sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Otteluraportti: Nastolan Nopsa - KJP 0-6

Hanget hupenivat aurinkoisessa Kisapuistossa Perttu Jussilan pitäessä Nopsaa pystyssä.

 




Vitosessa pelaava Nastolan Nopsa ja kaksi sarjatasoa ylempi Kouvolan Jalkapallo tavoittelivat paikkaa Suomen Cupin kolmannelle kierrokselle hankien huvetessa Kisapuiston auringossa. Aurinko hymyili enemmän kouvolalaisille, jotka veivät ottelun nimiinsä lukemin 6-0. KJP:n maaleista vastasivat Niko Nakari, Otto Haimi, Jere Sjögren, Oskari Nurminen ja kahdesti osunut Aaro Harju.


Vierailija KJP aloitti ottelun vahvasti ja loi ensimmäisillä minuuteilla hirveän paineen nastolalaisten maalille. Nopsa-vahti Perttu Jussila kuitenkin torjui pahimman alkurynnistyksen. Nopsa puolestaan sai kuudennella peliminuutilla paikkansa siirtyä johtoon. Kimmo Haapsaari antoi kulman ja vapaaksi jäänyt Rasmus Rainikka puski. Entinen liigatähti Ville Iiskola venyi yhtä komeaan haamutorjuntaan kuin huippuvuosinaan.


KJP rankaisi minuuttia myöhemmin. Otto Haimi pelasi pallon maalille ja Nopsa ei saanut pallo purettua. Jussila otti kaksi lähitorjuntaa, mutta Niko Nakari laittoi liigakokemuksellaan pallon lopulta verkkoon ja siirsi vierailijat 1-0-johtoon.


KJP:n peliä vaivasi kärsimättömyys ja joukkue haki väkisin paikkoja sortuen pallonmenetyksiin. Nopsa ei kyennyt kuitenkaan hyödyntämään irtopalloja, vaan tyytyi roiskimaan palloa ylös. KJP: kaukovedot olivat epätarkkoja. Lähimmäs pääsi Aleksi Pekkanen, jona veto pysähtyi pystypuuhun.


KJP tuplasi johtonsa hieman vartin jälkeen. Oskari Nurminen alusti ja syötti takaviistoon. Otto Haimi tälläsi suoraan syötöstä lukemiksi 2-0. Jakson puolivälissä Pekkasen kulma tuli suoraan Jere Sjögrenille, joka jatkoi pallon etukulmasta maaliin. Loppujakson Nopsa puolusti tiiviisti ja uhrautuvasti ja Jussila torjui paikat, joten tauolle lähdettiin vierailijoiden 3-0-johdossa.


Toisen jakson alkuun Jussila esitti jälleen parastaan. Hän sai kätensä väliin Oskari Nurmisen tuliseen vetoon ja torjui kaksi puolittaista läpiajoa. KJP:n toisen jakson peliä vaivasi sama kärsimättömyys kuin ensimmäiselläkin jaksolla. Kouvolalaiset eivät pitäneet palloa maltilla vaan yrittivät puskea Nopsan puolustusmuurista väkisin läpi. Myös viimeistely oli tehotonta.


Vajaa 20 minuuttia ennen loppua KJP ratkaisi ottelun. Ensin taka-alalle vapaaksi jäänyt Aaro Harju sai pallon onnekkaasti ja sijoitti pallon helposti maaliin. Hän osui myös hetkeä myöhemmin laittaen irtopallon sisään, kun pallo jäi jälleen pyörimään maalin eteen Jussilan huipputorjunnan jälkeen. Loppulukemat iski Oskari Nurminen Niko Nakarin nappisyötöstä. Maalin jälkeen Jussila nappasi vielä pari huipputorjuntaa ja näin ollen KJP eteni Cupin kolmannelle kierrokselle lukemin 6-0.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti