansa, kun Hazirin veljekset väläyttivät taitojaan. Nopealla seinäpelillä pelattu vetopaikka Lirinis Hazirille pakotti Walter Vikströmin huipputorjuntaan.

Futura iski ensimmäisen jakson puolivälissä kahdesti. Ensin Petri Lampinen keskitti kulman jälkitilanteessa maalille ja Dan Majander pääsi runttaamaan kimpoilleen pallon lähietäisyydeltä maaliin. Hetkeä myöhemmin Axel Holmberg syötti Henri Pulkkisen läpi. Pulkkinen ajautui pieneen kulmaan, mutta pystyi kuitenkin uittamaan pallon etukulmasta ohi Merosen ja vierailijat 2-0-johtoon. Maalien jälkeen Futura piti palloa ja loi muutaman paikan, mutta tauolle siirryttiin samoissa 2-0-lukemissa.

Toisella jaksolla Kyykkä pääsi vihdoin peliin mukaan. Kyykän ongelmana oli kuitenkin ratkaisevien kaksinkamppailuiden häviäminen, syöttöjen viipyminen ja huonot syötöt ja haltuunotot ratkaisupaikoissa. Edonis Haziri oli pelipäällä ja laittoi muutaman namupassin joukkuekavereilleen. Lähimpänä oli Burhan Sadik, mutta maaliin asti pallo ei tietään löytänyt.

Toisessa päässä parhaat paikat tulivat hyvän ottelun pelanneelle Emil Lehtiselle ja Henri Pulkkiselle, joka osui kertaalleen tolppaan oman pallonriistonsa jälkeen. Kertaalleen Pulkkinen pääsi myös kokeilemaan puolivolleysta vitosen boksista, mutta Kyykkä-vahti Joonas Meronen otti uskomattoman refleksitorjunnan.

Kyykän kiri jäi lopulta täysin piippuun ja Futuralla oli helppo työ hieman rikkoen suojella johtoaan. Näin ollen pisteet matkasivat Porvooseen. Futura on sarjassa tällä hetkellä toisena neljä pistettä ottelun vähemmän pelannutta PK Keski-Uusimaata perässä. Kyykkä puolestaan on seitsemäntenä.

Kisapuisto kauneus ei tuonut Kyykälle pisteitä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti