perjantai 2. elokuuta 2019

Otteluraportti: FC Kuusysi - Valtti 0-0


Maalivahdit nousivat pääosaan FC Kuusysin ja Puotinkylän Valtin kohtaamisessa Uudenmaan ja Helsingin Kolmosen kolmoslohkon kohtaamisessa Lahden idyllisessä Kisapuistossa. Ottelu päättyi lukuisista maalipaikoista huolimatta maalittomaan tasatulokseen.

Ottelun alku oli sarjatason ja -taulukon mukaista. Joukkueet olivat ennen ottelua peräkkäin sarjataulukossa ja tasaiset väännöt leimasivat peliä. Myös kevään kohtaaminen oli tasainen, vaikka Kuusysi vei sen nimiinsä lukemin 2-0.

Ensi minuuteilla vierailija oli sählätä pallon omaan maaliinsa, mutta maalivahti Roberto Miranda sai pelastettua tilanteen. Myös toisessa päässä Kyykkä-vahti Joonas Meronen joutui venymään sekä Emmanuel Igboerin ja Danyar Hosseinin yritysten tielle.

Pelissä oli pitkään seesteinen vaihe, mutta puolen tunnin kohdilla molempien peli aukesi ja paikkoja nähtiin molemmissa päissä. Ensin Kuusysin puolustus tarjoili paineen alla Igboerin nokikkain Merosen kanssa, mutta Meronen venyi haamutorjuntaan. Hetkeä myöhemmin toisessa päässä Elias Oijusluoma ja Tomi Mezner pääsivät kokeilemaan Jere Juurisen keskityksestä ja paluupallosta. Miranda kuitenkin sai kuin saikin venytettyä kätensä molempien yrityksen eteen. Seuranneesta kulmasta Kyykkä osui vielä yläputkeen. Vahvasti vääntäneelle Igboerille aukesi vielä jakson lopussa läpiajo, mutta Meronen torjui ja tauolle siirryttiin maalittomassa tilanteessa.

Toisella jaksolla molemmat joukkueet löivät hieman liinojaan kiinni, eikä maalipaikkoja enää nähty samaan tahtiin. Ottelun hallinta siirtyi Kyykälle toisen jakson loppua kohden ja vähälukuinen yleisö uskoi jo, että Kyykkä tulee hoitamaan ottelun nimiinsä. Etenkin Juurinen ja kärjessä raatanut Burhan Sadik olivat hyvällä pelipäällä.

Noin 20 minuuttia ennen loppua kolisuteltiin jälleen maalipuita. Valtti-vahti Miranda heitti pallon suoraan Tino Villgrenille, joka tykitti 35 metristä vastapalloon. Pallo osui riman alalaitaan ja kimposi siitä maaliviivalle. Hetkeä myöhemmin Kuusysin Fred Gabadji Kameni Baoudoin osui vielä maalinedusruuhkasta poikkipuuhun.

Vaikka Valtin jalka alkoi painaa, sai helsinkiläiset luotua vielä yhden paikan aivan ottelun lisäajan lopussa. Vaarattoman näköinen keskitys leijasi yllättäen Lamin Saballyn päähän. Valtti-hyökkääjä sai napakan puskun kohti alakulmaa, mutta Joonas Meronen oli päättänyt pelata nollapelin ja sai sormenpäitä väliin.

Näin ollen Lahdessa nähtiin tapahtumarikas, mutta maaliton ottelu. Kyykkä sai hyökättyä oikealta laidalta varsin mallikkaasti, mutta muu hyökkäyspeli oli köyhää. Valtti sai paikkansa usein väkivahvan Emmanuel Igboerin voitettua kaksinkamppailuita. Joukkueet jatkavat sarjataulukossa perättäisillä sijoilla Kyykän ollessa kuudes ja Valtin seitsemäs. Molemmat joukkueet alkavat varmistaa jo sarjapaikkaansa, mutta Kyykällä riittää vielä painetta, jos valkopaidat mielivät olla Lahden kolmosseura, sillä Nopsa hengittää Kyykän niskassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti