Hollolle lakia - Kannattaja, huligaani vai fani?

Koska kuitenkin Palloliitto, media ja seurajohtajat haluavat luokitella katsojia, olisi suotavaa puhua katsoja ryhmistä johdonmukaisilla nimillä. Yksi perinteisimmistä luokitteluperusteista on Giulianottin neliportainen luokittelu. Se pohjautuu katsojien sitoutumisasteeseen seuraa kohtaan.

Ensimmäisellä askeleella on kannattajat, joilla on lämmin ja pitkä suhde kannattamaan seuraansa. He pyrkivät katsomaan jokaisen ottelun. Heillä on läheinen suhde joukkueen kotikenttään, joka uudelleentuottaa muistoja ja joka toimii myös toisten kannattajien tapaamispaikkana. Näiden kannattajien identiteettiin kuuluu kannattaminen, josta heidät palkitaan mestaruuksilla tai voitoilla. Joillekin palkinnoksi riittää oikeanlainen/oikeanlaiset pelitapa, -tyyli tai paikalliset arvot. Kannattajat samaistuvat seuraansa, mutta myös ympäröivään yhteisöön. Uudet kannattajat omaksuvat seuran identiteetin ja kulttuurihistorian vanhempien kannattajien välityksellä. He oppivat ymmärtämään oman seuran eron muihin seuroihin ja luovat näin omaa identiteettiään.

Toisella askeleella ovat seuraajat. Seuraaja tarkkailee seuraa, mutta myös muita lajin piirissä liikkuvia ihmisiä, kuten pelaajia, managereita. He tietävät seurojen ja kannattajaryhmien yhteisöistä ja identiteeteistä ja ovat tietoisia lajista ja sen sisäisestä kulttuurista. Pelipaikat ovat kuitenkin vain pelipaikkoja ilman symbolistista merkitystä.

Kolmannella askeleella on fanit. Fanittaminen saattaa kohdistua joukkueeseen tai johonkin pelaajaan. Fanius on tärkeä osa henkilön elämässä, mutta suhde on etäisempi kuin kannattajalla. Fanit seuraavat pelaajia tiedotusvälineiden kautta tarkasti, mutta pelaajista tulee kulutustuotteita. Erona kannattajaan voidaan pitää siis sitä, että kannattajalle tärkeintä on seura, fanille pelaajat.

Neljäs ryhmä on elämysmatkailijat. Henkilöt, jotka luovat irrallisia suhteita eri seuroihin hankkiakseen kokemuksia. Usein henkilöiden irralliset suhteet ovat virtuaalisia markkinasuhteita. Katsoja on lähinnä asiakas. Ei osa seuraa, kuten kannattaja.

Suomalainen jaottelu puolestaan tuntee kaksi ryhmää: fanit ja muut. Faneja pidetään usein lähtökohtaisesti pahana ja muuta yleisöä hyvänä. Tämä jaottelu kuitenkin ontuu ja pahasti, sillä lähtökohtaisesti suurin osa FC Lahden kotiotteluissa käyvistä ihmisistä on kannattajia. Vain Suomessa on vallalla järjetön luokittelu puhuttaessa kannattajaryhmistä ainoina kannattajina.

Giulianottin luokittelun ensimmäinen askel: kannattajat voidaan myös jakaa Crawfordin moraalisen uran muotoilulla. Ensimmäiseksi kannattaja on osana suurta yleisöä, kannattajia ja seuraajia. Kiinnostuksen, kiintymyksen ja kiehtomisen kautta kannattaja voi edetä kiintymysvaiheeseen. Kiintymysvaiheessa olevat kannattajat ovat seuranneet lajia pitkään ja se on ollut merkittävässä asemassa heidän elämässään. Tässä vaiheessa kannattajalla on hyvät tiedot lajista ja hän on omistautuneempi lajille ja seuralle kuin muissa vaiheissa olevat kannattajat. Toisaalta he kokevat olevansa toisinaan muita kannattajia ylempänä, koska he ymmärtävät peliä paremmin ja heillä on hyvät tiedot lajista.

Seuraava askel on olla ”ammattilainen”. Ammattilaiskannattajat tuntevat hyvin toisensa ja uusien pääsy ryhmään on hidasta ja vaikeaa. He pyörittävät kannattajaryhmiä (capo), ohjaavat laulua (lanciacori) ja toimittavat fanzineja - luovat kulttuuria. Viimeinen vaihe, joka harvalle tulee eteen, on päätyä osaksi koneistoa. Tällöin kannattaja on töissä seuralla.

Kannattajaryhmät ovat taasen täynnä yllä esittämieni luokkien henkilöitä. Kannattajaryhmän sisällä on usein pienempiä näkymättömiä ryhmiä, joiden sisäinen hierarkia säätelee toimintaa. Tässä hierarkiassa liikkuminen edellyttää kulttuuristen toimintatapojen tuntemisen ja erilaisten tekojen, ”rituaalien”, suorittamista. Esimerkkinä rituaaleista voi pitää vaikka vierasottelua tai kannattajien pubissa oluen juomista.

Lisäksi Palloliitto, media ja seurajohtajat käyttävät termejä ’fani’ ja ’huligaani’ toistensa vastinpareina. Valitettavasti huliganismiksi leimataan kaikki epäjärjestys ja –loogisuus otteluissa ja sen ulkopuolella.

Kannattajaryhmien miehittämissä katsomoissa voidaan havaita kollektiivisen käyttäytymisen neljä osateoriaa. Yleisön joukossa ihminen usein tuntee itsensä anonyymiksi ja toimii tavalla, jolla hän ei normaalitilanteissa toimisi. Esimerkiksi maalin tullessa ihmiset huutavat ja halailevat toisiaan. Konvergenssiteorian mukaan urheiluyleisöön kerääntyneillä ihmisillä on usein samankaltaisia mielipiteitä ja tunteita ja jokin yllättävä teko voi panna alulle sosiaalisen häiriötoiminnan. Yksittäisen karismaattisen henkilön aloitteesta koko katsoma saattaa käyttäytyä erittäin aggressiivisesti.

Sisäisen normiston teoria taasen kiteytyy siihen, että urheiluyleisössä on sisäisiä normeja, jotka poikkeavat normaalin elämän normeista. Esimerkiksi jääkiekon puolelta kaukalotappelut. Arvonlisäysteorian mukaan kollektiivinen käyttäytyminen on seurausta useista määräävistä tekijöistä. Joukkueiden väliset konstruoidut vihasuhteet (HJK vs. FC Lahti), tilanteen ratkaiseminen normaalein keinoin ei onnistu (taputtaminen ei riitä tyydyttämään onnen tunnetta), kiihdyttävät tekijät (tuomarin puolueellisuus, viheltäminen vastaan), kahden yksittäisen kannattajan tappelu, ovat osatekijöitä. Osatekijöiden täyttyessä viidennessä vaiheessa johtaja laukaisee jännityksen ja saa muut osanottajat liikkeelle. Kannattajakatsomo on samalla siis yksi ja monta.

Normista poikkeava käyttäytyminen siis on häiriökäyttäytymistä. Se voi olla positiivista tai negatiivista. Järjestystä ylläpitävät tahot näkevät tämän epätoivottavana poikkeustilana. Valitettavasti tietty osa häiriökäyttäytymistä kuuluu jalkapallokatsomoon vaikka Palloliitto sitä kuinka yrittää kitkeä. Häiriökäyttäytyminen pitää sisällään niin pienen nujakoinnin kuin maalin juhlimisen. Häiriökäyttäytyminen ja myös sen sietäminen kuuluu osaksi lajia. Urheilussa tietty legitiimi väkivaltaisuus ja aggressiivisuus on kulttuurisesti hyväksytty sekä kentällä että katsomossa. Toisaalta katsomokulttuurin koodit ja kulttuuriset merkitykset ovat valtaosalle suomalaisista tuntemattomia, koska ilmiö on uusi, saattaa tilanne tuntua uhkaavalta ja pelottavalta.

Kannattajaryhmien välinen kilpailu on lähes yhtä tärkeää kuin joukkueiden vastaava. Kannattajaryhmien perimmäinen tarkoitus on piiskata oma joukkue parempiin suorituksiin ja samalla horjuttaa vastustajan peliä ja keskittymiskykyä. Vastustajan kannattajia on tarkoitus nöyryyttää ”suusanallisissa yhteenotoissa”. Häiriökäyttäytyminen koostuu pääosin rituaalisista joskin sotaisista eleistä ja retoriikasta. Tätä löytyy Suomesta ja se ei ole huliganismia.

Huliganismilla tarkoitetaan kannattajaryhmien, usein alaryhmien välisiä väkivaltaisia yhteenottoja, jotka ovat organisoituja. Ne ovat usein etukäteen sovittuja ja tapahtuvat usein kaukana stadioneista. Tätä ongelmaa Suomessa ei ole, muutamaa yksittäistapausta lukuun ottamatta. Lisäksi Englannissa valvonnan lisääntyminen on johtanut huligaanien väkivaltaisuuden lisääntymiseen. Ennen huligaanit kuuluivat pääsääntöisesti köyhään työväenluokkaan, kun taas esimerkiksi Armstrong esittää tutkimuksessaan, kuinka häiriökäyttäytyjiä ja huligaaneja löytyy jokaisesta yhteiskuntaluokasta.

Suomen poliisi yrittää luoda Suomeen huligaaniongelmaa!