lauantai 13. huhtikuuta 2019

Otteluraportti: Lahden Reipas - NJS 2-0


Kakkoseen valmistautuvat Lahden Reipas ja Nurmijärven Jalkapalloseura kohtasivat harjoitusottelussa tuulisessa Kisapuistossa. Reipas vei ottelun nimiinsä lukemin 2-0. Ottelun molemmat maalit merkattiin Mikko Tuomelle.

Ottelun alku oli varovaista tunnustelua. NJS piti palloa, mutta ei saanut murrettua lahtelaisten puolustusta täysin. Kymmenen minuutin kohdalla Reipas väläytti osaamistaan, kun Onuray Köse ja FC Lahden nuorukainen Matias Niuta vapauttivat toisen FC Lahden nuoren Tim Martisen vasemmalla laidalla. Martisen matala keskitys löysi maalin edestä Janne Hahlin, mutta NJS-kassari Otso Knuuttila venyi pallon eteen.

NJS sai luotua muutaman hässäkän Viirupaitojen maalin edustalle, mutta vierailijoiden vedot kilpistyivät joko omiin pelaajiin tai Reippaan puolustukseen. Hieman ensimmäisen jakson puolivälin jälkeen Reipas rikkoi kuparisen. Eero Karjalainen syötti syvältä omalta alueeltaan pystysyötön Palokärkien linjan taa ja tuulen nopea Mikko Tuomi karkasi ja viimeisteli kotijoukkueen 1-0-johtoon.

Reippaan maalin jälkeen NJS hallitsi peliä selvästi ja loi muutaman maukkaan maalipaikan. Viirupaitojen maalilla Juha Tuomi joutui venymään muun muassa Konta Bion ja Joona Tukiaisen tulisten laukauksien tielle. Ensimmäisen jakson lopussa nurmijärveläiset saivat kulman jälkitilanteesta pallon vielä Reippaan maaliviivalle, mutta Antti Hukka oli jäänyt kokeneena kettuna putsaamaan ja Reipas selvisi ilman takaiskua. Näin ollen tauolle lähdettiin kotijoukkueen 1-0-johdossa.

Toisella jaksolla Reipas pyöräytti vaihtorulettinsa käyntiin, mutta samalla myös kenttätapahtumat tasoittuivat. Kumpikaan joukkue ei aivan huippupaikoille päässyt, mutta Juha Tuomi joutui venymään muutaman kaukolaukauksen eteen. Reippaan hyökkäykset olivat pitkälti vastaiskuja.

Kotijoukkue ratkaisi ottelun 20 minuuttia ennen loppua. Maali oli oppikirjaesimerkki vastaiskumaalista. Pallo pelattiin heti riiston jälkeen vauhtiin laidalle Jarkko Vuontelolle, joka keskitti välittömästi maalille. Mikko Tuomi oli paikalla ja puski illan toisen maalinsa maalivahdin ja topparin välistä. Ottelun lopussa NJS pääsi pariin otteeseen hätyyttelemän Juha Tuomen vartioimaa maalia, mutta Tuomi pelasi varmasti ja venyi tarvittavaan paraatipelastukseen aivan ottelun lopussa. Näin ollen Reipas nappasi voiton samassa lohkossa kesällä pelaavasta nurmijärveläisnipusta.

NJS sai paikka paikoin murrettua Reippaan linjat helposti, mutta joukkuetta vaivasi tehottomuus. Vierailijat eivät onnistuneet hyödyntämään Viirupaitojen puolustuksen hitautta yhtä kertaa lukuun ottamatta. Reipas puolestaan pelasi kypsän ottelun. Se purki palloa kurinalaisesti, kyttäsi maalipaikkoja ja hyödynsi ne. Etenkin keskikentän kaksikko Onuray Köse - Riku Heini pelasi palloa nopeasti eteenpäin ja NJS joutui puolustamaan epätasapainossa. Seuraavan kerran joukkueet kohtaavat heinäkuussa Kakkosen ottelussa, joten nähtäväksi jää, kumpi joukkueista otti ottelusta enemmän opikseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti